Jotain hyvää Malesiassakin

Kuva malesialaiselta torilta
Penangin Georgetownista vuonna 2011.

Ei, en ole kadonnut Malesiaan. Olen edelleen Malagassa. Kävimme tänään taas keskustan kauppahallissa Atarazanasissa. Se oli pullollaan ihania asioita niinkuin aina. Minusta on todella harmillista, jos täällä asuvat ulkomaalaiset eivät löydä sitä ostospaikakseen. Veikkaan, että kaikki suomalaiset kauppahallit jäävät kauas taakse.

Tällä kertaa mukaan lähti jälleen kerran "gambaksia", kalaa, vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä, taateleita ja viikunoita. Kolme viimeksi mainitsemaani ovat heikkouteni. Nyt on kuitenkin ihanat lukuhetket taattu. Mikä mukavampaa koleana iltana, kuin kietoutua vilttiin, lukea ja nutustaa. 

Viime talvisen ystävien vierailun innoittamina mukaan lähti kani, paloina. Niin, minun täytyy oikein keskittyä, että saan sen santtua tai kirjoitettua. Eittämättä tulee paha omatunto, olihan yksi samaa heimoa joskus perheenjäsenenä meillä, nukkui usein vieressäni. Mutta karaisin siis itseni, sillä ystävä valmisti meille aivan mahtavaa kanipataa uunissa hauduttaen. Ostoksen teki mies, minä huutelin kauempaa etten sitten halua päätä mukaan pakettiin... Onneksi palasiin pilkottu otus ei enää kovin muistuta menneestä.

Malagan kauppahalliylistyksen sijasta minun piti kehua Malesiaa, vaikka emme sinne päätyneetkään eläketalvia viettämään. Penangin saarella Georgtownissa oli aivan mahtavat torit. Niitä oli useita, sillä marketteja oli aika harvassa. Ja siellä kana oli todella tuoretta, anteeksi, sillä  ne tapettiin, kyniittiin ja paloiteltiin jos niin halusit siinä ja nyt. Mutta mikä vielä parempaa, torikauppias ei  koskaan laittanut pakettiisi mitään mikä ei olisi ollut priimaa. Täällä huomaat joskus ostaneesi myös yhden ylikypsän tai kivikovan hedelmän.Tämä muistui mieleeni, kun tänään puhdistin hallista ostamaani isoa sipulinippua. Sipulit olivat kasvaneet "tertussa", juuristo yhteenkietoutuneena. Hyvän näköisiä ja selvästi tuoreita. Mutta - minä sain irrotella sipulit toisistaan, poistaa väleihin jääneet pehmenneet vihreä varrenosat, poistaa mullan ja sen mukana tulleet ötökät. Ilman tätä toimenpidettä satsi olisi pilaantunut ennenkuin olisimme ehtineet sitä käyttää. Kauppias oli myös pistänyt keskenään saman pussiin hienot isot valkoiset, mutta multakantaiset herkkusienet, salaattitomaatit ja fenkolin. En tietenkään olisi halunnut multaa hienojen vihannesten joukkoon.

Ajatukset palasivat Malesian toreille. Siellä kaikki kasvikset oli pesty, erikseen aseteltu, siloiteltu, siivottu ja hellitty kauniisiin riveihin, pinoihin... Salaatissa ei varmasti ollut ainottakaan murtunutta tai nuutunutta lehteä. Ja tuotteet pakattiin yhtä suurella kunnioituksella ja hellyydellä. Sitä oli ilo katsella.

Silti tämä Malaga on monella tapaa parempi paikka viettää vanhuuttaan (vaikka ei se  vielä ole tullutkaan!). Täällä on ajateltu jalankulkijaa, toisin kuin Georgetownissa jossa saatoit joutua kulkemaan pimeässä tien viertä matkalla illalliselta kotiin, kaikki olettivat että menet autolla. Täällä on puistot ja kävelytiet, on katukahvilat ja niiden tuoleissa on kaikki jalat tallella.

