Rankkaa juhlintaa

61v juhlintaa neljän miehen kanssa. Aviomiehen, Vilho-koiran ja kahden putkimiehen kera. Ja kuten kaikkien juhlien jälkeen, tulee tästäkin emännälle siivottavaa.

Ei ole sikailtu eikä ryypätty, mutta molemmat kylppärit saa tämän jälkeen pestä. Keittiössä ei ole vielä käyty, joten en tiedä mikä siivo sinne tulee. Onneksi tänään oli siivouspäivä, niin saatoin kutsua vieraat siivottuun kotiin. Oli puleerattu ammeet ja pesty lattiat.

40-vuotiaassa talossa on vanhat putket, ja kuulemma todella ohuet, kallistusta liian vähän - mutta mustaa moskaa sitä enemmän. Ja kaikki tiivisteet ajan syömiä. Ei ihme etten "kodin putkimiehellä" ole päässyt kuin väliaikaiseen tulokseen. Nyt on ikkunat auki ja vasta pari "minkin" kokoissta tukkoa kuskattu roskiin. Hyvä siitä tulee.

Aamupäivällä nautimme viikkosiivouksen välissä pikkolon kuoharia auringossa parvekkeella. Nyt taitaa siivouksen jälkeen aueta punkkupullo. Jotain voimakasta aromia.

Onneksi niitä syntymäpäiviä juhlitaan ystävien kera ruokailun merkeissä vasta huomenillalla "välipäivänä". Miehellä tulee nimittäin 61 v. täyteen 1.2.

ps. Putkimiehille ajattelin kuitenkin tarjota lasilliset kuoharia ennen lähtöä. Täytyyhän sitä malja kohtottaa - puhtaille putkille.

Usko, toivo ja rakkaus

Näin eilen bussissa vanhemman pariskunnan, varmaan vain muutama vuoden itseäni vanhemman. Mies seisoi bussin keskiosan levennyksessä ja piti ylpeänä kiinni kaksosten rattaista. Vaimo istui vieressäni noin vuoden vanhan pikkutyön käsi kädessään. La abuela y el abuelo - mummu ja pappa.
Meillä on jännitetty. Lastenlasta.  Kun vierestä seuratessa lapsettomuus tuntuu kivistävän raskaana, kuinka raskaalta se tuntuukaan omasta lapsestani joka on omaa lasta vailla. Siksi ei ole uskaltanut oikein rehellisesti toivoakaan, koska ei ole halunnut luoda paineita vielä omalta osaltaankin. Siksi on voinut vain jännittää.

Minun onneani.

Onneksi lapsettoman ei tarvitse vain yrittää ja yrittää. Voi turvautua myös lääketieteen apuun. Sen ansiosta minullakin isovanhemmuus on vihdoin toivomisen ja jännittämisen asteella. Nyt vain toivotaan, että kaikki menee hyvin ja että saadut positiiviset tulokset vain vahistuvat. 

Mutta tuntuu ettei uskalla hetkeksikään hellittää toivomisesta, hyvän energian anelemisesta tuolta yläkerrasta. Oman itsensä puolesta rukoilemisen voi aina jättää väliinkin, mutta mikroskooppisen pieni taimen tutuu mielessäni tarvitsevan lakkaamatta tukea ja turvaa. Enkä minä voi suoda sitä hänelle muuta kuin rukoilemalla. Näin kai niitä uskovia ihmisiä syntyy. Kun on pakko uskoa, että joku vahvempi huolehtii, että kaikki menee hyvin. Tässä se sitten on: usko, toivo ja rakkaus.
 

Uimahallissa vihdoin

Eilen sitten pääsin vihdoin uimahalliin. Jälleen kerran tilaa riitti.

Pukuhuoneessa oli vanhempi rouva lähdössä kun minä tulin paikalle. Ja jouduin heti ystävälliseen keskusteluun. Siis tällä kielitaidolla toteaa joutuvansa, tuntee itsensä aika tyhmäksi kun hymyilee ja nyökkkäilee, si, si.. jos tuntuu että voi olla yhtään samaa mieltä. Lopuksi kuitenkin selostin jotain itsekin, espanjaksi tietenkin. En tiedä menikö oikein, mutta sain hyväksyvän katseen ja hyvät loppupäivän toivotukset. Yleensä keskustelusta tajuaa jotain sen jälkeen kun se päättynyt. Tutut sanat nousevat pintaan ja miettii hmm... sitähän se varmaan tarkoitti. Nytkin piti heti yksin jäätyäni kaivaa sanakirja repusta ja tarkistaa sana, jonka kuulin. Kyllä se oli uida, nadar. Kyllä olin tullut uimaan, en vesijumppaan. Vielä joskus keskustelen reaaliajassa ihmisten kanssa.

