Kuusi kiloa kuudessa viikossa

Tasapaioa etsimässä. Tässä kutomisen ja kirjan kesken.
Aamun sauvakävelyn ansiosta askeleitakin jo reilu 12.000.

Siitä on kuulemma kirjoitettu  kirjakin. Oma painonpudotukseni/kunnon kohentaminen etenevät huomattavasti maltillisempaan tahtiin. Mutta eilen aamulla minulla oli vyötärö, tosin se katosi iltaan mennessä. Jos se ensi viikolla pysyisi iltaan asti.

Kunnon kohottaminen on ollut agendana kaikki nämä viikot siitä alkaen, kun kerroin aktiivirannekkeestani.  Kaksi-kolme viikkoa sosiaalista seurustelua vuoden lopulla, itsenäisyyspäivä, Joulu ja uusivuosi tosin asettivat omat haasteensa. Ja minähän olen aika nöyrä myöntymään kaiken hyvän syömiselle. Nyt on palattu arkeen.

Ihme kyllä aktiivirannekkeen asettamat askeltavoitteet ovat täyttyneet lähes joka päivä, usein puolitoistakertaisina. Puntarissa tuo kuitenkin näkyy vasta kilon pudotuksena. Hiljaa hyvä tulee, jopa ajatellen aivan valmis. No, se ei taida ihan niin mennä.

Olen kuitenkin ollut tyytyväinen itseeni, kai nyt vähän saa kehua. Lankku pysyy parhaina kertoina jo kolme minuuttia, alussa 30 sekuntiakin oli aivan tuskaa. Kyykkyjä kertyy tavallisesti kuitenkin vain parikymmentä yhtä soittoa, mutta päiväsaldo on usein kuitenkin korkeampi.  Tosin kyykkyhaasteeseen verrattaessa olen jämähtänyt jonnekin 5. päivän seutuville. Lonkat yleensä hanaavat vastaan, jotta saldo kasvaisi.

No, pitkään on vielä kuljettava. Useimmat puolihameet olen siirtänyt ylähyllylle laatikkoon, niin monen sentin päässä olen vielä tavoitteestani. Mutta se 6 kiloa 6 päivässä: ystävätär oli puolisoineen aivan innoissaan. Ovat nyt menossa puolivälissä ja vyötäröstä on lähtenyt jo 9 senttiä. Ehkä juttua valaisee hiukan se, että käyvät kuulemma 2 kertaa viikossa uimassa, kolmasti kuntosalilla ja muina päivinä sauvakävelevät. Siis - siihen nähden oma kilon pudotukseni tuntuu aiha hyvälle. Minun sauvakävelylenkkini on vain reilu neljä kilometriä.  Kohtuus kaikessa ja niitä juhlavuoden vauvasukkiakin täytyy ehtiä kutoa ja sitten ne kirjahaasteet. 

Harrastus vai oravanpyörä?

Voidaanko puhua kirjallisuudesta harrastuksena, jos ei osaa nukahtaa jollei kirja ole ollut käsissä jonkin aikaa? Joskus siinä vierähtää vartti, joskus parikin tuntia. Joka tapauksessa olen liittynyt pariinkin Facebook-ryhmään, joissa kirjat ja kirjallisuus ovat pääosassa.

Kirjakauppaan syksyllä talven kirjoja ostamaan lähtiessä mietin kuumeisesti, mitä kirjallisuutta nyt pitäisi ostaa. Mukana on usein Suomalaisen kirjakaupan mainoslehti, jossa on lueteltu syksyn uutuuksia ja tarjouksia. Uuttuudet viehättävät, mutta niiden hinnat eivätkä painavuus. Usein päädynkin ostamaan parin vuoden takaisia kirjoja, joista on jo ilmestynyt pokkariversiot. Tänä vuonna mukaan tuli mm. kolme Enni Mustosta ja kolme Sirpa Kähköstä.

Vuosi sitten serkku kantoi tänne Malagaan lähes kaikki Finlandia-ehdokkaat. Ja jotain tulee aina lastattua matkalaukkuun kotihyllystäkin. Lukua odottavat Joenpellon Tuomari Myller hieno mies Dalailaman Maailmankaikkeus atomissa, Aki Ollikaisen toinen eli Musta satu, Hiski Haukkalan Suomen muuttuvat koordinaatit. Siis ihan laidasta laitaan. Silti "järkevän" lukemisen keksiminen on aina haaste. Siksi nuo Facebook-ryhmät.

Hienoa! Lukemalla minulle tuttujen kirjojen arvosteluja tai kommentteja niistä, olen selvästi löytänyt ihmisiä, joita viehättävät samanalaiset kirjat kuin minuakin. Heidän kauttaan pääsee etenemään vaikka kuinka pitkälle uusien mielenkiintoiseten kirjojen maailmaan. Ja siinä sitten sudenkuoppaa. Roikun nykyisin Facessa aivan liian pitkiä aikoja. Ystävien postaukset hukkuvat kirjallisuuden ystävien ja Helmihaasteiden postauksiin. Ajatukseni hajoavat ja ehdin tehdä entistä vähemmän sitä mitä olen aikonut. Oravanpyöränsä itse kullakin.

Suomi 100 vuotta - juhlavuosi alkoi

Malagasta ei sinivalkoisia kynttilöitä löydy.
Tästä viisastuneena ystävät ovat alkaneet tuoda niitä tuliaisiksi.

Omassa joulukortissa, jonka lähetimme ystävillemme, onnittelimme jo 100-vuotta täyttävää Suomea! Nyt ympäri maata kudotaan joukolla sukkia kaikille juhlavuonna syntyville. Sukuseura on päättänyt kokoontua kesällä juhlimaan synttäreitä ja miettii miten voisimme omalla postimerkillä juhlistaa niitä.  (Hankalaksi asian tekee se, ettei postimerkkikuvassa saa olla valtiollisia tunnuksia, sanaa Suomi eikä lippua.)

Satavuotiasta kannattaa juhlia, itsenäisyys ei ole itsestäänselvä hopealusikka suussa. Puhalletaan siis yhteen hiileen ja tehdään hyviä asioita. Tiedän niistä jo ainakin nuo vauvojen sukat, Suomi on runo -sivuston ja Suomen luonnon päivän -virallisen (vaikkakin  vain) kertaluontoisen liputuksen 26.8. Toivottavasti hyvien asioiden lista vain kasvaa.

Olen siis sujuvasti livahtanut joulutunnelmista Suomen juhlavuoteen. Ystävän tuliaisina odottavat jo sinivalkoiset itsenäisyyspäivän kynttilät laatikossa ensi vuotta. Espanjasta niitä ei löydy kaupan hyllyltä. Odotan myös älyäisikö Havi tehdä kynttilöistä uudet versiot. Niitähän poltetaan aina kaksin kappalein rinnakkain. Miksi siis toinen ei voisi olla yläosaltaan sininen - toinen valkoinen. Näin niiden palaessa näkisimme loppuun asti sinivalkoiset värit. (Tuo tuli mieleemme, kun seurasimme ystävien kanssa sinivalkoisuuden katoavan kynttilöiden palaessa yli puolen välin. Siis, Hyvä Havi, jos otat ideasta vaarin, niin lähetäthän parin minulle ja ystävälleni. Kiitos!)

Seuraava toiviomatkani suuntautuu lankakauppaan ostamaan sinistä ja valkoista villalankaa. Keski-Suomen keskussairaalan ostalta sukkatavoite on vasta alkumetreillä - vasta 10 %  siitä on  Ylen artikkelin mukaan toistaiseksi saavutettu.