Yllätyksiä ja suunnitelmia

Joulu alkaa pikkuhiljaa hiipiä katukuvaan mm. erilaisina kukkaistutuksina. Kaupoissa se on näkynyt jo monta viikkoa. Itsekin tekisi jo mieli ripustaa joulurusetti oveen, mutta yritän sinnitellä viikonloppuun.

Mies lähti perjantaina käymään Suomessa. Sain samana iltana kännykkääni kuvan, jossa hänellä on lapsenlapsemme sylissään. Onnellinen hetki sekä hänelle että minulle. Silmä kostuivat. Miehen loma oli lyhyt, odottelen häntä kotiin jo muutaman tunnin päästä.  Veikkaan, että palattuaan hänkin alkaa kerrankin odottaa joulua vaikka ei erityisen jouluihminen olekaan (Pikku-Myy tulee silloin kylään).

Viime viikon vieraat heittivät ilmaan kysymyksen: lähtisinkö maaliskuulla mukaan hiihtämään? Viime keväinen retkeni Äkäslompoloon nousi elävästi mieleeni. Nyt en ole tosin pakannut tavaroita valmiiksi, mutta suunnitelma alkoi kehittyä mielessäni. Jospa olisinkin kevättalvella hetken kotona, siellä järven rannalla. Saisin nähdä täysikuun paistavan jäälle, auringon nousun vastarannalta aamuseitsemältä, saisin leikattua omenapuunkin oikeaan aikaan, kerättyä hiihtokamppeet ja matkalla voisin tietenkin pysähtyä menen tullen Helsingissä Pikku-Myytä katsomassa. Houkutteleva ajatus.

Ja siitä yllätyksestä. Hyvät ystävät, joita jo ehdimme tottua näkemään täällä aurinkorannikolla ovat vuokranneet asunnon - Portugalista. Ja minä kun olin ehtinyt jo haaveilla, että joskus viellä viettäisimme talvia samassa kaupungissa, täällä Malagassa.  Nyt minun täytyy reitittää ajatukseni uudelleen ja miettiä, miten voisimme nauttia toistemme seurasta näissä uusissa olosuhteissa. Tässä yllätyksessä on kyllä omat positiiviset puolensa, olisivathan he voineet päätyä vaikka Etelä-Afrikkaan. Sinne olisi ollut jo hankalampi järjestää pidennettyjä viikonloppuja. Talkoo-matkat olisivat olleet pitkät.

Mitä taas tästäkin opin. Elämä ei ole jämähtänyt paikalleen, minäkään en saa jämähtää.

Vieraita odotellessa

Illalla tuli rankasti vettä  ja toteutimme uutta harrastustamme: television katselua. Nyt oli vuorossa joskus reilu vuosi sitten nauhoitettu JFK Avoin tapaus. Digiboxissa riittää katsottavaa vielä moneksi sadeillaksi.

Onneksi tänä aamun aurinko kuitenkin paistaa, sateet ovat vähäksi aikaa ohi. Odotamme vieraita, vanhoja ystäviä saapuvaksi Suomesta. Tässä on myös osasyy siihen, miksi ravasin Ikeassa ja miksi hallusimme vierashuoneiden kalustusta astetta kodikkaammaksi. Nyt pääsemme testaamaan, miltä uusi sisustus ystävistä tuntuu.

Pieni vai  iso asunto
Kun palasimme ensimmäiseltä Málagan matkaltamme keväällä 2013, tapasimme lentokentällä  pariskunnan. Odottelimme heidän kanssaan yhdessä koiriamme saapuvaksi ruumasta Helsinki-Vantaan lentoasemalla. He kertoivat viettäneensä useita talvia aurinkorannikolla, mutta hankkineensa aina tarkoituksella hyvin pienen asunnon vuokralle. Miksi? Että ystävät ymmärtäisivät ettei heidän luokseen mahdu majoittumaan. Kun me olimme etsineet asuntoa pitkäaikaisvuokralle, tavoitteemme oli ainakin kaksi, mieluumin kolme makuuhuonetta. Miksi? Halusimme, että voimme täällä ottaa ystäviä ja perheenjäseniä kylään.