Altaassa pulikoi kolme leidiä, kun aloitin. Mutta pian olin taas aivan yksin uimassa omaan tahtiini eikä kukaan poukkoillut päädystä niskaan, ketään ei tarvinnut väistellä, kukaan ei uinut hurjaa vauhtia ohitseni ja nostattanut laineikkoa mennessään. Yhtään vesijuoksijaparia ei keskustelut samalla radalla ohitettavina. Vesijumpparitkin lopettivat muutaman minuutin päästä ja heitä innostamaan laitettu jumputusmusiikki vaihtui johonkin rentoutuskasettiin.
1500 m meni tunnissa, ennen olisi mennyt 2000 m, mutta näin on nykyisin.



Ja jälleen kerran sain olla uinnin jälkeen pesu/pukuhuoneessa tuusaamassa aivan itsekseni.

Pistorasiasta tuulee - patterit päälle

Eilen sunnuntaina oli todella hieno ja kesäinen päivä. Tuuli hellitti välillä ja kaikki kahvilat ja kadut olivat täynnä ihmisiä. Rannalla näkyi auringonpalvojia ja jopa uimareita. Ihmiset tulevat koloistaan kuin muurahaiset tepastamaa auringon lämmittämille poluille - ihan sama ilmiö täällä kuin Suomessa.

Aurinko suosi meitä tänäänkin, mutta tuuli paukkuu ja vain siltä suojassa olevat kahvilat saavat asiakkaita. Tuuli tulee luoteen puolelta ja hujeltaa keittiön liukulasisista ikkunoistamme sisään. Mutta siirrettävillä sähköpattereilla on toistaiseksi selvitty hienosti joka kelillä. Ne voi roudata aina sinne missä tarvitaan. Useimmiten vain keittiössä ja olohuoneessa. Makuuhuoneessa patteria on tarvittu lähinnä kun makasin flunssapalelevana peiton alla - että tarkenisin lähteä vessaan.

Sinänsä hassu ilmiö: täkäläisissä taloissa on ulkovuoraus, sisävuoraus ja välissä pelkkää ilmaa. Ja kovalla tuullella tuulee sisään, arvaas mistä: pistorasioista ja valokatkaisijoista. Mutta minkäs teet, kun ei ole toppauksia, ei ole.

Asunnossa ei ollutkaan ilmalämpöpumppua

Asunnonvälittäjän mukaan sellainen piti olla, mutta siinä vaiheessa kun selvisi ettei ole, olimme jo niin hurahtaneet paikkaan että asia ei haitannut. Näin jälkikäteen ajatellen hyvä niin! Erittäin hyvä. Läpi talon huoneistossa saa aina läpivedolla kuumuuden hellittämään, eikä kesälläkään kuulemma ollut niin kuuma ettei olisi selvitty. Sekä Namibiassa että Malesiassa olimme onnellisia aina kun lämpö/siis myös kylmäpumppua ei tarvinnut laittaa päälle. Se pitää meteliä ja nostattaa pölyn liikkeelle ja puhallus osuu aina niskaan. Ei parempi jos voi suinkin olla ilman.

Ostimme siis syksyllä neljä öljytäytteitteistä siirrettävää patteria ja laitamme ne päälle tarvittaessa. Patterit maksoivat alle kaksisataa, sähkönkulutus ei ainakaan toistaiseksi oli räjähtänyt pilviin. Emme haaveile ilmapumpusta -  mutta rantakelien alkamisesta kuitenkin.

Tauluja ja harmaata taloutta?

Vuosi sitten saimme espanjalaisen taiteilijan Miguel Peidron näyttelystä lahjaksi hänen kuvittamansa seinäkalenterin. Ihastuin kovasti näyttelyssä olleisiin öljyväritöihin - ruskamaisemiin, jotka eivät yllätys, yllätys olleetkaan Suomesta vaan tietenkin Espanjasta. Silloinhan meillä ei ollut täällä Málagassa seiniä minne mitään ripustaa ja hinnatkin olisivat olleet kukkarolle liian kovat. En siis ostanut.

