Ei suutarinlohta, ei perunalaatikkoa, ei lipeäkalaa, ei suolasiikaa, ei silliä... ja silti vyötärönauha joutui koitokselle. Ei kai Jouluna voi kuin syödä hiukan liikaa. Ja perinteitäkin on jo mukana. Liinan päärmäsin jo edelliselle joulullemme Málagassa, tosin se vieraili välillä Suomessa, ei tiennyt asettuvansa tänne asumaan.
Kuinka nopeasti jouluhaaveet muuttuvatkin joulun muisteluiksi. Taas kerran kävi niin. Lapsenakin joulun odotus oli sitä parasta aikaa. Näin nytkin. Älä ymmärrä väärin. Tämä oli hyvä ja onnellinen Joulu.
Yhden joulun vietimme koko perheen voimin Thaimaassa, kun lapeset olivat noin kymmenen vuotta. Se ei tuntunut Joululle lainkaan. Toki sielläkin kaikuivat joululaulut ja kaikkialle oli ripustettu kimaltavia välkkyviä koristeita ja hyvän Joulun toivotuksia. Malesiassa jokunen vuosi sitten talvehtiessamme, olimme todella kaksin. Jouluillallinen ravintolassa oli kuin suomalainen vappu, hassuine hattuineen ja pilleineen..
Viime vuonna vietimme Joulua täällä Málagassa tyttären ja hänen miehensä kanssa, mutta silloin emme olleet vielä täällä "kotona". Kerran aiemmin koimme Joulun Namibiassa tuolla samalla kokoonpanolla, mukana olivat myös vävyn pojat. Yhden joulun koimme Ylläksellä keloisessa rivitalossa, lumihiutaleiden kimmeltäessä pakkasilmassa, seuranamme olivat poika ja hänen kihlattunsa. Teimme ruokaa yhdessä ja katoimme pöytää, kävimme joulusaunassa, joulupäivänä hiihtämässä. Laatuaikaa.
Yhtä paljon kuin lumi ja pimeys, vaikuttaa minun mielessäni Joulun aitouteen rakkaitten seura ja kodin ilmapiiri. Yhdessä tekemisen tuntu.
Täydellisin Joulumuisto taitaa olla vuosilta, jolloin kokoonnumme meille maalle järven rannalle, lumen ja pimeyden keskelle kynttilän valon heijastuessa hirsiseinistä. Pöydän ympärille olivat usein kokoontuneet paitsi oma perheeni myös vanhempani ja appivanhemmat, miehen veli perheensä kanssa. Tytär luki jouluevankeliumin ääneen, käly lauloi jotain kaunista ja jouluista. Pöytään oli todella katettu kaikkea mahdollista ja tiskin määrä oli melkoinen. Tuolloin kai alkoi traditio, että Jouluaattona miehet tiskaavat ja naiset ajetaan keittiöstä ulos. Ikkunasta tuijoteltiin ja odotettiin joulupukkia saapuvaksi jostain tuiskun tuolta puolen.
Tämän Joulun onni oli, että saimme olla täällä Málagan kodissa ja että tiesimme lastemme kokevan vuorostaan tuon hirsiseinien suojaaman juhlan. Nytkin olimme kattaneet aattoillaksi Joulupöydän. Sen tarjota oli vain varjo menneitten vuosien tarjonnasta, mutta totuuden nimessä, yhtään enempää emme olisi jaksaneet. Netin kautta kuunnellut joululaulut, ulkoilman pimeys, kynttilöitten valo ja jouluruoka ja -juoma virittivät meidät molemmat kuitenkin tunnelmaan, josta havahduimme nukkumaan vasta hyvän ajan puolen yön jälkeen. On ihana havaita, että voi viettää miehensä kanssa tunteja keskustellen, eivätkä aiheet vieläkään - neljänkymmenen vuoden jälkeen olleet loppuneet kesken.
Tuohon takana näkyvään pöytään ahtautui yli kaksikymmentä henkeä. Mutta kaikki mahtuivat ja puheen sorina oli melkoinen.
Joulupäivänä täällä syödään kai ravintolassa, niin päättelimme, sillä niin täynnä ne näyttivät olevan. Itse olimme varanneet pöydän jo hyvissä ajoin ja seurasimme mielenkiinnolla miten naapuripöytään ahtautui puolenkymmentä enemmän kuin alunperin oli tarkoitus. Kaikille löytyi kuitenkin sija, ja perhe oli onnellinen - tänä vuonna varmaankin kaikki kutsutut olivat pääseet paikalle. Heilläkin näytti olevan hyvä joulu.
ps. yksi asia minulle on kuitenkin vielä epäselvä. Me jaoimme tietenkin lahjat heti aattona. Mutta jakavatko nämä lahjansa todellakin vasta loppiaisena, jolloin on kolmen tietäjän paraati? Vai jaettiinko jotain jo joulupäivänä? Ehkä se vielä joskus selviää.
