Flunssan saattamana kirjojen maailmaan

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä harvemmin hän sairastuu flunssaan. Näin väitetään. Yhä useammat ympäri maapalloa kulkevat flunssavirkukset ovat jo kertaalleen kohdanneet hänet, eikä hän siksi sairastu. No, jossain kierrossa olen ollut varmaan piilossa, sillä nyt sattui kaksi perättäistä kohdalle.

Ensimmäinen päättyi viikko sitten sunnuntaina. Seuraava alkoi viikonloppuna. Tunnistin tämän uudeksi, sillä nosti kuumeenkin reiluun 37:ään vaikka tavallisesti minulla on kylmettä, kuumemittarin lukemat alkavat useimmiten flunssaisena lukemilla 35. No oli miten oli, en nauttinut kummankaan seurasta. Nyt toivottavasti kaikki on ohi. Jos näin on, tämä viimeinen oli lyhyt mutta toimelias. Näkemiin vain Lenssuseni, älä tule heti takaisin!

Ihan hukkaan tuo sängyssä makailu ei mennyt. Tietenkin harmittelen sitä, että mies on saanut yksin siivota, ravata kaupassa ja tehdä kaikki lenkkeilyt koiran kanssa. Minä olen kuitenkin saanut lukea kirjoja ilman huonoa omaantuntoa.

Aloitin Merete Mazzarellan Hyvällä kosketuksella, jatkoin Laura Lindstedin Eneironilla, Finlandia-voittajalla, jatkoin Pertti Lassilan Armain aika -romaanilla ja kuuntelin Teuvo Pakkalan Pikku ihmisiä -äänikirjaa kun en jaksanut pidellä kirjaa kädessä tai silmät vuotivat liikaa vettä. Nyt menossa on (kesän alennusmyynnistä löytynyt vain alle kahdeksan euroa maksanut) Kiinan viimeisestä keisarinnasta Cixistä kertova todella mielenkiintoinen kirja. Hän hallitsi maata neljäkymmentä vuotta, vuoteen 1908 saakka, jolloin kuoli 62-vuotiaana. Tuo aika on ainakin minulta jäänyt Kiinan kaikkien muiden mullistusten varjoon.

Kaikki lukemisen arvoisia kirjoja
Myös Hyvä kosketus on alennusmyyntiaarre. Toivottavasti sinäkin voisit vielä löytää sen luettavaksesi. Siinä on niin paljon hyvää asiaa. Mazzarella siteeraa mm. filosofi Hans-Georg Gadameriä: " Terveys--- eräänlaista läsnäoloa, maailmassa olemista, yhdessäoloa toisten ihmisten kanssa, aktiivista ja hedelmällistä osallistumista siihen, mikä elämässä on tärkeää.---
Terveys ei ole sitä, ettei koskaan sairastu.---mieluummin sitä, että voi sekä sairastua että tervehtyä." Voisin liittää tähän vaikka kuinka monta hyvää huomiota.

Entä sitten Eneiron. Keskittymisen arvoinen. Kirjailija on tehnyt sen eteen paljon taustatyötä, sitä ei ole kirjoitettu pelkässä ajatuksenvirrassa liikkuen. Vaikka Eneiron kertoo naisista jossain tilassa elämisen tuolla puolen, sain kokea jälleen kerran paljon sellaista, mitä en ole maailmasta ennen tiennyt. 

Pertti Lassilan Armain aika oli juuri sopivaa, kesäisen aurinkoista luettavaksi edellisen jälkeen. Myös sillä oli minulle paljon kerrottavaa, se loi minuun uskoa omaan ikuiseen kirjaprojektiini. Avasi ajatuksilleni uutta näkökulmaa. 

Mieleni olisi tehnyt kuunnella äänikirjaa Marie, jossa lukijana on Seela Sella. Se makaa kuitenkin hiljaa ibodissani (vai mikä se pieni lituska kaiken sisällään pitävä luottokortin näköinen äänilaite onkaan) Rannan kodissa. Onneksi Elisa tarjosi kuultavakseni näitä Teuvo Pakkalan tarinoita, joista ei sitten kuitenkaan aika ole ajanut ohi vaikka kulissit ovatkin vanhat.