Seinäkalenterin kuvat ovat akvarelleja. Tuskin maltoin odottaa vuoden vaihtumista, että pääsin hajoittamaan kalenterin ja valkkaamaan siitä kuvat kehystettäviksi. Nyt vihdoin  puoli vuotta eli kuusi kuvaa pääsi seiniämme koristamaan.

Tuinko harmaata taloutta? 

161 euroa kuudesta Peidron taulusta ei ollut mielestäni paljon. Sain tietää hinnan jo tilausvaiheessa, jolloin maksoin puolet laskusta, mutta kuinka paljon se mahtoi perustua "harmauteen"? Taisin nimittäin aivan vahingossa tulla tukeneeksi harmaata taloutta, sillä olin niin innoissani siitä, että taulut vihdoin olivat valmiit: en muistanut pyytää kuittia - enkä saanut. Tajusin jutun vasta kotona,  mutta olin jo niin väsynyt etten jaksanut kävellä takaisin kehystämöön.

Olin käynyt liikkeessä kysymässä tauluja sovitun päivämäärän (reilu viikko sitten) jälkeen kaksi kertaa, viimeksi viime keskiviikkona. Eilen illalla ollessamme iltakävelyllä koiran kanssa, kehystäjä sitten huikkasi meille: Hei, taulunne ovat valmiit! Hän istui satamassa lasillisella kello viiden aikoihin. Useat liikkeethän ovat kiinni noin puoli kahden ja kuuden välillä. No, sitähän tunsi itsensä ihan malagalaiseksi kun joku huuteli kahvilasta perään.Siksikin olin varmaan niin tohkeissani.


Ei kaiken taiteen tarvitse olla alkuperäistä

Kotonani on  mm. Helene Schjerfbeckin omakuva (joka löytyy myös Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Heleneself.jpg) se on seurannut minua lapsuudestani saakka. Tiedän että se on vain kehystetty painotuote, mutta se ei vähennä työn kauneutta. - Ja onhan minulla täällä alkuperäistäkin taidetta, nuo omista valokuvistani teetetyt kanvastaulut, tosin signeerausta vaille.


Haluatko tietää enemmän Miguel Peidrosta, täällä jotain
http://www.mishingallery.com/artists/peidro/biography

Torstai hernekeittopäivä

Mutta ei löytynyt hallista hernekeittoa. Löytyi vain fenkolia, tomaattia ja tuoretta tonnikalaa. 5 euron annos, jonka hintaa tieten nosti valkkari jota aterian kunniaksi täytyi nauttia. Ja tunsinhan olon terveeksi flunssan jälkeen.

Hintavertailua

Koska onnistuimme vuokraamaan kalustamattoman asunnon, ei täällä tietenkään ollut taulujakaan. Paljaat seinät eivät olleet makuuni ja huoneessa kaikui vielä liikaa. Syksyllä teetätin omista kuvista canvas-taulut. Ne tulivat täällä tehtyinä huomattavasti edullisemmiksi kuin Suomessa. Nyt olohuoneessa on kaksi 100x70 cm metsätaulua kotometsistä ja yksi taulu kodin rantamaisemasta. Mielestäni n. 110 euroa ei ollut liian kova hinta niistä kolmesta.

Kun kuvan pikkupöytä oli kaupassa maanantaina, sen hinta oli 130 €. Silloin vain vilkaisin, koska mieleni teki samassa liikkeessä ollutta lasista pikkupöytää samanlaisen sohvapöytämme seuraksi. Lasipöytä olisi maksanut 320 € ja sai mielestäni jäädä kauppaan. Varmuuden vuoksi kysyin oletteko valmiit tinkimään hinnasta. Eivät olleet.

Palasin eilen tarkastamaan tämän pikkupöydän mitat, 60x42x42 cm ja värikin sointuu pikkutuliin, hintatarkistus 130 €, sekin kohdallaan. Mutta en tehnyt kauppoja kun olin menossa hakemaan tauluja kehystäjältä.

No taulut eivät olleet valmiina, kun kehyslista ei ollut saapunut. Tulin siis kotiin tyhjin käsin. Tänän päätin hakea pöydän.
- Tiedättehän paljonko se maksaa? kysyi myyjä.
- Tiedän, 130 €, vastasin. Myyjä oli juuri irroittanut tutun hintalapun.
- Ei, ei 225 €, hintalappu oli väärä. Se on pienemmän pöydän hinta.

