Hiilijalanjälkiä ja pienhiukkasia

Talo täyttyi elämästä, kun lapsenlapsi saapui Afrikan kierrokseltaan jouluaattona. Vauvanitkua on ollut todella vähän, enemmän hymyä ja jokellusta. Joulurauhaa taas on ollut uskomattoan paljon. Vaikka jouluja ei voi listata paremmuusärjestykseen, tämä on ihan kärkijoukoissa.

Mummusta tulikin mummi ja mummihommia olen saanut tehdä viime päivinä sydämeni kyllyydestä. Olen jopa tarttunut puikkoihin. Pienet tossut tulivat valmiiksi, nyt on koekudonnassa "uninuttu" - vaatekappale, jossa on vain hihat ja selkäkappale kaikki samaa putkea. Tytär totesi, että sellaiselle olisi käyttöä, kun lapsi kulkee rintarepussa. Siinä tulee helposti kuuma vatsa ja rinta äidin rintaa vasten.

Ajauduimme myös vaateostoksille. Malagassa tarvitaan vähintään iltaisin lapsellekin tuulenpitävää takkia. Päivän lähes parikymmentä aurinkoastetta viilenee nopeasti illan kymmeneen. No, tietenkin ostimme sen, joka äidin ja mummin mielestä paremmin sopi Pikku-Myylle: tummansinisen. Ja sitähän eräs naapureista suureen ääneen ihmetteli, miten tyttövauva ei saanut punaista takkia. No, se punainen oli kaksi kertaa kalliimpi, ja kotona odottaa se varsinainen Suomen talveen vaadittava takki. Tätä sinistä tarvitaan siis vain pari viikkoa  eli järki voitti. 

Sille cunalle sen sijaan ei ole ollut käyttöä kuin "komerona" - mutta siinä se onkin ollut tarpeen. Pikku-Myy haluaa nukkua vanhempiensa kanssa samassa vuoteessa. Vierassänky ei kuitenkaan ole kuin140 cm leveä ja iskä on joutunut muuttamaan toiseen vierashuoneeseen. Hän ei kuitenkaan, ihme kyllä,  ole valittanut osaansa lainkaan ja lapsikin on nukkunut rauhallisesti. Yö on hiljainen lukuunottamatta isoisän (ehkä minunkin) kuorsausta. Ja helmikuussa pinnasänkykin on taas tarpeen Myyn vuoden vanhan pikkuserkun tullessa vierailulle. Eli kaikki hyvin.

Toivottavasti en tuota kenellekään mielipahaa, kun totean että täällä Malagassa paistaa aurinko. Tuuli on heikko ja lämpimämpää on luvassa. Mieli on hyvä kun tiedämme, että tytär ja Pikku-Myy ovat seuranamme vielä ensi viikonkin vaikka isänsä pitääkin palata töihin. Hän nousee torstaina samaan koneeseen, jolla Myyn eno, poikamme, saapuu meitä tervehtimään. Tämä vuodenvaihde alkaa siis hyvin perhekeskeisesti - kaikista meitä erottavista kilometreistä huolimatta.

PS. Yritän olla saamatta huonoa omaatuntoa perheeni hiilijalanjäljen kasvaessa talvipakolaisuutemme vuoksi. Toisaalta täällä syömme monesti lähiruokaa niinkuin kotona Suomessakin, kävelemme lähikauppaan emmekä aja autolla kuten kotisuomessa, jossa lähin on kymmenen kilometrin päässä. Eikä meillä ole täällä takkaa eikä puilla lämpiävää saunaa - tuotamme siis vähemmän hiukkaspäästöjä siltä osin.

Kituviikkoa Jouluun

Ystävien Facebook-postaukset ovat täyttyneet lumisista kuvista, jaetuista kauppojen jouluarpajaisista "tykkää meistä, jaa ja osallistu". Netissä näkee ikävien poliittisten ja taloudellisten uutisten lisäksi kertomuksia muiden auttamisesta. Postilaatikosta on löytynyt muutama suomalainen joulukortti. Joulu hiipii tänne Välimerenkin rannoille. 

Vanhaa tätiä harmitti kun kukaan ei tanssinut,
vaikka musiikki oli niin hyvää.
Siispä hän tanssahteli itsekseen. Minuakin harmitti
- tientekin se, etten saanut mennyksi mukaan.

Calle Marques de Larioksen jouluvalot ovat
tähä vuonna aika mahtipontiset, mutta komeat tietenkin.

Kaikki joulutunnelma ei ole tuontitavaraa täälläkään. Joulutähti pöydällä, katosta roikkkuvat koristeet, iltaisin palavat kynttilät ja jopa  itse tehty jouluglögi ovat löytäneet paikkansa. Kaupungin kadut säihkyvät jouluvaloissa, joulumusiikki soi paitsi kaupoissa, paljon kauniinpana kävelykadulla: nuorten puhallinorkesterit soittavat joululauluja ja välillä joku pari pistää tanssiksikin niiden tahtiin. Vain lumi ja pakkanen puuttuvat - mutta olkoon nyt tämän kerran.

Minun lapsuuteni kodissa jouluun kuului aina yksi purkki venäläistä shatkaa, jonkin sortin maailman ihaninta äyriäistä. Pienellä purkilla oli tänä vuonna hintaa 8,50 euroa - toivottavasti sen teho joulutunnelmaan on tänäkin vuonna sen arvoista.  Myös purkkiherneitä, pikku suolakurkkuja, kylmäsavulohta, säilöttyä punajuurta, mustekalaa ja katkarapuja tuli kotiin keskustan tavaratalosta. Kylkeen vielä oman kaupan kelvollista uunikinkkua, iberian kinkkua ja kalkkunaa, valkoisia anjoviksia öljyssä, pieniä perunoita. Eiköhän noilla jonkinsortin joulupöydän kata tännekin.

Tänä vuonna en taida tehdä perunalaatikkoa, en porkkanalaatikkoa, lanttua täältä ei edes saisi. Ikean pipareita on vielä vähän jäljellä, seurakseen ne saavat omatekoisen taatelikakun, ihan tyttären kunnniaksi. En jaksa muistaa, mitä kaikkea on imettävän äidin ruokalistalta edelleen kielletty, mutta taatelikakkua hän kaiketi saa syödä. Ennen sitä teki äitini - nyt se kuuluu sitten minu juttuihini.

Mutta jouluun on vielä viikko
Kituviikko pikku-Myytä ja vanhempia odotellessa. Saanemme jouluaattoiltana seuraamme melko väsyneet matkalaiset. Yllättäen lento ei olekaan suorana Helsingistä, vaan ovat tuohon mennessä matkanneet jo kahdeksalla lentokoneella, kahdessa maanosassa ja matkaa ennen Malagaa on kertynyt parin viikon verran. Yllättäen pikku-Myy joutui tutustumismatkalle toiseen kotimaahansa vain parin kuukauden ikäisenä. Ja tietenkin me täällä jännitämme, miten menee. Äidin rikkoutuneen puhelimen ja huonojen nettiyhteyksien vuoksi olemme kuulleet vasta, että ensimmäinen etappi sujui hyvin kaikilta. Nyt vain odotamme. Onneksi on edes joulusiivot tehtävänä ja se taatelikakku - ja tuo kesäinen aurinko tuolla ulkona.