sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Uudessa kodissa jo kaksi yötä











 

Mutto oli ja meni - ainakin lähes. Pahvilaatikollinen laseja etsii vielä sijoitusta, kylppäreissä tavarat ovat vielä huiskin haiskin ja yhtä ja toista puuttuu. Mutta keittiössä mahtuu jo kääntymään ja ruokaa voi laittaa vaikka ei olekaan liesituuletinta. Olemma nukkuneet täällä jo kaksi yötä. 

Perjantaiaamuna kahdeksalta muuttofirman auto peruutti kadun pieleen. Miehet marssivat sisälle, homma alkoi sujua rivakasti. He pakkaisivat, purkaisivat, kantaisivat, muuttaisivat, kasaisivat ja kiinnittäisivät kaiken uudelleen paikalle. Firma oli varannut parkkipaikat kunnalta, vakuutus kattaisi kaiken heidän pakkaamansa - joten tietenkin annoimme heidän huolehtia siitä lähes alusta loppuun. Tilasimme "kokonaispalvelun", sillä mistä me olisimme tänne talkooporukkaa haalineet ja pakettiautoja lainailleet. Vaikka mieltä lämmitti, että moni ystävä kysyi tarvitsemmeko muuttoapua. Vaan emmehän voineet edes majoittaa yhtään talkoolaista.

Puolilta päivin muuttokuorma starttasi ja oli jo muutaman minuutin kuluttua uuden osoitteen luona. Alkoi tavaroitten roudaus 17 kerrosta ylös, toivottavasti hissillä - en kuitenkaan kysynyt.

Miten paljon tavaraa olimmekaan saaneet kerättyä 3 vuoden aikana. Cuna ja toinen vierassängyistä oli jo annettu pois, mutta tavaraa piisasi. Koska uusi keittiö on kirpun kokoinen vanhaan verrattuna, pyysin jo jossain välissä roudaamaan laatikoista osan vaikka naaurin keittiöön. Oli kiire purkaa edes osa saman tien kaappeihin, jotka kuitenkin loppuivat heti alkuunsa kesken.

Suurimman työn teki muuttofirma, mutta minä kävin kierroksilla, jotka nousivat yhä edelleen sitä mukaan, kun purin pakkauksia. Odotukseni työn laadusta olivat olleet korkealla, mutta vaikka laatikkopinot näyttivät siisteiltä, oli tavarat sinne huiskittu vähän miten sattuu. Vaatteet kurtussa, huopahattuni rutattuna alimmaiseksi laatikkoon, parien niin ikään rutattujen pitkiksien alle, omista valokuvista tulostettujen taulujen kulmiin oli ilmestynyt valkoisia nirhamia, emalinen taso oli naarmuilla, kukkien varret rutassa ja poikki.

Viimeiseksi miehet kiinnittivät peilin ja hyllyt, jotka olivat joutuneet irroittamaan seiniltä vanhassa paikassa. Pääsiäisviikko "Semana Santa" oli alkamassa, loma, kaikilla kiire kotiin. Ja jälkikin oli sen mukaista, hiukan suurpiirteistä. Mies ei ymmärtänyt ärtymystänni, kun totesin moittimista tässä ja tuossa, ja tuossakin vielä. Minua kuitenkin raivostutti, olimme nähneet niin paljon vaivaa (=rahan menoa) asunnon uudelleen maalauksessa, sähkötöiden teettämisessä, kaiteen korottamisessa.. ja nyt piti sitten hyväksyä, että osa tavaroista oli nuhjaantunut ja vanhentunut vuosia tuon lyhyen muuttomatkan aikana.


Kiukuttelu kostautuu. Joku hermo niskassa on täysin pinteessä, joitain asentoja täytyy välttää viimesen päälle - yksi niistä on ruuan vieminen suuhun lusikalla tai haarukalla. Sen sijaan tämä tietokoneella istuminen ei tunnu siihen vaikuttavan. En ole vielä kokeillut anteeksiantamista, en henkisen tyyneyden löytämistä, vain ibuprofeenia ja armaan mieheni antamaa hierontaa. Mutta lauhtua täytyy tai mennä fysioterapeutille. 