Ja sitten Kiinaan 1800-luvun puolivälin jälkeiseen aikaan. Suljetut rajat, rappeutuva Qing-dynastia, valtion kassa vähissä, kinaa ulkovaltojen kanssa, oma kansa kapinassa. Kun keisari kuolee, on seuraaja  vasta viisivuotias lapsi, jonka synnyttänyt Cixi ei ole edes hänen virallinen äitinsä koska on vain jalkavaimo, virallisesti lapsi on keisarinnan. Näiden kahden nuoren, vain noi 25- ja 26-vuotiaiden naisten viisaus, ystävyys ja kunnioitus,  johtaa kuitenkin Cixin hallituskauteen, tosin aluksi virallisesti yhdessä leskikeisarinnan kanssa silkkisen sermin takaa. Ja jälleen minulla on luettavana jotain, mitä en ole ennen tiennyt. Voi tätä kirjojen ihmeellistä maailmaa. Sen ei tarvitse avautua eteen vain dekkareina. Toki niitäkin tarvitaan, niinkuin kaipaa joskus jännityselokuviakin. Mutta elämä pelkästään niiden varassa olisi mitä? Kuin Kauniit ja rohkeat, vaikka sukulaistyttö sanoikin pienenä, että se on totta.

Joulurääppiäisiä ja elokuvaa

 

Calle Marques de Larios, vanhankaupungin ostoskadun jouluvalot ovat tänä vuonna entistä näyttävämmät. Ja katu niiden alla on joka ilta ollut tupaten täysi.  Eilinen ei muodostanut poikkeusta. Oli parasta pitää puolisoa kädestä kiinni, kun taivalsimme pojan ja miniän kanssa kohti ravintolaa, jossa olimme päättäneet syödä Joulupäivän illallisen.

Tänään nuoret lähtivät lentokentälle aamu kahdeksalta. Olin tehnyt aamiaista, mutta se tuntui meistä kaikista aivan liian aikaiselle. Ei meinannut puuro pudota (itse asiassa kaurapuuro ei edes kuulu jouluherkkujen listalle vaikka vatsa sitä rakastaakin). Eilinen illallinen La Mafiassa kiristi vielä vatsanahkaa - ainakin minulla. Mies lähti nuorten ja koiran kanssa ovesta ulos, minä painuin nukkumaan. Heräsin kymmeneltä, mies nukkui vieressä, koira sohvalla - senkin mielestä aamun ohjelma oli ollut hämmentävä. Lenkki jäi lyhyeksi.

Tuntuu kuin huoneissa olisi tänään asteen kylmempi, kuin edellisinä päivinä. Johtuiko se siitä, että mereltä tuulee enemmän kuin viime päivinä eikä taivas ole tänään ollut aivan kirkas?  Minä pistän kylmyyden kuitenkin sen piikkiin, että meitä on taas vain kaksi ja koira. Yhteiselo loi lämpöä paitsi mieleen myös huoneisiin.

Paitsi nukkua pitkään ja lukea kirjaa, kuuluu Jouluna ennen kaikkea istua yhteisen pöydän ääressä, jutella, pelata, syödä, juoda, napostella.. tuosta kaikesta olemme nyt nauttineet. Tänään tosin muutaman tunnin pääsi televisio keskipisteeksi. Hyvän elokuvan katsominen oli sekin mannaa sielulle hiljenneessä huushollissa.

Vaikka siirryimme tänään Tapanin päivänä jouluaterioissa viimeisten herkkujen hävittämiseen,  kiristää vatsanahkaa edelleen. Syynä saattaa tietenkin olla avattujen joulusuklaitten ja viikunamantelikakkujen nauttiminen. Edelleen täytyy miettiä miten saamme tuhotuksi kaikki ihanat juustot, joita tuli tietenkin jälleen kerran ostettua aivan liikaa. Ehkä täytyy tehdä huomenna kolmen-neljän juuston pastaa ja nauttia jälkiruuaksi juustolautasen herkuista. Kyllä arki tuntuu heti niin mielikuvituksettomalle.