Harvat ystävämme, joita olemme saaneet vuosien varrella, asuvat ympäri Suomea. Jotkut Turussa, toiset Hesassa, yhdet Sastamalassa, toiset Tampereella, jne. Olemme siis tottuneet siihen, että meillä käy viikonloppuvieraita. Itsekin yövymme useimmiten kavereittemme luona vieraillessa. Tämän saman halusimme jatkuvan, vaikka vietämmekin nyt talvet täällä etelässä. Siis iso asunto, ja tämänhän me sitten löysimmekin. Ja olemme iloisia siitä, että voimme majoittaa vaikka molemmat lapset perheineen luoksemme, jos joskus olisimme niin onnekkaita.

Nyt on mies hallissa ostamassa tuoreita isoja katkarapuja ja tonnikalaa, vihanneksia ja hedelmiä. Cava odottaa jääkaapissa, sängyt on petattu. Lounaaksi ajattelimme tarjota vieraillemme gambas pil pil eli katkarapuja valmistettuna oliviviöljyssä chilillä, valkosipulilla, korianterilla ja persiljalla maustettuina. Gambas pil pil löytyy lähes jokaisen paikallisen kuppilan ruokalistalta, mutta vain yhdessä paikassa olemme saaneet sen myös korianterilla höystettynä. Hyvää. Toivottavasti se onnistuu minulta tänään yhtä hyvin kuin tavallisesti.

Vuodenaika on vaihtunut

Ulkona sataa vettä, illalla katsotaan telkkaria, juodaan teetä. Elämä on joskus täällä etelässäkin kuin kaksoiskappale suomalaisesta. Ja miksi ei saisi olla? Eihän elämä eikä sen laatu sinänsä ole paikkaan sidottu vaan ihmiseen. Minun elämäni on omanlaistaan riippumatta siitä missä olen.

Monet ystävät ovat ihmetelleet, mitä me teemme täällä. No, ihan sitä samaa mitä teemme Päijänteenkin rannalla, kotoilemme. Päivät kuluvat kotiaskareissa, koiralenkillä, ruokaa laittaen ja illalla kirjaa lukien tai - nyt kun meillä taas on sellainen viritettynä - telkkaria katsellen. 

Paikka aiheuttaa tietenkin omat muutoksensa. Kotiaskareisiin ei täällä kuulu puiden kanto liiteristä, eivät lumityöt tai saunan lämmitys. Koiralenkillä pistäydymme usein metsäpolun sijasta katukahvilaan joko kahville tai lasilliselle viiniä tai olutta. Ruokaa laitetaan osin hieman erilaisista aineksista kuin Prisman valikoimat, syödään useammin äyriäisiä, munakoisoa, artisokkaa, iberian kinkkua... aamupalalla on marjojen sijasta tuoreita hedelmiä. 

Päivän värikin on ainakin tähän aikaan vuodesta hiukan erilainen. Kotona Suomessa rannallemme ei paista aurinko ennen helmikuun loppua, täällä heräämme useimmiten siihen, kun aurinko noustessaan valaisee koko huushollin viimeistä nurkkaa myöten. Aamiaista syödään hyvänä aamuna nyt marraskuussakin parvekkeella, mutta illan viileyteen emme voi sytyttää takkatulta vaan pitää vetää päälle lisää villaista. 

Pari päivää sitten piti ottaa peitto käyttöön pelkän pussilakanan sijasta. Viimeisen viikon olin sinitellyt viritellen sen päälle kaikenlaista villakappaletta, hartiahuivia ja vauvanpeittoa. Olipa makea nukkua ison lämpimän täkin alla, mieskään ei kuulemma hikoillut.

Pilvet näyttävät nousevan korkeammalle, ehkä täänkin täytyy lähteä ulos. Ei tullutkaan pyjamapäivää vaikka niin odotin. Täytyy ostaa ainakin maitoa, että saan aikaiseksi kunnonn maitokahvin. Ostinhan heräteostona Ikeasta sellaisen patterikäyttöisen maitovispilänkin, jolla tilkka maitoa kuohkeutuu niin ettei uskoisi. Lopputulos täyttää kahvimukini ääriään myöten, tuskin se pääasia, kahvi, mahtuu joukkoon.

Kaksi viikkoa etelässä

Tässä vielä ihan liki Pikku-Myytä.