Ensimmäisenä aamuna heräsin sateen ropinaan terassilla. Onneksi olimme nostaneet kaikki istuintyynyt sisälle. Viime yönä katselin ikkunasta kirkasta tähtitaivasta ja ajattelin, että kyllä se isän tekemä kaukoputki pitäisi raahata tänne. Nyt ovat jo kaikki taulut seinällä, keittiön periespanjalaiset kaakelit ovat tulleet tutuiksi, sain tungettua paistovuoatkin alakaappiin, astianpesukone toimii... ja minä pidän maisemasta, joka avautuu työhuoneen ikkunasta. Suoraan edessäni reilun kilometrin päässä näkyy valaistu katedraali, sen ympärillä kerrostalojen valoja, kattoja... muutama palmu. Ehkä seuraavat päivät auttavat poistamaan pinteenkin.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Lakko - roskakasat haisevat

Pari viikkoa sitten aloittivat roskakuskit lakon. Jätesäiliöiden ympärille alkoi aika nopeasti nousta epämääräisiä roskapussien vuoria. Ja tietenkin ihmiset kantoivat edelleenkin remontin tieltä vanhat kalusteet samaa kasaan. Viikon päästä kaikkia jalkakäytäviä ei voinut edetä, sillä jätepussit ylettyivät jo talojen seinustalle. Kuvaa ei ole, ei ole tehnyt mieli kuvata.

Muutama yö sitten heräsin yöllä roska-auton ääneen. Katselin ikkunasta, kun  kaksi miestä lappoi kamaa roskisauton kitaan. Perässä oli toinen auto, se joka tyhjentää biojätteen suuret maan sisään piilotetut säiliöt, siellä missä niitä on. Perässä poliisiauto vilkut päällä odotti, että homma hoituu sujuvasti. Olin iloinen - lakko on loppunut vihdoin.

Ei ollut, meidän katumme roskat siivottiin kuulemma rikkurityövoimalla. Sama on tapahtunut aiemminkin vastaavassa tilanteessa. Mietin, että millaisia mahtimiehiä tai mafioosoja tällä kadulla mahtaa asua, että saamme erikoiskohtelua (tosin vain näköjään kerran kahdessa viikossa). Roskakasat alkavat täälläkin taas levitä.

Perjantaina iltapäivällä kuulemma neuvoteltiin jatkosta. Mutta lakko jatkuu siis edelleen. Ainoa lohtu on, ettei nyt ole kesähelle. Haju alkaa olla kuitenkin paikoitellen jo melkoinen. Se vaikuttaa kävelyreittien valintaan. En edelleenkään ajatellut ottaa kuvaa. Aikamoinen nähtävyys tämäkin: kävin Malagassa lomalla - muistan haisevat roskakasat.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

17. kerros - kaiteen korkeus 95 cm



Kulttuuriero lienee tuokin. Suomessa kaiteen tulee olla 120 cm korkea, mikäli pudotusta on yli 6 metriä. Paljonkohan mahtaa pudotusta tulla katutasolle 17. kerroksesta. Onneksi huomenna kaidetta korotetaan, uusi korkeus 125 cm.

Tänään muutto edistyi kananaskeleen verran. Löytyi nimittäinn naulakko eteiseen koiran hihnalle ja  muutamalle takille "joita juuri tänään vedetään niskaan", sekä just passeli metallinen rullakko, jonka hyllylle voi piilottaa teleyhtiön tukiaseman, joka oli pakko asentaa kapeimpaan paikkaan eteisessä. Hauskinta oli, että kummatkin huomasin ihan eri liikkeitten ikkunoissa ja ihan sattumalta. Ja kummassakin on samanlaista hapettuneen metallin vihreyttä - toisessa aavistus ja toisessa rutkasti.

Rakkaita vieraitakin kävi pikavisiitillä. Ikävä kyllä he saivat tällä kertaa lähteä kuivin suin. Alunperin heidän piti tulla meille yöksi, mutta kapuloita rattaisiin heitti ystävien narttukoiran juoksu. Se esti lähemmän kanssakäymisen oman perromme seurassa. Nyt tapasimme sitten tyhjässä asunnossa ja ratkoimme erilaisia sisustuksellisia ongelmia. Minä sain monta hyvää vinkkiä ja uutta uskoa siihen, että "hyvä tästä tulee". Ja varmaan tuleekin, kun antaa kaiken mennä painollaan eikä hermoile. Jotenkin on vain pakko myöntää, että paineensietokyky on viimeisen kymmenen vuoden aikana (= pois työelämästä) romahtanut roimasti. Nyt ei päivään mahdu kuin yksi ongelma, silloin niitä oli vähintään joka tunnille omansa - ja siinä vain mentiin eteenpäin, jopa nauttien.

Mutta huomenna nautitaan. Tytär lunastaa lähes vuoden myöhässä syntymäpäivälahjansa: hemmottelun kylpylässä. Pääsen siis siinä siivellä toistamiseen Hammamiin. Baño y Ritual Nazari odottavat. Ja abuelo on luvannut olla Pikku-Myyn vahtina sillä aikaa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Oppirahat maksettu - nyt kehtaa seiniä katsella



Neljä miestä touhusi uudella asunnollamme aamukymmenestä iltaan kaksi päivää. Tänään kävimme katsastamassa lopputuloksen: asunto pääsee nyt oikeuksiinsa. Työjälki on siistiä ja seinän harmaa värikin on niinkuin pitää (aivan toisin kuin edellisessä versiossa). Turhia kolojakaan ei seinistä tarvitse enää etsiä. Vaikka juttu ei ollut ihan ilmainen ja kaatui tietenkin meidän piikkiin, se oli viihtyvyytemme kannalta varmasti tarpeellinen. Emme halunneet alkaa omistajan kanssa kiistelemään maksusta, jotta jatkomme heidän vuokralaisinaan ei olisi liian kivinen. Pisteenä iin päällä on toimiva internetyhteys, joka sekin on nyt asennettu.