Vielä jotain kulttuurieroista. Suomalainen hiljentyy joulupäivänä kotiin kirjansa ja herkkujen seuraan, pukee tuskin päälleen vaan nauttii ihanasta olostaan pyjamassa ja tohveleissa. No, täällä näytti aamusta kaduilla hiljaiselle, mutta jo puoleen päivään oli kaikki toisin. Jokainen kahvila ja chiringuito oli täynnä kansaa, perhekunnat olivat jälleen kerran liikkeellä, Muelleuno oli täynnä vaikka satamassa ei ollut yhtään risteilijää. Illalla Larioksella ei tahtonut mahtua sekaan, joulutorvisoitto soi, oli klovnia ja ilmapallojen puhaltajia, mantelimyyjiä - ja ravintolat täynnä ruokailevia perheitä. Onneksi mekin olimme älynneet liittyä joukkoon.

Jouluaaton hämäryys

... ja nnn...nnn.. sen. Lauletaanko jossain joululaulussa niin, vai miksi se soi päässäni? Juuri nyt, aattona puoli neljä iltapäivällä ei hämäryydestä ole vielä tietoakaan. Olenko ensimmäisen kerran sinut itseni kanssa siitä, ettei täällä ole nyt pimeää? Lasilliset roseeta parvekkeella auringon valossa rakkaitten ihmisteni kanssa saattoi minut tuon kynnyksen yli. Ihana valo!

Silti sisällä on katettu pöytään punaiset tabletit, kynttilät odottavat sytyttämistä, suklaat ja mantelit on katettu pöydille, ruisleipämurut paahdettu voissa sokerin ja kanelin kanssa jälkiruuan koristeeksi. Porkkanalaatikko on uunissa valmiina paistettavaksi, kinkku on leikattuna jääkaapissa, keittiön pöytä odottaa seisovan joulupöydän kattausta, kanamunat on keitetty: kaikki odottaa Jouluillan alkua. Silloin myös nuo parvekkeen kaiteeseen viritetyt valot alkavat näyttää hohdettaan, "Joulutaikaa...." ainakin niin lauletaan jossain.

Joulutaikaa myös sinulle, ystäväni!

ps. poika sai kuin saikin flunssan tultuaan tänne, minun taas parani. Kaiken uhallakin valoisa mieli on vallannut meidät, onneksi nenäliinoja riittää ja nenän aukaisuun vahvaa sinappia kinkulle levitettäväksi.

Käyttämättömät konserttiliput

http://www.teatrocervantes.com/es/genero/musica
Suotakoon minulle anteeksi tään kuvan kopioiminen Cervantesin sivulta, sillä onhan tämä samalla kehu ja mainos, sillä tuota minä haluaisn päästä seuraamaan kahden viikon päästä. Ehkä taivaan tähdet ovat silloin minulle suotuisassa asemassa.
Suosittelen kyseistä teatteria kaikille Malagassa vieraileville.

 
Voi kunpa sanonta "ei kahta ilman kolmatta"  ei pitäisi paikkansa. Muistat ehkä, että kohdattuani  yllättäen polkupyörän, jouduin jättämään jazz-konsertin väliin maatessani sängyn pohjalla. No, tänään samassa Cervantesin teatterissa on Joulukonsertti. Saimme sinne liput ystäviltä ikävien yhteensattumien kautta, sillä he joutuivat lentämään yllättäen takaisin Suomeen. Mutta tässä minä istun ja pitelen nenäliinaa nokkani alla. Lippu jää minun osaltani käyttämättä. Pyysin puolisoa nauttimaan minunkin puolestani.

Yhteensattumien vuoksien ole tänä talvena onnistunut pääsemään
vielä yhteenkään konserttiin.
Ja sekös harmittaa.

 

Huomanna haluaisin tilata liput Uudenvuoden Strauss-konserttiin 2. tammikuuta. Kuinkahan minun käy? Ainakin tämän flunssan pitäisi olla jo helpottanut.

Ilman Joulukonserttiakin minun Jouluni alkaa kuitenkin jo tänään. Poika puolisoineen saapuu viikoksi lomalle kanssamme. Se on heidän ensimmäinen Espanjan joulunsa. Ja mikä ihaninta: saamme perhejoulun! Onneani himmentää nyt vain pelko, että varsinainen flunssaharava poikani saa minulta lahjaksi tämän lenssun. Vaikka joululahjojen määrällä ei tänä vuonna pröystäilläkään, en haluaisi antaa kellekään nenäliinoin koristeltua pakettia.