Vielä yksi hyvä kaupan päälle. Täälllä on euro. Se tekee elämästä aika paljon helpompaa, vaikka kotimaassa jotkut sitä  viime aikoina ovatkin parjanneet. Ja täällä kelpaa eurooppalainen sairausvakuutuskortti. Senkin tarpeellisuus on jo testattu.

Naapuriapu - mahtava asia

Tästä on aivan pakko kirjoittaa juuri nyt. Talvipakolaisuus meidän kohdallamme ei varmaankaan onnistuisi ilman naapuriapua. Ainakin se olisi ongelmallisempaa ja siihen sisältyisi kosolti huolta, murhetta ja rahanmenoa. Viime viikonlopun lumimyräkkä, jota täällä ihastelin ystävien Facebook-kuvienn kautta ja sitä seurannut sähkökatkos ovat siitä hyvä esimerkki. Jälleen kerran kiitos naapurille.

Nyt myrsky ei onneksi aiheuttanut meille vahinkoa, pakasteetkin selvisivät kuin ihmeen kaupalla noin vuorokauden sähkökatkosta. Mutta naapuri sai kyllä juosta kantamassa huolta marjoistamme.

Lähes tasan kaksi vuotta sitten naapuri kävi tarkistamassa, miten talomme oli selvinnyt edellisen yön myrskytuulista, oliko puita kaatunut tontilta. Ja oli, ainakin yksi. Mutta silloinkin me saatoimme jatkaa täällä rauhallisin mielin, koska ihana naapuri teki kaiken puolestamme: hoiti paikalle vahinkoarvioijan sekä metsurin, joka saattohoiti katuneen puun pinoon siististi pilkottuna, miehet, jotka korvasivat rikkoutuneen tv-antennin uudella.  Katon paikkaus saattoi onneksi odottaa kevään tuloa. Lastemme perheiden jouluvietto olisi varmasti ollut alavireisempi, jos he aatonaattoiltana olisivat törmänneet tuon näkymän keskelle ja tv:stä olisi tullut pelkkää lumisadetta. Kiitos naapurille siis silloinkin. Naapurin ansiostahan talo oli myös lämmin jälkikasvumme asettua asumaan.
.
Eikä naapuri ole ollut vain ystävä hädässä. Hän katsoo, että kaikki on kunnossa, kastelee keittiön pöydälle nostetut kukat, kaataa vettä viemäreiden hajulukkoihin, katsoo ettei lämpötila laske liian alhaiseksi, auraa tarvittaessa pihatien. Kerran ollessamme talvea lähes toisella puolen maapalloa naapuri kävi myös pudottamassa katolta lumet, kun pelkäsi kuorman käyneen liian painavaksi. Mikä onni meitä onkaan kohdannut, kun meillä on tuollaiset naapurit!

Tietenkin ainakin osan tuosta kaikesta voisi teettää talonmiespalvelulla. Kävisivätkö he sitten joka myrskyn aikana tai heti sen jälkeen katsomassa että kaikki on kunnossa, kastelisivatko he kukat, tarkkailisivat ketä liikkuu meidän tiellä, auraisivat tien auki silloin kun lapset haluavat maalle lomailemaan tai minä tulisin kotiin hankien ollessa korkeimmillaan. Hyvästä rahasta varmaankin, ja tietenkin on asennettavissa kaikki mahdolliset hälytyslaitteet, jotka vievät signaalia eteenpäin, vartiointiliikkeelle, talonmiespalvelulle, kahdenkymmenen viiden kilometrin päässä asuvalle sukulaiselle, piippaisi meidän kännyköihimme tänne...

Rahalla selviäisi tietenkin monesta asiasta, mutta tämä meidän naapuriapu on omaa luokkaansa. Tässä ei liiku raha, ei kierretä veroja. Tämä on mahtavaa rinnakkaiseloa. Minä vain mietin sitä, että miten korvata tuo kaikki apu. Sillä kesällä samaan pakettiin kuuluu tietenkin jatkuva oikeus hakea salaattia kasvimaalta, luomuviljeltyjä porkkanoita pussissa, mahdollisuus poimia tyrniä naapurin kasvimaalta. Jopa kuolleen hiiren poistamisessa sähkökaapista oli naapuriapu käytössä. (Vasta kolmannella kerralla osasimme ja uskalsimme tehdä sen ihan itsekin.)

