Elämän pieniä ihmeitä - tekniset laitteet

Edellisestä postauksesta tuntuu olevan ikuisuus. Aktiivisessa työelämässä täytyi olla saman päivän aikana tuhannessa erilaisessa tehtävässä - viedä eteenpäin montaa eri roolia. Nyt sekoilen tässä eläkeläisen, lomailijan, emännän ja bloggaajan roolissani - enkä saa aikaan mitään.



Ei vaan, totta saan. Heti sunnuntaina - varmaan vieraista onnellisena - unohdin  mukavassa seurassa tykkänään ettei viiniä voi juoda kuin vettä. Pari lasia lounaalla, pari illallisella, yksi GT matkalla sinne ja vielä yömyssyt myöhäisessä yössä kaskaitten siritystä kuunnellessa - ihan liikaa minulle. Siitä kärsi yöuni ja eilinen päivä kului  migreeniä pakoillessa. Buranakiintiöön tuli aika lovi. No, josko nyt sitten osaisin taas olla aikuinen jokusen kuukauden. Ainakin olen saanut migreenin selätettyä ja nauttinut merestä.

On ylellistä uida tällä Malaguetan 1200 m pitkällä rannalla varsinkin tänään kun meri oli lähes tyyni. Kahdessa viikossa on matkaa kertynyt jo lähes 10 000 m. Ehkä vielä joku vuosi olen ansainnut 500 km kuntouintimitallin. Sen eteen olen tehnyt töitä jo monta vuotta, mutta tavoite on edelleen  kaukana. Nyt on siis otettava kaikki mahdollinen irti tästä sesongista. Säätennusteen mukaan uintikelejä tällä rannalla tuntuu vielä riittävän. Syysmyrskyjen alkaessa täytyy alkaa etsiä paikallista uimahallia, piscina coperttoa.

Kehtaankohan kertoa siitä monitoimilaitteesta, joka ei suostunut toimimaan. Ihana aviomies otti laitteen Ikea-kassiin ja marssi myymälään maanantaiaamuna. Takaisin hän palasi uuden laitteen kanssa - myymälässä ei ollut ongelmia. Ja nyt, vain kaksi päivää kaiken muun tohinan keskellä sen kanssa temmellettyäni laite jopa toimii. Ja langattomalla yhteydellä. Ihmeiden aika ei siis ole ohi. Ja mikä se ihme on, minä tietenkin. Epäilen, että alunperinkin vika saattoi olla minun korvieni välissä. Minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, löysinkö silloin ensimmäisella alustuskerralla siitä kahta paperinsyöttötelinettä. Ainakin olin aika hämmentynyt, kun huomasin sellaisen tästä uudesta. Saattako olla etten ollut sitä aiemmin huomannut..? Toisaalta, myyjälään ei ollut saanut laitetta toimimaan, joten tiedä sitten missä vika loppujen lopuksi piili. Nyt olen kuitenkin toimivan monitoimilaitteen onnellinen omistaja.

Sen lisäksi tein päivällä löydön - nappasin aalloilta ehjän kokonaisen hunajamelonin. Tietenkin kiikutin sen kotiin.

Ferragudon erakko

Vuokrasimme auton ensimmäistä kertaa kahdestaan. Piti lähteä matkalle, tapaamaan lähinaapureita. Hyvät ystävämme olivat päätyneet Portugaliin. Miten sen sanoisi, mies edellä niinkuin meilläkin. Piti mennä tapamaan eläkkeelle jäänyttä  Ferragudon 'erakkoa' ja vaimoaan, jonka edelleen jatkuvat työkiireet sallivat työskentelyn etelästä käsin muutaman viikon ajan.

Poika toi viime vierailullaan meille jälleen kerran navigaattorin, jota emme saisi kuulemma enää palautaa. Kerran ehdimme sen jo tehdä, kun emme mielestämme tarvinneekaan autoa ja eksyminen kävellen ei vaadi uudelleenreititystä navigaattorilla. Meillä oli ystävien osoite Etelä-Portugalissa sekä katuosoitteena, jota kartta ei tunnnista, että koordinaatein jotka poika syötti koneeseen. Ei kun matkaan.

Jo ensimmäisten kotikadulta siirtymisten jälkeen navigaattori laski uudelleen. Etäisyyksien arviointi ja risteyksien havainnointi sokkeloisilla kujilla ei aina ole niin helppoa. Mihin mennä, kun navigaattori käskee selvässä y-risteyksessä jatkaa eteenpäin. Usein navi laski uudelleen. 
Pääsemme kuitenkin moottoritielle. Tulostamani ohjeet tuntuvat selville.

Mutta risteyksessä, jossa navigaattori käskee ottamaan oikean kaistan, mies jatkaa vain eteenpäin. Hän muistelee nähneessä kartalla paikkakunnan, jonka kautta reitti olisi parempi. Ja niin me mennään "sitä kautta" vaikka minulla ei ole hajua mitä ja miten. Navi laskee  uudelleen, vie meitä eteenpäin ja kilometrien jälkeen käännättää tulosuuntaan, ohjaa Malagaa kohti, ja kas kummaan, päädymme vihdoin tielle, jota minä kaipasin. Kuskikin päättää kuunnella navia ja jättää omaat karttamuistelumielikuvansa tuonnemmaksi. Olimmehan käytännössä ensimmäistä kertaa tällä reitillä.

Vuokra-auto, suunniteltua kokoluokkaa suurempi automaattivaihteinen Peogeot, taisi olla "joutuisa" ajaa. Ystävätkin yllättyivät reippaasta aikataulustamme, eivätkä minun jarrutukseni kaarteissa siinä pelkääjän paikalla pahemmin menoa hidastaneet.