Juuri nyt olen kuitenkin terästetyn teen ja ibubrofeinin ansiosta istunut tässä viitisen minuuttia niistämättä. Ehkä huomenna kaikki onkin jo toisin. Ihanaa Joulun odotusta sinullekin!

Verosopimus muuttuu - onko matkalaukku pakattava

Teveellinen ruoka on Espanjassa jokaisen kukkaron saatavilla.
Espanjan ruokakorin hinta on alle EUn keskitason, kun Suomessa se on 19 yksikköä EUn keskitasoa korkeammalla.

100 % työkyvyttömyyseläkettä ei ole verotettu Espanjassa lainkaan, Portugali taas on luvannut 10 vuoden verovapauden maahan muuttaville. Ja tämäkös on aiheuttanut kateutta ja närää. Nyt Suomi ja Esanja ovat allekirjoittaneet uuden kahdenkeskisen verosopimuksen, kohta ei siis siltäosin tarvitse kenenkään kadehtia.

Jollain muutto etelään, Espanjaan tai Portugaliin on voinut olla täysin tietoinen taloudellinen päätös, jopa pakon sanelema: niukat rahat riittävät paremmin maissa, joissa elinkustannukset, mm. ruokakorin hinta on huomattavasti EUn keskitasoa alempi.

Kun uusi Suomen ja Espanjan välinen veroopimus on hyväksytty kummankin maan parlamentissa, se takaa Suomelle oikeuden verottaa myös yksityispuolen eläkkeitä, jotka tähän saakka ovat olleet Espanjan verolain alaisia maassa pysyvästi asuvilla suomalaisilla. Kolmen vuoden siirtymäkausi luvataan niille eläkkeille, joita Espanja verottaa tälläkin hetkellä.Tämä siis satuttaa eniten täällä työkyvyttömyyseläkkeellä asuvia suomalaisia.

No, elämähän ei tämän mukana muutu kalliimmaksi Espanjassa. Ruoka ja vuokrat ovat samaa luokkaa kuin nytkin. Minut sai vain kananlihalle, se kuinka nopeasti uutta sopimusta aletaan soveltaa. Ehkä verosopimuksen uudistus on "kansakunnan etu" ja saa Suomen taas nousemaan jaloilleen ankarasta taloudellisesta ahdigostaan. Aikaa oman talouden sovittamiselle uuteen käytäntöön ei taida täällä asuvilla suomalaisilla käytännössä olla. Ja muuttokuorman kanssa Suomeen paluu ja elintoimintojen keskuksen siirtäminen sinne saatta myös olla paitsi henkisesti myös taloudellisesti todella rankka juttu.

Kun Eläketurvakeskuksen mukaan vuoden 2014 lopussa keskimääräinen ulkomaille maksettu eläke oli 374 euroa kuukaudessa, tajuaa ehkä ettei suurin osa Espanjaan muuttaneista ole rikkaita kotimaaltaan verorahoja pimittäviä luopioita. He saattavat jopa olla eläkeläisiä, joilla ei Suomeen paluunsa jälkeen ole enää varaa lähteä viikoksi tai kahdeksi rantalommalle tai Lapin hohtaville hangille D-vitamiinivarastojaan kartuttamaan tai piipahtaa kaukokohteeseen jouluaikaan. Luultavasti he tarvitsevat nykyistä enemmän hoivaa, kotihoidontukea ja laitospaikkoja. Vaan siihenkään meillä ei kuulemma ole enää varaa.

Joulukuun aurinko paistaa

Niin hassulta kuin se tuntuukin, niin paistaa se. Aurinko. Olisko se sitten kaiken talvipakolaisuuden juju. Toki muitakin selityksiä löytyy pilvin pimein, mutta auringolla on vahva ote ihmiseen.

Etsin lähes aina varjon puolta, enkä tänäänkään ole ehtinyt vielä ulos vaikka päivä on ollut mitä hienoin. Silti auringon vaikutus tuntuu täällä sisälläkin. Siivouspäivän jälkeen kaikki on raikasta ja ikkunasta lankeava valo kirkastaa mielenkin. Näen lukea ilman valoja, tila näyttää avaralle, kun varjot eivät kierrä nurkkia kuten tähän aikaan vuodesta rakkaassa hirsitalossamme siellä Päijänteen pohjoiseen katsovalla rannalla. En minä kiellä sitä, ettenkö kaipaisi Rannan kotiin. Tuntuu ihanalle, että se odottaa omalla paikallaan ja ottaa minut vastaan kun palaan. Tiedän kuinka kaunista siellä on istuskella hämärässäkin, kynttilän tai takkatulen loisteessa, lumen tuprutessa tuiskussa ikkunaa vasten. Mutta totuushan on, että aivan liian usein on vain pimeää, märkää, liukasta ja kylmää.