En ollut ainoa asiakas liikkeessä, jonkun kanssa hierottiin isompaakin sisustuskokonaisuutta. Sanoin etten ottaisi pöytää siihen hintaan, kiitos! Huomautin kuitenkin, että hintalapussa oleva hinta on mielestäni kaupan pitävä tarjous, ja myyjä oli tietoinen hintalapun suuruudesta, koska oli itse sanonut minulle ensimmäisenä päivänä hinnan ja lappu oli edelleen paikallaan.
- Niin, mutta, olen pahoillani, hinta on kuitenkin väärä..
- Mutta se on teidän virallinen tarjouksenne. En tule suosittelemaan teitä kellekään! Näkemiin.

Loppujen lopuksi lähdin kaupasta pöytä kainalossa, kuten kuvakin todistaa. Myyjä suostui "sittenkin myymään pöydän minulle eilispäivän hintaan" , mistä sitten ikinä tuo ilmaisu kertookaan.

No, olen tyytyvänen, maksoin mielestäni pöydästä sopivan hinnan, en liikaa, enkä ehdottomasti liian vähän. Katsotaan vielä, montako kertaa saan käydä kehystysliikkeessä. 

ps. Jos joku on sitä mieltä, että kohtelin yrittäjää kaltoin, voin kertoa että edellistä pöytää naapuriliikkestä osaessamme myyjä ilmoitti viimeisenä satasen halvemman hinnan kuin mistä olimme sopineet. Ei se ollut oikein, maksoimme hinnan josta olimme sopineet. Se meni ehkä meidän tappioksi, mutta oli "reilu meininki".

Eläkeläisen kiireitä

Koiran mielestä voi maata sohvalla, jos muitakin kerran laiskottaa.

Flunssaa on vaikea selättää. Eilen luulin sen jo tehneeni. Käveltiin koiran kanssa rannalla parin kilometrin lenkki. Kunnolla vaatteita päällä, ei liikaa, ei tullut hiki. Innoissani taisin kuitenkin vihellellä ja huudella vapaana juoksevaa koiraa liikaa. Illalla flunssaolo takaisin, yölla kurkku kipeä, röörit tukossa...
Mutta eläkeläisen kiireet painavat päälle. Kohta olisi parannuttava. Hätkähdyttävälle kiirelistalle kuuluu mm. alennusmyynnit, joille en ole ehtinyt ollenkaan. Lisäksi täytyy käydä Corte de Inglesissä ostamassa jotain mitä muualta ei saa. Musta värikasetti alkaa myös olla loppu ja farkut täytyy lyhennyttää, tilata aika hammaslääkräristä kruunujen mittaamista varten. (Kohta mulla on lisää poskihampaita! Hienoa.) Flunssan katkaisema uintikierre täytyisi taas puristaa vauhtiin.

Kyllä on kiireitä. Ja mitä olen tehnyt. Jättänyt viikkosiivouksen väliin, jättänyt koiran aamulenkit miehen harteille, samoin päivä- ja iltalenkit. Mies on hoitanut myös ostokset. Aamulla herään kun pojat availevat ovea palattuaan lenkiltä. Laiskottaa kaikkien aikojen edestä.

Silti tulee hyvä olo, kun katsoo naamakirjaa ja huomaa, että kaverit ovat käyneet aurinkoisella kävelyllä uutukaisella järvenjäällä, pipot korvilla, tumput käsissä. Koirilla villapaidat. Kuka on mennyt luistimilla, kuka kävellen. Hienoa että joku jaksaa.

Aamulla katselin Malaguetan rantaan, kun joku suoritti rituaalejaan. Riisuutui vesirajassa kovassa tuulessa bikineihin, laittoi uimalasit, uimalakin. Hankasi ensin itseään vedellä ja sukelsi sitten aaltoihin. Muutaman hetken päästä kuivasi itsensä, pukeutui, veti pompan päällensä ja lähti reippaana kohti päivää. Kas kun minä en tajua, että uintipaikka on noin lähellä.

Flunssa vain jatkuu

Suomeen on saatu vihdoin pakkasta ja lunta. Onneksi ei tänne. Tänään piti sataa vettä, mutta jonnekin ne tummat pilvet karkasivat. Nyt paistaa aurinko.

Mutta kunnon flunssa on kunnon flunssa vaikka kuinka paistaisi. Yöt kuluvat istuen, puoli-istuen ja könöttäen, niistäen, juoden, tropaten, ähkien ja läähättäen. Tiedät varmaan tunteen. Aamulla jaksaa juuri käydä suihkussa, että tuntisi itsensä edes hiukan ihmiseksi. Ei jaksa lukeakaan, saatika kirjoittaa. Nenäliinat ovat ahkerassa käytössä ja armaan miehen kaupasta tuomat mandariinit maistuvat. Yskälääkepullossa pinta alenee.