Ja saimmehan me vihdoin, siis tänään, hankittua sen oman agregaatinkin naapurin huolia sähkökatkojen aikana helpottamaan. Nolottaa kertoa, naapurin ehdotuksesta - kuinkas muutenkaan.  Niin, ja naapurin hankkimana tietenkin...

Koira ei ymmärrä miksi ovi on kiinni

Niin. Me opiskelemme espanjaa lähes joka ilta, ehkä muistatkin. Vähän väliä netti suoltaa espanjankielisiä sanoja ja lauseita, jotka täytyy kääntää englanniksi (koska ohjelma on espanjaa englanninkielisille). Mies työskentelee keittiössä, minä työpöydän ääressä olohuoneessa - senhän olen varmaan kertonutkin. Väliovi on pidettävä kiinni, sillä muuten korva kuulee vain toisen tekstit - ei niitä, joihin pitäisi itse keskittyä.  Koira ei ymmärrä.

Ruoka ja herkut ovat keittiössä. Se haluaa siis sinne. Odottaa aikansa kärsivällisesti, aloittaa sitten marisemisen. Sen mielestä olisi parasta jos saisi kaikki päivän ruoat ja herkut viiden minuutin välein.
Ei onnistu, mutta vihdoin mies heltyy ja koira saa puolet nappula-annoksestaan. Sitten koira haluaa omalle pedilleen, sellaista ei ole keittiössä.

Ja tietenkin, jos mies liikahtaa tuoliltaan, koira oven tällä puolella on sitä mieltä, että nyt on iltajuustoherun aika. Keittiöön! Ja sitä rataa. Se ei kertakaikkiaan tajua, miksi oven pitää olla kiinni ja miksi me molemmat tuijotamme sen mielestä tylsinä mokomaa tietokonetta. Sen mielestä olisi selvästi mukavampi, jos olisimme samassa huoneessa. Se voisi paremmin vahtia mitä tapahtuu, joko olisi jonkun herkun aika.

Koira on laihdutuskuurilla. Niinhän me kaikki tavallamme. Se taitaa kuitenkin olla ainoa, jolla puntarin osoitin on liikkunut hitusen alaspäin. Onko se suljetun keittiö oven ansiota vai johtuuko se diettinappuloista, joita sille annamme -  niiden kaikkien herkkujen lisäksi.

Kausi vaihtuu
Ajankohtaista asiaa villasukista: nyt ne ovat taas tarpeen. Kivilattia alkaa olla kylmä. Ja aamulla piti keittiön patteri laittaa päälle hetkeksi. Yölämpötilat laskevat eikä päivälläkään ole enää helle.
Ainahan täällä saa vaihtaa vaatteita monta kertaa päivässä, aamusta enemmän, päivällä hihatonta ja iltapäivän lopulla pitää taas pukeutua. Nyt ovat jalassa villasukat, verkkarit ja päällä pitkähihainen paita. Ei ole hiki. Aurinko laskee.

Ihania ilmaisia puheluita

Olenko koskaan älynnyt kehua niitä? Näitä ilmaisia puheluita.Pikku-Myyn asettuminen kauaksi Afrikkaan on siedettävää, kun näkee ja kuulee lapsenlapsen innoissaan osallistuvan Skypetykseen.

Yhtenä päivänä huomasin puhuvani Watsupin puhelua. Toisena juttelevani messengerin kautta. Monta mukavaa hetkeä on sen jälkeen vierähtänyt kuulumisia vaihdellen ystävien ja perheenjäsenten kanssa. Ei tarvitse olla huolissaan soittajan eikä omankaan puhleinlaskun paisumisesta. Me kun emme edelleenkään ole hankkineet paikallisia espanjalaisia liittymiä. Silloin ensimmäisenä vuonna niitä kokeilimme, mutta prepaid-liittymistä oli jostain syystä puheaika loppu jo muutaman lyhynen puhelun jälkeen. Yksien puhelimien/yksien liittymien käyttäminen osoittautui ainakin meidän hermoillemme ja puhelimen käyttötapoihin sopivammaksi.