Kaksi viikkoa etämummuilua, yhdet vieraat ja shoppailua Ikeassa sekä Malagan ensimmäinen sadepäivä.

Ensin etämummuilusta. Tänä aikana olen ehtinyt siirrättää kunan, sen pinnasängyn, miehellä vierashuoneesta toiseen. Tässä on mielestäni joulukuussa lämpimämpää vauvalla. Olen ehtinyt ostaa yhdet lakanat ja yhden peiton. Vierailu Ikeassa lisäsi varusteita vauvan yöpussilla, lakanalla sekä  peitolla, jota Ikea kutsuu hassusti vandringrutaksi. Eli sellainen peitto laitetaan lattialle, jossa vauva sitten katselee "mitä ihmeen neliöitä nämäkin ovat mun allani".  Lisäksi mukaan tarttui  vaipanvaihtoalusliina ja vaippapussi, jonka voi sitoa sängyn päähän - ja tietenkin yksi pienen pieni pehmolelu. Ai niin, se kylpylakana jonka toivon olevan käytössä myöhemminkin, oli unohtua. Jouluun on vielä puolitoista kuukautta - mitä ehdinkään.

Yhdet vieraat 
Serkku miehineen saapui lomalle viereiseen hotelliin. Tuntui hassulta, etteivät he asuneet meillä, olihan meillä tilaa. Myöntää kuitenkin täytyy, että vuorokausi oman paluuni jälkeen tuntui ihanalle hiljentyä illalla omaan rauhaan ja vaellella puolipuikeissa, jos siltä tuntui. Muuten vietimme mukavia hetkiä yhdessä aamusta iltaan, kävimme kauppahallissa, miehet tekivät ruokaa, naiset shoppailivat, yhdessä istuttiin katukahviloissa ja syötiin ulkona, nautittiin lämmöstä rananalla maaten. Pitkä viikonloppu kului hujauksessa.

Tuleviin sadeiltoihin
Matkalaukussa odotellut telkkari on kaivannut tasoa, joka mahtuisi olohuoneeseen, digiboxi on täynnä tallenteita kotimaisilta kanavilta. Sadeiltoina niitä olisi kiva katsella. Googletukset eivät tuoneet apua tilanteeseen, mutta onneksi oli sitten Ikea. Sieltä vihdoin löytyi passeli ja kukkarolle sopiva ja pari muutakin vierashuoneitten sisustukseen liittyvää juttua.
Nyt tarvitaan vielä (ainakin) yksi Ikea-reissu ja  henkilö, jolla olisi porakone ja vatupassi. Ajattelimme kysäistä putkimieheltä. Niin, hän on nimittäin ainoita tuntemiamme täkäläisiä ammattimiehiä. Ja mehän olemme tavanneet jo menesti. Kai hän osaa ruuvin seinään propata tai ainakin tietää jonkun, joka osaa. Suomessa ei olisi tullut mieleenkään pyytää ketään apuun, eikä se johtunut ainoastaan siitä, että hirsiseinään on helppo ripustaa hylly. Emme me tunnusta uusavuttomuutta, mutta tuntuu hassulle ostaa tännekin kunnon porakone, olemmehan täällä "vain vuokralla".

Aloitin muuten kunnonkohotuksen. Nyt on hyvä hetki, kun tuliaissuklaatkin on  syöty. Jo kaksi ja puoli sauvakävelyreissua takana. Katsotaan miten jatkossa käy.  Kuuden kilometrin ripeä kävely sauvoen ennen aamiaista tekee hyvää kivistäville kankuilleni ja levottomille jaloille. Ehkä, siis ehkä, se kyllin usein toistettuna, saattaisi vaikuttaa myös vyötärönympärykseen. No, katson ensin onnitunko vetämään samaa linjaa edes viikon. Ai niin, tänä sateisena aamuna tyydyin puolikkaaseen lenkkiin. Sekin sai veren kiertämään.

Kausi vaihtuu täälläkin. Eilen oli plus 27 ja tänään vedin untuvaliivin päälle. Katukuvassa näkyi monta tikkitakkiakin. Paikalliset tuntuivat siirtyneen suoraan talveen. No, olihan lämpötila vain noin kaksikymmentä ja kova tuuli, joka onneksi puhalsi ne sadepilvet tieltään.