Kuvaa tietenkin kaipaisit, mutta suo anteeksi. Tänä touhuviikonloppuna, en ole jaksanut kuvaamiseen keskittyä. Yksi kaksivuotias ja yksi vuosi 5 kuukautta vanha ovat antaneet aivan tarpeeksi tekemistä. Ehkä ensi viikolla saan jonkun kuvankin seinien uudesta ilmeestä näytteille.  Lohduksi kuitenkin näkymä uudesta patiosta, jonka nappasin noitten masentavien maalitöhryjen tallentamisen päätteeksi.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Paineitten purkua

Apuva! Saatiin avaimet, hyvä. Olin ajatellut, etten olisi halunnut asunnonvälittäjää tulemaan kanssamme asunnolle - avainten saaminen olisi riittänyt. Onneksi niin ei käynyt.
Oli onni, että välittäjä oli kanssamme, kun menimme ensi kertaa tyhjään maalattuun asuntoon. Ihanaa, täällähän on valoisaa vielä kuudenkin jälkeen illalla ja näyttää avaralle.  Siinä vaikutelma ovisuusta.

Vuokraisäntä oli jo informoinut, että valitettavasti jääviksi toivomamme pari kirjahyllyä ja arkistokaappi olivatkin lähteneet muitten kalusteitten mukana. Olimme todenneet, että ok.

 Vierahuoneen värimaalima
ei kalpane makuuhuoneemme rinnalla.
 Mutta maalaus ja paklaus, joka oli luvattu hävittämään seinistä edellisten asukkaitten jättämät jäljeet oli "kataststrofi". Mitään seinien tasoittamista tai propattujen reikien täyttämistä ei oltu tehty.  Meille oli sanottu, että saamme päättää värit ja olimme antaneen ohjeen suoraan sanallisesti vuokraisännälle, sekä asunnonvälittäjän kautta. Jälki oli, jos mahdollista, alkuperäistä pahempi. Mitään suojateippauksia ei oltu selvästi tehty: värit liukuivat ikkunakarmien, jalopuisten listojen ja laatikoiden päälle, lipsathivat kattoon ja pistorasioille miten sattuu. Pistorasioiden väli oli jätetty paikoin maalaamatta, makuuhuoneen päätyseinässä, jonne toivoimme harmaan valkoisen sijasta oli epätasaisen siniharmaan seassa vaaleita vetoja, hups pensseli olikin osunut märkään valkoiseen jossain vaiheessa....
Ehkä sittenkin olisi harmaa
saanut peittää koko seinän.

Välittäjä pyöritteli päätään, ei ollut uskoa silmiään ja otti kuvia, lupasi keskustella vuokraisännän kanssa - "täytyy maalata kokonaan uudelleen" oli hänen mielipiteensä. Aamulla  hän vastasi meille sähköpostilla, ettei vuokranantaja maalauta mitään uudelleen. Mutta jos emme ole tyytyväisiä, ei hänellä ole mitään sitä vastaan jos maalautamme seinät uudelleen. Välittäjä valitteli, ettei olisi uskonut tälläistä tapahtuvan, mutta ei voi asialle mitään.  Saman tiedon saimme suoraan vuokranantajalta.

Tämäkö oli se mukava vuokraisäntä, josta olimme iloinneet? Toki heiltä oli jäänyt kahden kuukauden vuokra saamatta edellisten vuokralaisten muuton jälkeen (tällä he perustelivat sitä, etteivät voi teettää työtä uudelleen, mutta me solmimme vuokrasopiuksen vasta 29. tammikuuta ja tuolloin asunto oli vielä täynnä vanhoja tavaroita, siivoamaton ja maalaamaton. Mielestäni aika luonetevaa, että vuokranmaksu ei alkanut heti helmikuulta.

No, minkäs teet? Onko tämä kultturiero, että maalataan tila huonommin kuin harvan suomalaisen autotalli tai mökin puusee.  Maalattu on.

Tänään on keskusteltu (toivottavasti) ammattimaalarin kanssa. Kukkarollehan se käy, mutta hän aloittaa hommat huomenaamulla  puoli kymmenen. Toivon, että sunnuntaina saisin ottaa vähän toisenlaisia kuvia.