Loka-autoa odotellessa

Ei minun pitänyt juuri nyt kirjoittaa mitään. Olin ajatellut olla tuolla varvikossa jahtaamassa mustikoita. Mutta áamupäivän kahvihetkeä rantalaiturilla (tänä kesänä ensimmäistä kertaa) vietettäessä tuli puhetta, että pitää varmaan tilata loka-auto käymään.

Meillä on umpikaivo. Mitään antureita ei ole, joten kaivon tyhentämisen tarpeen huomaa vasta sen täytyttyä: vessaa vetäessä kuuluu "kurnuttava" ääni. Samaan aikaan miehen korviin osui peruuttavan isomman auton ääntä ja kavutessamme talolle kuului selvä kaivontyhjennyksen ääni. Se on juuri nyt naapurissa. Ei kuin soittamaan ja varmuuden vuoksi mies vielä kipaisi naapuriin sanomaan, että tulisitte seuraavaksi meille. Lupasi.

Mies avasi portin valmiiksi, poisti turhat rakennelmat ja kukkapurkit kaivon läheltä. Minä otin koiran sisään ja nyt se on vinkunut oven takana varttitunnin, mutta autoa ei ole vain kuulunut. Mihin lie jumittunut. Vaikka puikoissa olisi joku "kesäkuski" niin eksymisen vaaraa hänellä ei pitäisi olla, sillä matkaa tänne on vain noin 100 m.  Pari vuotta sitten kesälomasijaisen ajaessa autoa, olivat tyhjentäneet naapurin kaivon meidän sijasta, ihmettelimme missä on palvelu - lasku oli löytänyt tiensä postilaatikkoon. Totuuden nimessä täytyy sanoa että Minkkinen on palvellut meitä koko tämän, yli kaksikymmentä vuotta, todella hyvin ja nopealla toimitusajalla. Ei ole tarvinnut valittaa eikä juosta talvipakkasillakaan puuseessa värjöttelemässä.

Mutta nyt vain odotellaan. Mies varmisti juuri, että toden totta auto on jumittunut. Kuulemma mielenkiintoisen näköisesti naapurin talon nurkalle. Toivottavasti tarina päättyy "onnellisesti".

Mies jättää

Niin siinä vain kävi, ettei yksi viikko Espanjassa riittänyt armaalle aviomiehelleni. Palasimme pikavisiitiltä tänne kotomaan Rannalle vain vajaa kaksi viikkoa sitten. Ja ensi viikolla hän ottaa revanssin ja lentää takaisin - Suomen kesä on pettänyt hänet. Täällä ovat sateet ja malagalainen talvipäivän lämpötila - jos sitäkään - Malagassa on helle ja auringonpaiste.

Minä en aio lähteä minnekään. Viikko kolmenkymmenen korvilla yötäpäivää olleessa kuumuudessa oli minulle ihan tarpeeksi.


Kuinka ihanan raikkaalle tuntuukaan taas täkäläinen ilmasto. Kun aamulla kävelen kylpytakissa rantaan, on ilma useimmiten +15 ja vesi  +19. Iltapäivisin saattaa myös ilman lämpötila nousta kahdenkymmenen hujakoille ja hyvällä tuurilla hiukan ylikin.

Hiki silti tulee hetkittäin, ainakin auringonpaisteessa mustikoita kerätessä.  Omalta pihamaalta metsämarjojen keräämisessä on omat hyvät puolensa, esimerkiksi jakkara jota ei metsässä viitsisi kanniskella mukanaan. Myös lasi kylmää valkkaria tai kahvikupponen piirakan kera järjestyy aika vaivattomasti ja tarpeen tullen voi pujahtaa vaikka raikkaaseen veteen.

Olen siis ihan tyytyväinen. Odottelen sakean mustikkasadon rinnalle vielä sieniä metsään, punaisten viinimarjojen ja pihapiirin vadelmien kypsymistä. Ja illalla pääsen rantasaunaan. Seuraavat pari viikkoa tosin joudun lämmittämään sen ihan itse, kun tuo armaani häipyy tarkastaamaan vieläkö Malaguetan ranta on paikallaan, löytyykö siltä tilaa pyyhkeen verran ja ovatko jellyfishit jo kadonneet. Niitä jouduin siellä uidessa väistelemään. Täällä niitä ei ole näkynyt. Hyvä niin. 

Lentomuurhaiset varjostivat kesäjuhlia

                                                         
Täällä Rannalla on perinteisesti vietetty kerran kesässä iltapäivän kahvikekkereitä. Tänä vuonna näille kesäjuhlille löytyi syy yhdeksän kuukautta täyttäneestä Pikku-Myystä. 
Iloista yhdessäoloa lämmitti aurinko, joka järjesti meille kesän ensimmäisen hellepäivän. Jopa aurinkovarjo tarvitsi kaivaa esiin autotallista - tänä kesänä sitä ei ole aiemmin kaivattukaan.

Samainen aurinko oli saanut lentävät hevosmuurahaiset liikkeelle. He saapuivat paikalle muiden vieraitten kanssa samaan aikaan. - Ja nostattivat minussa esiin murhahimon.

Olen jo päiviä taistellut taloon sateesta ja kylmästä pyrkiviä pieniä muurahaisia vastaan. Ruokapöydän poikki vaeltavat pienet oliot saavat niskavillani pystyyn. Millä plogata kulkureitit, kun talossa on koira ja lattialla ja pihassa konttaa vinhaa vauhtia yhdeksänkuukautinen pikkulapsi? Olen yrittänyt tuhota kaikki mahdolliset pesät talon läheltä, mutta jossain lymyää vielä joku. Ja nyt näitten viheliäisten pikkueläinten isommat sukulaiset laskeutuivat kahvipöytään, lautasille, käsivarsille, hiuksiin....

Tiedän, että ilmiö on ohimenevä, eikä omat toimeni sen laajuuteen pahemmin vaikuta. Siitä huolimatta murhanhimo silmissä pyrin tappamaan jokaisen itseäni ja vieraitani häiritsevän otuksen. Mies oli aiemmin sanonut, että unohda nyt sitten vieraitten saapuessa kaikki muurhaiset. Nyt tuota pyyntöä oli mahdoton noudattaa. Toivottavasti Pikku-Myyn muisti ei poimi tästä päivästä lokeroonsa murhahimoista muurahaisia listivää mummia. Joka tapauksessa omalla tunnollani on satojen muurhaisten kuolema. Niin ahkerasti käyttelin jalkojani ja kärpäslätkää, jopa kahta.

PS1: Nyt juhlia seuraava aamu näyttää valkenevan kirkkaana, tyynenä, helteisenä - ihanteellisena muurahaisten kokoontumisajolle. Toivottavasti se on kuitenkin tältä vuodelta osaltamme ohi.

PS2: Mitä tapahtuukaan muurahaisrintamalla seuraavan viikon aikana? Sitä en ole näkemässä, sillä edessäni on poikkeuksellisesti helleviikko Malgassa. Siitä lisää tuonnempana.