Nämä uudet ilmaispuhelut varmaan muuttavat hiukan kontaktejamme kotimaahan. Ehkä tulee soitettua useammin pelkän sähöpostin lähettämisen sijaan.

Nuoriso on varmaan ollut tietoinen näistä uusista mahdollisuuksista jo kauan, mutta olen yllättänyt monen hiukan vanhemman  soittamalla hänen kännykkäänsä ihan uudenlaisen puhelun. En edelleenkään ole puhelimesta yhtään sen innostuneempi kuin aiemminkaan, annettuani mielestäni aikanaan ihan kylliksi (20v)  sen käyttökulttuurin edistämiseksi. Mutta vaikka luuriin tarttuminen ei ole minulle mieluisaa, vetää kuulumisten vaihtaminen ystävän kanssa pidemmän korren.

Lomakoti?

Onko tämä lomakoti, jossa nyt olen, malagalainen kerrostalo? No, juuri nyt sanoisin: toipilaskoti. Ei. Tämä on koti, jossa perhe elää arkea. Joskus sen katkaisee ystävien kyläilyt, lasten perheitten lomailut, juhlapyhät.

Eläkeläisen elämään kuuluvat kodin arkipuuhat, siivoukset ja pikkurempat, asioitten hoitaminen, kaupassakäynti, ruuanlaitto.  Aamulla herätään useimiten iman kellonsoittoa, askareet seuraavat toistaan kuin lanka johon on valmiiksi tehty solmuja määrävälein. Kerä kiertyy auki milloin nopeammin milloin hitaammin. Välillä käydään kävelyllä (jos voidaan, juuri nyt ei), kahvitellaan auringonpaisteessa ulkona ja seurataan elämää ympärillä.

Ilman jonkinlaisia harrastuksia eläkeläisen elämä olisi yhtä aamupuurosta toiseen raahustamista. Viime viikolla ostin viisi metriä liiankin ohutta raidallista pellavakangasta. Siitä tulee uusi kaksinkertaisena kyllin vahva arkiliina olohoneeseen sen alati pölyä keräävää lasipöytää peittämään. Yksi sivu on puoliksi ommeltu, pienin pistoin käsin. Jatko odottaa toipumista. Minulla ei ole ompelukonetta, mutta onpa mielekästä tekemistä.

Viimeiset viikot olemme miehen kanssa opiskelleet espanjaa. Kumpikin tunnista kahteen tiiviisti oman koneensa ääressä. Iltamme muistuttaa siis aika paljon keskivertosuomalaista perheen yhteistä arkista iltahetkeä, jossa kaikki näppäilevät puhelintaan, tablettiaan tai tuijottavat tietokoneen  tai television ruutua.

Ilta päättyy erityisesti nyt, kun minä olen tähän sänkyyn sidottu, yhteiseen hetkeen kylki kyljessä. Kummallakin on käsissään oma kirjansa. Läheisyys on silti olemassa.

Ja tietenkin mekin otamme hetkittäin ilon irti elämästä. Nautimme yhdessä viiniä ja juustoja - paranname maailmaa ihan liian kanssa, käymme ulkona syömmässä, elokuvissa, konsertissa. Mutta me emme ole täällä lomalla, emme täällä emmekä Suomessa. Miehelle tämä on virallinen koti ja hän on osittain verovelvollinen Espanjassa, ei nauti Suomen sosiaaliturvasta.

On kirjoitettu paljon Suomesta ulkomaille pakenevista, verovelvollisuuttaan välttelevistä eläkeläisistä. He kun häipyvät lomailemaan koko eläkkeen edestä. Ja miksi he niin tekevät? Osa siksi ettei fysiikka kestä Suomen kovaa talvea, liukkautta ja lumitöitä, pimeyttä. Osa siksi, että rahat riittävät elämiseen paremmin Espanjassa tai Portugalissa. Tietenkin on aina olemassa ne ökyrikkaat, joiden rahat riittäisivät vaikka missä elämiseen, jotka muuttavat rahan perässä - vaikka se on jotain, mitä heillä jo on. Mutta miksi he eivät saisi? Sama laki koskee kaikkia suomalaisia, miksi joku saisi siitä nauttia ja toinen tekee mielestämme rikoksen tehdessään samoin.