Ja kun elämä on antanut mahdollisuuden, pitäisikö jättää pullasta rusinat syömättä, tai mielumminkin pitääkö pullasta kaivaa kaikki ihanat kardemummat pois. Ei. Pitää kiittää elämää, että saa nauttia Suomen valoisasta kesästä (ei haittaa kunhan ei sada ihan joka päivä) ja etelän valoisasta talvesta.
Niinhän ne linnutkin tekevät.

Jouluhepuli

Minulla on monta hepulia vuodessa, niinhin kuuluvat niin korvasieni-, tatti- kuin marjastushepulikin. Jossain vaiheessa iskee päälle myös jouluhepuli. Täällä Malagassa sen on vaikeampi saada minusta otetta. Mutta nyt, kun joulutähdet ovat tulleet lähikaupan ovensuuhun tyrkylle, tiedän en iskevän.

Suomessa meitä joulukärpäsen puraisemia hellii pimeys ja ainakin ajoittaiset lumikuurot. Silloin on aivan luonnollista ympäröidä itsensä kynttilöillä ja sytyttää pihalle puihin ja pensaisiin viritellyt jouluvalot, viritellä havuja ikkunalaudan ruukkuihin. Täällä pitää ottaa itseään niskasta kiinni, että muistaa sytyttää kynttilät joskus auringon laskettua. Nyt kello on kuusi ja on vielä valoisaa. Päijänteen rannalla olisin ollut jo pari tuntia sinisen  hämärän hellimässä pimeydessä jota täplittävät siellä täällä tuikkivat valot, joka puolelle viritetyt kynttilät ja parhaassa tapauksessa myös takkatuli. Nyt taas mietin, että pitää muistaa kokeilla joko päivällä pesemäni pyykki on kuivunut parvekkeella - niin on, tosi arkista.

Viime perjantaina Malaga puettiin jouluun. Jouluvalot sytytettiin vanhan kaupungin ostoskadulle Calle Marques de Lariokselle ja ympäri kaupunkia. Kävimme ihmettelemässä niitä perjantaina. Matkalla huomasin, että kaikki kukkaisstutukset oli vaihdettu joulutähtiin, läheiselle aukiolle Paseo Parkin pohjoispäässä oli "istutettu"  valopuita, jotka kimmelsivät lämpöasteista huolimatta huurteista valoaan. Kun vietimme täällä ensimmäistä talveamme kolme vuotta sitten, kirjoitettiin lehdissä että säästösyistä valoihin käytettiin kymmenen prosenttia vähemmä kuin edellisenä vuonna. Viime vuonna näytti siltä, että säästö oli otettu takaisin, ja ehkä nyt on käytössä entistä enemmän ledejä, mutta valossa ei ole pihistelty. Miten mahtaa olla kotomaassa, luultavasti yhteiskunnan kustantamat jouluvalot on säästösyistä peruutettu?

Larioksen jouluvaloja 2012

Huomenna olen antanut itselleni luvan antautua Joulun vietäväksi. Keltainen kynttilä vaihtuu valkoiseen, kaivan kaapista esille puisen joulukuuseni ja puhallan pölyt (toki tälläkin hetkellä lasipydän alahyllyllä)  lunta kuopivasta porostani. Oveen ripustan joulurusetin ja asiaan kuuluvine tykötarpeineen, käyn ostamassa joulukukan ja sytytän kynttilät, hommaan vaikka kivennavalta jouluvaloja.  Otan käyttöönn Suomesta rahtaamani glögimausteet. Huomenna tähän on hyvä hetki, sillä aamupäivällä siivotaan ja illansuussa otetaan vastaan rakkaat ystävät vierailulle.

Ihminen kaipaa valoa ja lämpöä. Täällä niitä saa päivällä auringosta ja ystävät tuovat lämmön iltaankin vaikka kivilattia onkin kylmä.  Kynttilät hellivät meitä kaikkia.