Muutosta on kolmisen viikkoa. Tavarat alkavat olla löytäneet paikkansa, verhot on saatu kutakuinkin ripustettua ja pahvilaatikoista on päästy eroon. Autopaikalla könöttää kuiitenkin edelleen kasassa kaksi aurinkovuodetta, sillä niille ei ole täällä tilaa. Lisäksi siinä on suurehko aurinkovarjo ja sen painava jalka, pari kevyttä kokoontaitettavaa rantatuolia, pari ylijäämähyllyä ja koiran suht iso kuljetuslaatikko, jota tarvitaan vain kaksi kertaa vuodessa, mennen tullen.
Autopaikalla oleville tavaroille ei kuitenkaan tahdo löytyä tilaa asunnosta, jonka vinttiomero ei ole meidän käytössämme. Autopaikka sen sijaan kuuluu vuokraan. Sille ei suurimman osan ajasta ole käyttöä, kun ei ole autoakaan. Vain ystävät tarvitsevat sitä satunnaisesti meillä vieraillessaan. Kevään aikana käyttöä löytyy noin viikoksi.Tietenkin tavaroista on nyt valitettu.
Mies sanoo, ettei vuokralaisen asema ole sama kuin talon muitten auskkaiden ja onhan selvää, että en mieluusti itsekään katsoisi naapurien keräävän parkkiruutuunsa sekalaista tavaraa. Siksi olimme jo päättäneet luopua suurimmasta osasta niitä.
Nyt vain sitten odottelen, että enlantilainen ystävä Jane, jolle lahjoitin englanninkieliset dekkarit saisi autonsa kuntoon ja tulisi hakemaan tavarat. Toivotaan, että se tapahtuu ennenkuin naapurien pinna palaa. Ei olisi kiva joutua silmätikuksi. Kun parkkiruudun nurkassa on vain yksi siisti kuljetuslaatikko ja yksi tuuletin, toivon niiden saavan hyväsynnän siinä missä naapurin polkupyörien ja pahvisen mainosstandinkin.
Mitä muuta kuuluu? Flunssa ei ole vielä päästänyt täysin otettaan meistä. Uskon, että se häipyy vasta, kun pääsemme eroon Malagaa jo kolmisen viikkoa piinanneista sateista. Asunnossa on edelleen niin kosteaa, että minun vaatekomerossani, joka on kolmelta sivultaan ulkoseiniä vasten, vaatteet ovat nihkeitä vaikka pidän ovia auki, kosteudenpoistajalaatikkoa alahyllyllä ja käytämme makuuhuoneessa joka päivä sitä sähköllä toimivaa vekotintakin (jonka 2,5 litran vesisäiliötä tyhjennetään päivittäin). Luojan kiitos täällä on suurimman osan vuotta todella kuivaa keliä. Liekö seinissä minkäänlaisia kosteussulkuja suomalaiseen tapaan? Mutta nyt kun vinttikerroksesta löytyi katon alta pyykinkuivaustilakin, olen entistä tyytyväisempi paikkaan.
Jos suomalaiset kaverit kyselevät Facebookissa "käsi pystyyn niiltä, jotka ovat kyllästyneet lumeen" täällä voi kysellä samaa vesisateeseen ja poikkeuksellisen pitkään epävakaiseen säätilaan kyllästyneiltä. En ole varmaan ainoa, joka nostaa kätensä vaikka en helteitten perään olekaan.
ps. Jotain miinustakin. Nyt kun silmät alkavat flunssan hellittäessä
aueta, huomaan että muutossa työpöydän nurkkaan on tullut lyöte,
peukalon kynnen kokoinen pala puuttuu, sama juttu lasisen sohvapöytämme jalkaosassakin (sen saa onneksi peittoon jalan muovisen "eristeen" alle. Plussapuolelle voi kuitenkin laittaa, että mies sai korjattua hajoamispisteessä olleen vuoteemme. Ei paha. Nämä asiat kuitenkin puoltavat "oikean"muuttofirman käyttöä - jos siis joskus vielä joudumme täällä muuttamaan. Nyt se tuntuu mahdottomalle ajatukselle.
keskiviikko 14. maaliskuuta 2018
maanantai 5. maaliskuuta 2018
HUH! Toivottavasti ei tarvitse enää muuttaa
Olihan se rankempi homma, kuin olisi halunnut myöntää. Ihan ensimmäisenä en ala katsella ympärilleni ja miettiä oisiko jossain talossa kiva asua. Kun vain vaan saan kolme viikkoa kestäneen flunssan selätettyä ja tämä jo hyvinkin toista viikkoa kestänyt sadekausi päättyy, alkaa aurinko varmaan paistaa sieluunikin.
Kiitos avusta ja inspiraatiosta siskoseni! Olihan täällä ainäkin vähemmän paukkupakkasta vaikka sadetta saatiinkin välillä kaatamalla.
Hajanaiset ajatukset muuttoa koskien ovat täyttäneet mieltäni niistämisen ja yskimisen lomassa:
- Jos ei olisi omia kalusteita, muuttaminen olisi halvempaa ja helpompaa.
- Kalustetussa loma-asunnossa asustaminen on harkittava teko, kun ikää karttuu ja lompsa laihtuu.
- Seuraavan muuton tekee muuttofirma "kukat maljakkoon" periaatteella, jos rahkeet kestää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)