Hups, kuinka liukahdinkaan paatoksen puolelle. Se näyttää olevan tosi helppoa. Summa summarum, koti Espanjassa ei ole lomakoti, ainakaan meillä. Meillää on kaksi kotia ja kummassakin riittää arkea ja riemuja yllin kyllin. Se, että oppii elämään kahdessa kodissa, vei tietenkin oman aikansa. Aivan kuin ennenvanhaan: juuri se mitä tarvitsit oli kaupungissa tai sitten mökillä, riippuen siitä missä olit. Kunnes oppi hankkimaan kaksi leivänpaahdinta, kahdet saappaat ja tulemaan toisaalta toimeen osan vuotta sillä tavaralla, jonka tiesi odottavan siellä toisaalla. Minä olen ehkä tämän kurssin keskivaiheilla.

PS. Eläkeläisyyden kaksisuuntainen häiriö: toiset ajattelevan sinun olevant koko ajan lomalla ja itse et osaa ajatella elämääsi lomana.

Kärsimätön ei kestä sängyn pohjalla

Harmittaa aiheesta - tai toisaalta aiheetta. Tuntuu siltä että olen paisutellut tätä onnettomuutta. Tietenkin sattui kun töhmähti katuun ja sattuu taas vieläkin. Mutta tämä ei kuitenkaan ole mitään monen muun ongelmiin verratuna. Ei minulla ole mitään vakavaa sairautta, verestäni ei ole löydetty syöpäsoluja, minulla ei ole hivuttavaa tautia - vain yksi kömmähdys. Ja silti tässä vaan valittelen.

Eilen mentiin ulos. Vielä tämä ja ensi viikko on luvassa tällaista suomalaisittain ihanaa kesäkeliä. Lämpötilat reilu kaksikymmentä, mukavaa pikkutuulta ja kirkasta taivasta. Ei tehnyt mieli jatkaa sängyn pohjalla, jossa olin SENTÄÄN jo kaksi päivää maannut. Oli se Pacon tuoma pyörätuoli, tottakai teki mieli ulos. Mukava retki vaikka ei kovin pitkä. Kipeä reisilihas ei kuitenkaan ollut rentona vaan jännitin sitä koko ajan. Arvaat, ettei tykännyt yhtään. Iltapalapitsan nautin "baaritiskillä hengaillen" eli keittiön työtason ääressä seisten. Samassa paikassa nautin aamupuuronkin. Oma vika.
Lihas kertoo nyt levossakin olevansa olemassa ja loukkaantunut saamastaan kohtalosta.

Jollain lailla tarvitsisi taas saada väännettyä tämän ihanan elämän auringonpaiste ja onnellisuus päällimmäiseksi ja survastua kiukutteleva lihas ottamaan ihan iisisti sitä mukavaa Ikean höyhentyynyä vasten, jolle olen  sen hellästi asettanut.

Onnettomuus

Ajatuskin voi viedä ojasta allikkoon - tai paiskata katuun, kuten minut. Tein aamulenkin rantahietikkoa pitkin ja samaa reittiä oli tarkoitus tulla takaisinkin. Kääntöpisteessä kävelin kuitenkin korttelin verran rantakadun kivetyllä jalkakäytävällä. Rantaan vievien rappusten kohdalla ajattelin, jaloille pehmeä hiekkan on parempi. Muistan tuon ajatuksen, kai otin askelen sivulle. Pam. Oli miten oli samassa löysin itseni kivetyksen pinnasta. Takaa tullut polkupyörä oli osunut minuun.

Koko ajan olin ollut tarkkana etten kävele kenenkään eteen. Viikonloppuisin liikkuu paljon juoksioita ja pyöräilijöitä, joista jotkut ajavat liian lujaa jalankulkijoita väistellen. Ja hiekkarannan puolellakin saa varoa satunnaista huoltoliikennettä.