Tapaamisiin siis tuonnempana. Vaikka paistaa en mene ulos, painun pehkuihin.

Flunssa vie ajatukset vakuutukseen

Hyvin alkanut uintiharrastus tyssää nyt flunssan jalkoihin.

Huolimatta kaikesta auringosta sairastun sittenkin flunssaan. Se tavallinen jouluinen tuli hiukan myöhässä. Yskiä töräyttelen koko keuhkoputken matkalta kuin norsu. Kipu repii selkää ja hartioita, kurkku on punainen, ärsyyntynyt, korvat paukkuvat. Nenä ei vielä vuoda eikä ole kuumetta, välillä kylmettä niin että tuntuu. Melko tavallinen flunssan kaavani. Eikä flunssan sairastaminen ole täällä yhtään sen mukavampaa kuin muuallakaan: kotona räntäsateessa tai Malesiassa, tai malariakuume Etelä-Arfikassa. Perustylsää ajanhukkaa koko juttu.

Mutta tässä vaiheessa muistan, että olen ollut maassa jo yli kolme kuukautta. Matkavakuutukseni ei ole enää voimassa. En ole ottanut sille jatkokuukausia, koska niitä olisi tarvittu kolme. Ja ne maksavat mielestäni liikaa. Olin ajatellut vaihtaa matkavakuutukseni yksityiseen sairasvakuutuksen Espanjassa, se kattaisi myös kotimaan oleskelut 3 kuukauteen asti kerrallaan. Mutta, kaikki tuo on jäänyt vain ajatuksen tasolle.

Onneksi minulla on eurooppalainen sairausvakuutuskortti. Sen turvin minun pitäisi kyllä päästä päivystävälle lääkärille ja tulla hoidetuksi paikallisten tapaan. Terveyskeskukseni on tuolla jossain parin kilometrin päässä mäellä, sinne pitäisi mennä taksilla, jos tulee tarvis. Ei siis hätää.

Huomaan vain miten helposti ihminen heittäytyy saamattomaksi, luottaa onneensa. Toivon, että tämä menee ohi tavallisen flunssan tavoin. Mies haki minulle apteeksita yskänlääkettä kuivaan yskään, una medicina para la tos no productiva, toivottavasti se sekä burana ja hunaja-inkivääritee  nujertavat tämän.

Mutta ehkä täytyy ottaa tuo vakuutusasia uudelleen keskusteluun puolison kanssa. Olen nimittäin lukenut tapauksista, joissa nie-numeron saaneilla ulkomaalaisilla on ollut vaikeuksia saada lääkäriaikoja jos heillä ei ole esittää voimassa olevaa yksityistä sairausvakuutusta. Pitäisikö sellainen siis hankkia täältä? Mllaisia kokemuksia sinulla on ollut, miten sinä olet toiminut?

Jokapäiväinen elämämme

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme. Pyysin kirjan tuliaisena Suomesta. Halusin lukea kunnon kirjaa. Ja sain mitä halusin. Todella kaunista tekstiä ja kuvausta vaikeasta aiheesta.
Mutta minä olen herkkähipiäinen, ohutnahkainen.


Pääsin sivulle 452, sata olisi ollut vielä kuljettavana. En voi jatkaa, ei kai pahuutta ole pakko lukea, ei vaikka se on historiallinen totuus.

Hyvä kirja ei suotta palkittu. Kaunis kauheudessaan, kehräsi kohti tuota sivua taitavasti - tiesin että se tulee, mutta rajuus löi vastaan. Ylitti minun herkän nahkani. Kehtaako sitä sanoakaan, kun kaikki pitäisi ottaa vastaan.

Onneksi on mistä valita

Onneksi olemme ehtineet haalia lukemistoa. Tässä kaapissa on jokunen viime talvelta jäänyt kirja ja varmaan kymmeniä muita. Mies toi niitä ison kasan, minä samoin, poika jätti kesälomaltaan jonkun, olemme saaneet niitä tuliasina lisää. Lukemista on laidasta laitaan. On dekkareita ja uutta suomalaista ja englanninkielistä kirjallisuutta, on "laatukirjoja" ja kevyempää.  Jokaiseen mielialaan rannalle ja iltalukemiseksi, niiden talvilmyrskyjen varalle, joita ei ole vielä tullut.

