Hei, me muutetaan!

Nämä muuttolaatikot ovat edelliseltä
kerralta,mutta tuskin niitä on nytkään
vähempää.

 

Näin siinä kävi, otamme askeleet kohti uutta kokemusta. Limonar on kaunis ja rauhallinen kaupunginosa keskustasta linja-automatkan päässä eikä kävelymatkakaan ole hyväjalkaiselle mahdoton.

Osa tavaroista on jo pakattu ja muuttofirma tulee hommiin huomenna. Olen yllättänyt itseni ja pessyt verhot ja villamatotkin. Ne on kiva viedä uuteen kotiin puhtaina ja pölyttöminä.  Ikeaan jouduin tekemään kaksi reissua, kun ekan reissun puolivälissä ostoslistani mystisesti katosi ja parvekkeen ulkovalo jäi ostamatta. Uuteen kotiin tarvitaan huima määrä lamppuja lisää, yhteensä kahdeksan. Onneksi niidenkin asennus, samoin kaikkien huonekalujen kasaus ja hyllyjen/taulujen kiinnittäminen on muuttofirman huolena.

Täällä ovat lähes kaikki yllyt  tyhjillään, samoin osa kaapeista, osa tauluista on riistetty seiniltä ja pöydät ovat ilman liinoja - kuppi kilahtaa ikävästi lasipöydälle.. Kun pestyt matot ovat rullalla somistavat lattioita vanhat stoppfiltit, mattojen alla olleet liukuesteet jotka ovat matkalla roskiin.

Keittiön kaapit jätän suosiosta muuttofirman pakattaviksi. Samoin kaikki lasit, kupit ja lautaset. Silloin vastuu niistä on heillä, jos jotakin menee rikki. Itse olemme pakanneet lähinnä liina- ym. vaatteita, takkeja sekä kenkiä että papereita ja kirjoja.

Pesukone on jauhanut keittössä koko aamun ja seuraavaksi koneeseen menevät viimeiset verhot. Kun vielä malttaisi odottaa huomiseen. Tämä on jännempää kuin jouluaatto.

Muutoksen ilmapiiri

Sen läsnääolo on tiivistynyt viime viikkojen aikana. Paluuta ei ainakaan ole, sillä sanoimme asuntomme irti tämän helmikuun loppuun. Nyt on kuitenkin (tosin vähän epävarma) kästiys siitä, minne matka tästä vie.

Ensimmäisen talvemme Malagassa vietimme  kaiken tapahtuman keskipisteessä, keskellä vanhaa kapunkia Calle Marques de Larioksen ja sen yhden pienen poikkikadun kulmassa. Juuri nyt meneillään olevaa Malaga Carnavalia tai katusoittajia  tai Pääsiäisen Semana Santan kulkueitten musiikkia saattoi kuunnella parhaimillaan pää omalla tyynyllä. Se oli hauskaa, mutta yksi vuosi riitti. Halusimme jäädä, mutta asua jossain hiukan rauhallisemmassa paikassa.


Kolme seuraavaa saimme viettää rantakadulla ensimmäisessä linjassa, kuten täällä sanotaan, meren puolelta Malaguetan hiekkarannan alkupäätä ja keittiöstä vanhaa kaupunkia ja Gibralfaroa katsellen. Carnaval näkyi ja kuului vain päätöspäivänä, kun juhla loppuu Entierro del Boqueróniin eli  bogeroonesin hautajaisiin. Tuolloin poltetaan kulkueen saattamana rantahiekalle tuotu muutaman metrin pituinen paperista ja puusta kyhätty kalapatsas.

Viimeiset kaksi vuotta on kohta kulunut tässä Paseo Maritimo Pablo Ruiz Picasson alussa.  Suurehkolta kattoterassiltamme on avautunut näkymä satamaan, rannalle ja Malagan lahden länsilaidalle. Olemme nähneet kaikki täällä vierailevat risteilyalukset suurimmasta pienimpään, mahtavia myrskyjä, suurenmoisia ilotulituksia, kuunsiltoja ja esteetöntä  auringonvaloa aamusta iltaan. Ja nyt näemme viimeisen kerran myös kuinka Carnavalin hautarovion savupatsas nousee rannalla, mutta sitä ei tule ikävä.

Joka tapauksessa muutto jonnekin on siis edessä vajaan kuukauden kuluttua. Toivotaan, että kaikki sujuu jouheasti, maksettu takuuvuokra riittää vakuuttamaan vuokraemännän ja saamme kirjoitettua sopimuksen alle mahdollisimman pian.

Jos asiat sujuvat, laskeudumme puunlatvojen tasolle, puoli kilometriä sisämaahan, puistokadun varrelle. Näkyvyys katkeaa kilometrien sijasta jo muutamaan kymmeneen metriin, ikkunsta ei näy merta. Muutos tulee olemaan suuri, mutta terveyskeskus tulee pysymään samana.  Koska viime viikolla kumpaisenkin mittari saavutti 65-vuotta, olemme siis jubilados täkäläisittäinkin. Tuo ei siis ole ihan vähäinen poitti.

Nyt on kuitenkin edessä reilu viikko lapsenlapsen kanssa. Pikku-Myy ja isoisä laseutuvat Malagan lentokentälle puoli yhdeltä ensi yönä. Tätä vuotta Ruotsissa yksinhuoltajana opintojaan jatkava tytär joutuu viikoksi seminaariin ja siksi tiedossa on minullekin mummihommia, edellisistä onkin jo kohta kuukausi. Kun lapsi on ensimmistä kertaa elämässään kuusi yötä pois vanhempiensa luota, saattaa meidän taitomme joutua koetteelle. Ikävä on itsestään selvyys, mutta kuinka me osaamme sitä helpottaa ja saada lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi.  Siinä meille opintopisteet hankittavaksi.

Elämä on elämisen arvoista.