Eilinen oli varsinainen oppitunti
En ollut sittenkään varonut kyllin takaa tulevia. Auttavia ihmisiä tuli ympärilleni välittömästi, he yrittivät selvittää oliko luita poikki, enhän ollut menettänyt tajuntaani, oliko ruhjeita. He siirsivät minut jalkakäytävän sivuun istumaan selkä kiviseinää vasten pois liikenteen jaloista. Kun selvisi ettei minusta ollut kävelijäksi, he olivat kanssani siihen asti kun ambulanssi tuli paikalle. Minulla oli mukana vain kotiavain ja nenäliina. (Kuiitenkin juuri tällaisia tilanteita ajatellen olimme teettäneet itsellemme 'käyntikortit' joissa oli kaikki tarpeelliset tiedot.)

Sain lainaksi puhelimen, saatoin soittaa miehelleni. En tietenkään muistanut numeroa, eihän sitä tarvitse tavallisesti muistaa. Onneksi sentään muistin omani, aamulla olin jättänyt puhelimen miehen puhelimen viereen. Me olimme molemmat siis olleet liikkeellä ilman puhelinta. Toivottavasti hän olisi ehtinyt jo kotiin koiralenkiltä, toivottavasti hän vastaa minun puhelimeeni.. muuten olisin kohta matkalla jonnekin eikä hän saisi tietää mitä oli tapahtunut.

Auttajat vaativat, että menen ambulanssilla ensiapuun: sinut täytyy kuvata. Sain kerrottua miehelle sairaalan nimen, se ei ollut oma terveyskeskuksemme.  Ja sitten pillit soivat. Mieltäni helpotti kovasti, kun ajattelin ettei pillien soidessa täällä ollut aina henki kyseessä, kun kerran minuakin kiidätettiin näin. 

Luulen, ettei paikallinen terveydenhoito pettänyt minua. Myös mies löysi kuin löysikin minut isosta sairaalasta aika pian saapumiseni jälkeen. Minut tutkittiin, kuvattiin, määrättiin lääkkeet ja annettiin jopa littera ambulanssikyytiin kotiin.  Ainoa mikä takkusi oli paluukyydin saaminen. Odottelimme aikamme ambulanssin saapumista ensiavun käytävällä, minä sängyssä maaten, mies sängyn reunalla istuen accompañare lappu rinnassaan. Lopulta mies etsi käsiinsä pyörätuolin ja minä kampesin itseni siihen jotenkuten. Lihaksiin, erityisesti revähtäneeseen takareiteen sattui pirusti. Saimme taksin, pääsimme kotioven eteen kadulle.

En tiedä miten olisin siitä päässyt eteenpäin, kun taksin kylki loppui, parkissa olevien autojen kyljet, joista saatoin ottaa tukea. Onneksi meillä on Paco, ihana vahtimestari, joka riensi miehen avuksi minua kannattelemaan. Miehet kantoivat minut puoleksi, kunnes istuin kotona tuolissa. Huh, oli rankkaa minulle, mutta varmasti myös heille. Mies riensi apteekkiin ja palasi mukanaan myös kainalosauvat - Pacolla oli ollut sellaiset jemmassa jossain.

Vielä yksi huomio
Minun matkavakuutukseni on voimassa kolme kuukautta tänne saapumisen ajan. En enää viime aikoina ollut ostanut siihen lisäkuukausia. Se olisi ollut voimassa nytkin. Koska minulla ei ollut mukana mitään papereita, vakuutuskorttia  tai rahaa, suostuin kuitenkin yleisen sairaanhoidon potilaaksi. Enhän edes tiennyt mistä olisin tilannut ambulanssin yksityiselle klinikalle, vaikka yksi sellainen oli vain korttelin päässä siitä missä makasin. Kaikki hyvin. Toivottavasti, sillä tämän jälkeen yksityinen vakuutus ei korvaisi enää mitään tähän onnettomuuteen liittyvään, niinkuin olisi tehnyt jos olisin mennyt yksityiselle klinikalle tutkittavaksi. Toivon siis, että maltan maata kyllin, maltan kuntoutua ilman ulkopuolista apua. Selvän tästä säikähdyksellä.