Kun sukulaisperheeltä meni aikanaan suuri maalaisstalo tulipalossa, oli äitini huoli: Heille pitää lähettää kirjoja. Ja me lähetimme heille kirjoja. En tiedä iloitsivatko he niistä vai olisivatko kaivanneet astioita, lakanoita... Mutta kirjoilla on suuri merkitys, varsinkin kun ei ole televisiota vaivoina. Ja Malagasta löytyy aika huonosti englanninkielisiä kirjoja - no suomenkielestä puhumattakaan. Mutta tiukan paikan tullen Fuengirolasta varmaan löytyy joka lähtöön.

Seuraavaksi otan käteeni Olli Jalosen Poikakirjan. Se on kevyt pehmeäkantinen, sitä on hyvä flunssaisena lukea vaikka sängyssä. Niin, flunssa sai minut kiinni eilen illalla.

Jännittää

Jännityksen kohteita on kaksi. Kaikki muut asiat, joista haaveilen jollain tasolla ovat tasolla "että kiva jos...".

Todellisen jännityksen syy ei ole lottoarvonta vaan lapset ja heidän haaveensa. Kummallakin haaveet näyttävät tällä hetkellä kovin erilaisilta, mutta takaa löytyy kuitenkiin tuo ihana asia "onni".  Ja kummmankin onneen sisältyy perhe, kummallakin on tavallaan kyse neliöistä.

Toinen haluaa isomman asunnon ja se edellyttää vanhan menemistä kaupaksi. Tuo haave on käsittääkseni todennäköisyyslaskennan mukaan aika hyvin toteutettavissa. Silti sen voi kaataa heidän havittelemasta asunnosta annettu korkeampi tarjous, mikäli omaa asuntoa ei ajoissa saada kaupaksi. Pidän peukkuja ja olen toiveikas.

Toisessa haaveessa on toive neliöiden tehokäytöstä. Haluttaisiin saada yksi henkilö lisää kuluttamaan kodin tilavuutta, täyttämään se itkullaan ja naurullaan. Se on pitkäaikainen, tuskallinen haave, joka ei vielä ole kertaakaan ollut näin lähellä toteutumistaan. Mutta luoja yksin tietää mikä tulee olemaan lopputulos. Me kaikki kuitenkin jännitämme, haaveilemme ja toivomme sekä rukoilemme parasta. 

Small Cafè - hieno kyyläyspaikka

 

Sitä mieltä on ainakin koiramme. Se viihtyy tuossa MuelleUnossa olevassa pienessä ulkoilmakahvilassa todella hyvin. Ja sitä kohdellaan kuin kanta-asiakasta konsaan. Kun on kuuma ilma, koiralle tuodaan vesikuppi. Viime talvena kannoimme omaa kuppia ja vesipulloa mukana. Syyskuussa miehellä ei kuitenkaan ollut kuppia mukana ja hän tilasi koiralle vettä. Sen jälkeen kahvilasta on löytynyt muovikippo, jonka pohjaan on tussilla kirjoitettu Perro. Aika monessa kahvilassa on - ja jos ei ole niin yksikään paikka ei ole kieltäytynyt tuomasta koiralle vettä. Eikä koiran vesi näy laskussa :)


Koiria on täällä paljon, isoja ja pieniä. Toki Vilho on jo löytänyt vihamiehensä, joita pitää joka kerran haukkua ja rähistä. Mutta on myös ihania pieniä koiria jotka lähestyvät sitä joka kerta yhtä innokkaasti.

Emme uskaltaneet ensi alkuun päästää koiraa lainkaan vapaaksi. Niin hullu se on autojen perään ja metsästysvietti laukeaa koska tahansa. Nyt kun uimaranta ei ole virallisesti auki (silloin sinne ei saisi viedä koiria), olemme muutaman viikon uskaltaneet päästää sen tuolla leveällä parin kilometrin mittaisella rantakaistaleella irralleen. Meidän metsästyskoiramme oli ensi alkuun hyvin varauksellinen, ei uskaltanut lähteä minnekään. Nyt se on onneksi jo vapautunut ja ottaa lyhyitä pyrähdyksiä. Vihellyksiä ja palkkiokeksiä kuluu, mutta on ihana nähdä koiran välillä juoksevan. Ei sitä ole luotu pelkkään kävelyvauhtiin.

