Siunattu yksinäisyys

Palattuani viime keskiviikkona reissusta, olen viettänyt loppuviikkoa lähes retriitin tavoin. En kirjaimellisesti, mutta tuntuu etten jaksaisi sanoa sanaakaan.Voiko ystävien kanssa seurustelusta saada yliannostuksen? Olin antanut kaikkeni - ja saanut kaiken.

Tällä vierailulla kertasin elämäni tapahtumia ja tunteita lähes viidenkymmenen vuoden ajalta. Siihen mahtuu yhtä jos toistakin. Niin mahtui ystävällänikin. Näin ajatellen ei liene ihme, että ajoin palatessani koko pitkän kotimatkan radioa kuuntelematta, koirakin oli hiljaa. Mielessä oli paljon sulateltavaa. Sain ajateltavaa ja jälleen kerran kunnioitus ihmistä kohtaan kasvoi. Itseänikin katselen jotenkin eri näkökulmasta, aika nöyränä.

Niin syvä ei retriittini ole, ettei keskustelu miehen kanssa sujuisi. Hänen kuumat kesäpäivänsä alkavat olla loppusuoralla - Suomen kesä nimeen kun ei uskalla mitään luvata. Pari päivää sitten lämpötilaero Malagassa ja täällä Päijänteen suuren selän rannalla oli 25 astetta.  Minulla siis kitsaat 5-10 astetta pohjatuulen kera, siitä on sitten helppo laskeskella millä haarukalla siellä mentiin. Onneksemme kumpikaan ei kadehtinut toista vaan nautti omastaan. Siis, minäkin nautin, mutta välillä jopa pipo päässä ja hansikkaat kädessä villapaita takin alla ja kaulaliina kaulassa. Aamu-uinnit jätin tykkänään väliin ja yhtenä iltana sai rantasaunakin odottaa lämmittäjää, niin kiukkuinen oli tuuli vaikka luvattu kesämyrsky ei tänne kunnon voimalla iskenytkään.

Viileät kelit ja halu eristäytyä ympäristöstä vauhdittivat vihdoin myös työlistaani merkitsemieni töiden edistämistä. Uusia kukkia on istuteltu, Pikku-Myylle hankittu potkittava kulkuneuvo, verhot lyhennetty ja vierassänkyasiakin saatu lähes kondikseen. Toki listalla on vielä jokunen kohta aina pinnasängyn kokoamisesta sukututkimusrekisterin säätämiseen. Ja kun vielä maltan keskittyä jonkin verran ensi viikkonlopun sukukokoukseen, niin alan olla valmis mummihommiin, joita seuraavaksi viikoksi on tiedossa. Odotan malttamattomana myös perheeni kokoontumista samaan osoitteeseen hetkeksi pitkästä aikaa. Vain vävy on Juhannuksena pois, mutta hänetkin saamme tänne käymään susirajan takaa Afrikasta myöhemmin tänä kesänä.

Mutta vielä pari päivää menee lähes 'retriitin merkeissä' itseä tutkiskellen ja rauhoittuen.

Ystävyyssuhteita

Kun asuu suuren osan vuotta talvipakolaisena Espanjassa, on Suomeen palatessa aivan pakko nähdä ystäviä. Kuluneen kuukauden aikana olen reissannut  eteläistä Suomea ristiin rastiin. Kun useimpiin vierailuihin liittyy myös yöpymisiä olenkin viettänyt kyläillen pitkälti toista viikkoa. Ja reissu jatkuu taas alkuviikosta.

Ei ehkä kaikkein järkevintä kun täällä kotona olisi niin monta hommaa tekemättä.  Ja olisihan mukava ripotella ystävien tapaamiset pitkin kesää, mutta kun en ole malttanut.  Lisäksi kesä on meille suomalaisille niin kiireistä aikaa, että kalenterit ovat helposti täynnä.

Olemme toki nähneet ystäviä myös talven aikana, onneksi. Kaikkien kavereitten ja sukulaisten aikatauluihin (eikä tietenkään meidänkään ohjelmaamme) mahdu lomailua  Malagassa joka vuosi.  Vaikka tosi ystävyys kestää pitkääkin eroa, vaatii se muutakin kuin sähköposteja, whatsappeja ja tekstiviestejä. En  haluaisi kontaktien jäävän liian harvaksi. Ja minä kaipaan näiden ihmisten seuraa.

Olenkin nauttinut suunnattomasti, kun olemme istuneet iltaa, tehneet yhdessä ruokaa, saunoneet, käyneet kävelyllä, vaihtaneet kuulumisia ja kerranneet menneitä. Naurua on riittänyt, ja kyyneleitäkin. Tekee kipeää, kun näkee ajanhampaan ja sairauksien  syövän ystävää aivan liian nopeasti.

Ystävyyttä pitääkin vaalia kun se on mahdollista. Jonain päivänä minusta ei ole keskustelijaksi, ei  ystävästäkään. Silloinkin läheisyys on tärkeää ja ehkä jo katsomalla toista pystyy yhä tuntemaan ystävyyden. Keskusteluja täytyy käydä niin kauan, kun on mahdollista. Mielessäni soivat ystävän sanat: Me olemme samaa perhettä, olemmehan. Kyllä me olemme, olemme samaa perhettä, minä vastasin. Meidän pitkät keskustelumme eivät enää jatku aamuyölle, ne on jo kudottu mielensopukoihin ja siellä ne lämmittävät kuin suuren suuri villaneule. Noilla muutamilla sanoilla, ne vyöryvät mieleen.