Maanantain konserttiliput
Ne jäävät meiltä nyt käyttämättä. Toivottavasti Paco huolii ne. Hän kyllä sanoi, ettei niitä käytä vaan tuo huomisillaksi pyörätuolin, että pääsen liikkeelle. Se edellyttäisi kuitenkin minulta suihkussa käymistä, tukan laittamista, pukeutumista - en edes tiedä salliiko tuo jalkani minun istua konsertin ajan tuolissa. Konserttisalin portaista olisi varmaan selvitty avuliaitten ihmisten avulla, niinkuin selvisin sieltä kadun pinnastakin.

Lisäys edelliseen erämaapostaukseen

Tämä aamu näytti aurikoiset kasvonsa.
Hiekkarannan reunaan oli vain syntynyt aikamoinen dyyni.
Ja tietenkin rojua oli kaikkialla.

Eiliseen tekstiin voisin lisätä vielä sen hauskuuden, että vanhassa kaupungissa kävellessä tuosta myllerryksestä ei tiennyt mitään. Kun olimme edenneet rannalta pois vievää sivukujaa (omaa "tuulitunneliamme") pitkin Muelle Unon suuntaan, saattoi avata untuvaliivin vetoketjun ja jatkaa matkaa lähes tyynessä säässä. Myös takatukkaan syntynyt jakaus tasoittui.

Ei siis ihme, että taksikuski sanoi minulle viime syksynä tänne tullessani ja osoitteen kertoessani: Malagueta! Ei siellä kannata asua, siellä tuulee ja on kylmä. Kaikesta huolimatta minä olen eri mieltä. Ja nyt paistaa taas aurinko ja meri on laiska.

Aurinkoranta erämaan armoilla

Meillä on ollut tapana käyttää sanontaa erämaan armoilla hyvin monella tavalla. Joskus olemme todella sitä olleet, erityisesti kun tuuli oli viedä telttamme ja hyvä ettei meitä itseämme kerran käsivarren vaelluksella. Erämaan armoilla olemme olleet myös silloin, kun on täytynyt juoda kuohuviinia tuulensuojassa halkopinon takana omassa pihassa. Tänään sen armoille joutui Malaguetan ranta.

Mainingit olivat aika mahtavia jo aamusta. Oli kuitenkin aurinkoista ja lämmmintä, tuulta vain nimeksi. Tuntui hassulta katsella rantaan vyöryviä aaltoja, ei voinut käyttää sanontaa meri myrkskyää.
Päivän mittaan sää kuitenkin muuttui hyvinkin hitaasti, mutta varmasti. Iltapäivän alussa seurasimme risteilijän epätoivoista yritystä ajaa sisälle satamaan. Se joutui palaamaan merelle ja odottelemaan siellä hieman suotuisampaa tuulta. Jossain vaiheessa se oli kuitenkin kadonnut rediltä ja satamaan näytti tulleen yksi lisää.

Nämä ainakin säästyivät.
Kiitos ripeitten miesten.

Aamullakaan rantavedessä ei ollut näkynyt uimareita. Iltapäivän kovassa aallokossa ja virinneessä tuulessa sen yläpuolella kieppui kaiken maailman varjoilla liitäjiä, myös muutama jolla kiisi hurjaa vauhtia aina vain kasvavassa aallokossa. Harvat rannalla aurinkoa ottaneet häipyivät laineiden vyöryttäessä vettä kauan rantaviivasta. Jossain vaiheessa myös aurinkovarjot ja penkit olivat joutua veden vietäviksi. Onneksi miehet tarttuivat toimeen ja kantoivat kalusteet suojaan. Rantatuolien vuokraajaa en kantajien joukossa nähnyt, mutta tunnistin ainakin yhden siringuito Mamin työntekijöistä. Kiitos noille miehille. Ilman heitä kaikki aurinkovarjot ja laverit taitaisivat nyt vyöryä edestakaisin aaltojen ruhjottavina.

Nyt on ilta pimennyt, aallot pauhaavat edelleen, sade lyö ikkunaan ja äsken jyrähteli jopa ukkonen. Rantaviiva on edelleen erämaan armoilla. Ja ehkä vähän tämän talon asukkaatkin: ainakin yksi rappukäytävän ovilaseista räsähti äkkinäisessä vedossa rikki illansuussa, aikamoinen helinä.