Joku miettii nyt, että sinne se sitten tekee kaikki asiansa ja sotkee paikat. Niin, tekee, mutta joka kakka kerätään kyllä talteen. Ihailtavan moni tekee sen täällä. Mutta harmi kyllä eivät kaikki. Jalkoihinsa saa katsoa. Rannalla ja puistoissa on kyllä kylttejä, jotka varoittavat 750€ sakosta, mutta aina on niitä, jotka eivät piittaa.

Vilho, jolla on toinen etujalka on kasvanut kieroksi pentuaikaisen sairauden vuoksi, on myös varsinainen katseitten ja ihailujen kerääjä. Sitä haluavat lapset taputtaa ja aikuiset tulevat muuten vain juttelemaan. Koira on siis sosiaalisen kanssakäymissemme varsinainen veturi. Ja nauttii olostaan.

Kaunista Loppiaista

Tänään olisi mieheni mukaan ollut shortsikelien avauspäivä. Minä pukeuduin siis hameeseen ja t-paitaan, nilkkasukkiin ja tennareihin. Ei tullut kylmä kävellessämme Malaguetan rantaa edes takaisin. Joku uskaltautui uimaankin, me tyydyimme kampaamaan ja nyppimään koiraa. Ensi viikolle on luvattu pariakymmentä astetta. Sateet on taas siirretty hamaan tulevaisuuteen. Kiitos!





Hämmästyksemme oli suuri, kun eilen iltakävelyllä törmäsimme hirveään ihmisjoukkoon. No ainahan tuo keskusta on viikonoppuisin täynnä iltakävelylle sonnustautuneita perheitä. Nyt tungos löi vastaan jo heti MuelleUnossa. Emme olleet tajunneet että tuo Reyesien kulkue olikin eilen - eikä vasta tänään. Viime vuonna vietimme itse siellä kadunvarrella tuntikaudet tungoksessa odottamassa kaikkien odottamaa tapahtumaa. Tänä vuonna olimme päättäneet pysytellä siitä tuiki kaukana.

Sinällään oli ilo katsella iloisi perheitä, lapsia ja ilmapalloja, jäätelöä ja hattaroita, ei juopuneita vanhempia, ei vihaisia ihmisiä. Muttaa tungos ja kulkueen elokuvien satuhahmot, kadulle heitetyt karkit ja muu humu eivät vetäneet meitä enää mukaansa. Kiepsahdimme siis iltakävelyllä Paseo Parkista takaisin ja nautimme oman kohdin rauhasta. Jääkaapista löytyi kuin löytyikin joulun jäljiltä juustoja, hiukan zoritsoa, yksi päärynä ja pullo valkkaria, kaapista kylkeen näkkäriä.

Illan päätteksi vielä yksi jakso Boston Legalia - eläkeläiset olivat ihan tyytyväisiä elämäänsä.

p.s. Kun saavuimme iltakäveltä kotiin vuorossa ollut vahtimestari kysyi aioimmeko me vaihtaa lahjoja keskenämme näin Loppiaisena. Ai, niin, ette tietenkään! Teillähän on se Father Christmas! Näin on. Eli täälllä lapset taisivat saada lahjansa eilen illalla tai tänään aamulla. Olivatko jo toiset näin joulun aikaan, selvinnee joku vuosi.

3000 euron kertamaksu + 55 euroa kuussa

Ennen kuin tilasin nuo hämmästyttävän halvat uimahalliliput Grouponin kautta, halusin vielä varmistaa ettei minulla ole mahdollisuutta käyttää naapurissa olevan Real Club Mediterráneon altaita. Voisinhan maksaa vaikka vähän enemmän kun säästäisin linja-autolippurahoissa.

Rohkeasti kävelin sisään rakennukseen, joka ei suomalaisittain näytä ulospäin mitenkään ihmeelliselle. Hiukan nuhruisille rakennukselle vain. Tosin sen lipputangoissa liehuu mm. olympialippu ja ikää klubilla on kunnnioitettavat 130 vuotta.

No, voin luottamuksella ketoa: minulla ei todellakaan ole mitään mahdollisuutta käyttää noita altaita. Sillä
a) en tunne ketään sen jäsentä, jolloin kukaan ei voi kirjoittaa minulle suosituskirjettä, jonka klubin hallitus sitten hyväksyisi tai hylkäisi
b) ja koko elämän kestävästä jäsenyydestä, jos se hyväksytään, saisi maksaa 3.000 euroa ja kuukausimaksua 55 euroa.

