Vielä saavat villakoirat juosta vapaana

 Voi ihana kesä. Kaikki on retuperällä, sisällä. Kuukauden helleputken aikana en ole ehtinyt kuin kurkistaa tähän tietokoneitten ja tablettien maailmaan. Matkapuhelimesta luettavissa olevat viestit olen katsonut, mutta niihin vastatakseni minun on pitänyt avata tietokone. Moneen postiin on siis jäänyt vastaamatta. Nurkkien villakoirat ovat olleet lähes rauhoitettuja, onneksi muurhaiset ovat jättäneet nyt sisätilat rauhaan. Sisäaktiviteetit ovat rajoittuneet lähes tyystin keittiöön.

Sitä vastoin marjapuskat on tyhjennetty, maalipurkkeja on avattu ja suljettu kymmeniä kertoja, on sudittu seiniä, ovia, oven pieliä, lauteita ja patioita. Vieläkin kaksi pensseliä odottaa kiedottuna muovipussiin viimeisiä silauksia. Ja vaikka jouduin myöntämään ettei omenia sittenkään tänä vuonna saataisi niin mustikoita löytyy joka päivä vain lisää, metsämansikatkin jatkavat sinnikkäästi uuden sadon tuottamista. Mikä kesä.

Olen ahmatti. Sieluni on täynnä ystävien vierailuita, rakkaan perheen seuraa. Olen hiusjuuria myöten onnellinen odottava mummu viikolla 33. Julkisivuremontti naulasi kiinni tyttären kodissa olohuoneen oven ja vei viimeisenkin mahdollisuuden kunnon ilmanvaihtoon kaksiossa. Toisen epäonni on toisen onni: me saimme tyttären tänne maalle yhä kasvavan masunsa kera pariksi viikoksi. Kun on asunut niin monta vuotta toisen kanssa eri mantereilla ja nytkin lähes koko vuoden Euroopan eri laidoilla, osaa tällaista läheisyyden mahdollisuutta arvostaa. Ja minä käyttäydyn huonotapaisen äidin tavoin. Vahdin tyttären syömisiä, kannan hänen eteensä ruokaa määräväliajoin. Ohjeet katson jääkaapin oveen kiinnitetyistä neljästä A4:sta. Raskausajan diabetes vaatii "hellyyttä ja huolenpitoa". Kun vielä saisi ensi viikolla sen olohuoneen oven jollain konstilla kammetuksi auki. Mutta se ei taida olla vallassani vaan remonttifirman mielivallassa - helmikuulla viimeistään. Käsittämätöntä tumpelointia odottavan mummon mielestä. Olenkin toivottanut tulevan lapsenlapsen äitinsä ja isänsä kanssa vierailulle Malagaan. Mutta jotenkin epäilen että he haluaisivat nauttia onnestaan aluksi aivan kolmestaan.

Niin Malagaan. Lentoliput kahden viikon lomalennolle on varattu. Mies jää jo sille tielleen, karkaa syksyn alta pois. Mutta sitä ennen vielä on poimittava toinenkin puoli pihaa tyhjiksi mustikoista, etsittävä sieniä metsästä, paistettava piirakoita, tavattava ystäviä, naapureita, sukulaisia. Edessä on kiireiset kaksi viikkoa ja sähköposteista suurin osa jää edelleen ilman vastausta.