Ei tullut mieleeni kysyä, pitäisikö tuo 55 euroa maksaa myös silloin kun olen Suomessa. Ei, päätin unohtaa koko jutun. 15 euroa 15 uintikerrasta + linja-automaksu, seuraavat 15 kertaa vajaa 60 euroa + linja-automaksu. Ehkä minä kestän sen - mieluummin.

Ja olen edelleen tyytyväinen valintaani ja itse uimahalliin, jonka vihdoinkin onnistuin palvelun kautta löytämään.

Ihan yhtä tyytyväinen en ole pölyimurikauppoihini, joita en tahdo saada onnistumaan. Palvelu ei ole vastannut sähköpostiini. Eikä sivu edelleenkään hyväksy katuosoitettani. Ei tekisi mieleni tilata tuotetta väärään osoitteen, kun on sellainen pelko kintaan peukalossa että rahat kuitenkin menisivät minun  tililtäni.

Ovat kuitenkin jatkaneet tarjousaikaa. Siis, saa nähdä miten tässä lopulta käy. Huominen siivouspäivä sujuu siis entisin kujein. Paitsi että sataa, jos on uskominen sääennusteita.

Positiivista ja negatiivista kokemusta Grouponilta

Ensin positiivinen kokemus

Kerroi joku päivä sitten ostaneeni Grouponilta 15 käyntikertaa uimahalliin. Lupasin kertoa käyttökokemuksia. Ihan positiivista.

Vajaa 6 km matka kävellen ja linja-autolla vei henkilöautoon tottuneelta aika kauan. Googlemapin reittihaku lupasi henkilöautolla 10 minuuttia ja julkisilla kulkuneuvoilla yli 40 minuuttia. Ehkä sekään ei ihan riittänyt. Mutt aikaahan minulla on.

Ojensin tiskillä Grouponilta saamani kupongin. Ihmeekseni asia oli ihan selvä, täytin vain kaavakkeen jossa kysyttiin henkilötiedot, Nie-numero ja pyydettiin passia tai ajokorttia näytille varmennukseksi.

Tilat olivat siistit. Pukuhuoneessa suljettavat lokerikot, johon sain mahtumaan myös vaatteni. Samassa tilassa olivat wc:t,  suihkukopit ja tila hiusten kuivaukseen ym. Itse hallissa oli muistaakseni 6 rataa, kaakeloidut seinät ja lattiat. Yksi valvoja, joka piti huolen, että kävin suihkun alla ennen altaaseen menoa. Altaalla täytyi käyttää tietenkin uimapukua ja uimalakkia. Ja sitten uimaan.

En mitannut aikaa kellosta, mutta aloitin rauhallisesti, uin ehkä 1100 m. Altaaseen pulahtaessani joku enempi kilpauimarin oloinen nuori mies oli viereisellä radalla, hänen lopetettuaan koko allas oli käytössäni.

Lupasin itselleni mennä ensi viikolla uudelleen. Kuponkini on voimassa puoli vuotta, mutta tavoitteeni on saada 15 kertaa täyteen ennen hiihtolomalle lähtöäni reilun 2 kk kuluttua.

Sitten toivomisen varaa

Meidän lattiamme kaipaavat joka aamu lakaisun ja pyyhkimisen kostealla. En todellakaan ole siivousintoilija, mutta näiltä kivilattioilta näkyy aamuauringossa joka ikinen koirankarva - ja meillä niitä näyttää olevan aivan tuhottomasti. En todellakaan haluaisi aloittaa jokaista aamua harjaamalla ja moppaamalla. Siis robotti-imuri! Vau! Sellainen on (tarjous päättyy tänä iltana) juuri nyt Grouponilla. Ja taas yli 50 % tarjoushintaan, ilmaiseksi kotiin kuljetettuna.. Voi vaikka mitä ihania ominaisuuksia ja lisävarusteita yhteishintaan 199 euroa. Ei kun tilaamaan. Mutta...
Jostain syystä katuosoitteemme ei järjestelmälle kelpaa, vaikka tämä on suht tunnettu, suht iso katu Málagassa. Kirjoitusasun olemme tarkistaneet joka asiakirjasta, siinä ei ole virhettä.
Ja tarjous umpeutuu klo 23.59. Katsotaan miten tarina päättyy. Toivon vielä että hyvin, sillä löysin palvelun sivulta sähköpostilinkin, jota kautta apua pitäisi löytyä. Siis, kerron myöhemmin onnistuinko saamaan himoitsemani robotti-imurin. noin 500 euroa en ole siitä valmis maksamaan, mutta tuo karvan alle kaksisataa olisi mennyt pirtaani.