Meillä oli ollut selkeä mielikuva talosta ja ympäristöstä. Siksi hämmästyimmekin, kun pienen kanaalin reunalla, valkoisen talorivin edessä navigaattori ilmoitti: Olet perillä. Mikään ei viitannut siihen. Taloa ei kuulemma voisi olla tunnistamatta sen voimakkaita värejä ja modernia muotoilua. Onneksi oli puhelin. Ja ympäristön kuvaus kertoi pian ystävälle mistä meidät voisi löytää. Navigaattori ei ollult tunnistanut  karttakoorninaatteja. Emme olleet kaukana määräpäästä linnuntietä, mutta asutuksessa usean risteyksen pielessä. Navigaattoriin olisi pitänyt syöttää versio, jossa asteet, minuutit ja sekunnit on muunnettu desimaaleiksi.

Vietimme ihanan rauhalliset päivät ystävien luona. Koska emäntämme oli lievän flunssan kourissa peruutimme sovinnolla kaikki pidemmät tutkimusmatkat. Saimme nauttia levollisista pikkuretkistä ympäristöön, merenrantakävelystä, pienistä kylistä, ja kotona tehdystä ruuasta joka ilta.  Miehet grillasivat ja naiset häärivät keittiössä - joidenkin mielestä sovinistinen roolijako. Meidän mielestämme sujuvaa toimintaa kaikkien parhaaksi: kukin tekee mitä parhaiten osaa. Isäntämme totesi että jos miehet eivät osaa kuin hädin tuskin grillata... no, se ei pidä paikkaansa, kun kyse on näistä miehistä. Eipä silti, kyllä me naisetkin osaamme aika lailla kaikenlaista, mutta ainakaan tällä porukalla ei tarvinnut itse luoda teennäisiä roolijakoja - ja kärsiä niistä. 

Summa summarum. Elinpiirimme kasvoi täällä etelässä taas hiukan. Uskallamme vuokrata auton toistekin. Ajaminen ei tuottanut tuskaa ei kuskille eikä lompakolle. Tiemaksuja maksettiin n. 16 euroa, turhankin "hyvästä" auotsta 250 euroa viideltä päivältä ja 1200 kilometriltä + polttoaine. Oivallista matkailua koiran kanssa, joka viihtyi omassa kuljetuslaatikossaan takapenkillä.

Sillankorjaus aiheuttaa haittaa

Suuri osa suomalaisista maantiesilloista on korjausta vailla. Määrärahat ovat tiukilla. Tämä pitää valitettavan hyvin paikkansa myös minun suuni kohdalla. Siltapalkkihampaani juuressa on hiusmurtuma. Hammaslääkärini sanoi ettei nyt auta muu kuin hampaan poisto. Se tietää menoa myös hammassillalleni. Tylyä tekstiä.

Aviomies huomasi kaupungilla viime talvena lopettaneen kangaskaupan tilalle muuttaneen klinikan ja sen mainoksen: implante 222 euros. Hämmästyttävää. Suomalainen hammaslääkärini puhui yli kahdesta tuhannesta, arvioi minun tarvitsevan väintään kaksi implanttia ja kustannusten nousevan vähintään viiteen tuhanteen. Soitin siis hetimiten klinikan kelloa ja pääsin samantien röntgeniin ja lääkärin luo. 4000 eurolla saisin paitsi poistettavan siltani tilalle tarvittavat implantit myös toisella puolella alaleuassani olevaan "hammaslomaan" jo kauan hankintalistalla olleet implantit. Hinta tämä, kun maksan etukäteen.

Tietenkin hankin myös toisen hinta-arvion. Tämä klinikka sijaitsi Paseo de Farolla, lähellä meitä. Olin erittäin tyytyväinen saamaani palveluun, ja lääkärin tutkimukseen  - vaikka eivät ottaneetkaan leuoistani 180 asteen röntkenkuvaa. Englantia mainiosti puhuva lääkäri varoitteli minua hyvin hennosta etuhampaan reunasta: be careful with this, it´s very thin. Hän huomasi hampaistossani yhtä ja toista korjattavaa - jos haluaisin parantaa ulkonäköäni. Olin pyörtyä hinta-arvioon. Voisin kerta heitolla pistää suuhuni vaikka 10.000 euroa - jos haluaisin. No, minulla ei ole varaa hymyillä niin leveästi.

Tein päätöksen edullisemman tarjouksen puolesta ja astelin seuraavana päivänä  liikkeeseen. Halusin laskun, jolla voisin maksaa koko hoidon kerralla - näin saisin tuntuvan alennuksen. Paikalla ollut ainoa englanninkielinen asiakaspalvelija ei löytänyt minulle yrityksen tilinumeroita, ei luvannut kirjoittaa minulle laskua. Hän lupasi soittaa seuraavana päivänä ja kertoa puhelimessa tilinumerot. Minulle jäi ontto olo. Avaisinko suuni siellä ja antaisin vetää hampaan leuvastani, katkaista siltani ja porata implantteja leukaan? Maksaisinko kaiken etukäteen vaikka hoito todennäköisesti päättyisi vasta 8-10 kk kuluttua?

Illalla yritin googlettaa epätoivoisesti muita klinikoita - etsiä asiakaskommentteja. Löysin yhdet kunnon haukut valitsemani yrityksen asiakkaalta. "Maksoin hoidon etukäteen, se oli suurin virheeni." Hän ei ollut tyytyväinen työhön, ei tapaan, jolla asiakasta kohdeltiin. Sitä toista - kalliinpaa klinikkaa kehui jokunen, yhtään haukkuja en löytäntyt. Yksi asiakas kertoi palaavansa Amerikasta sinne laitattamaan hampaansa tarpeen tullen. Toinen sanoi hoidon olevan kesken, mutta oli erittäin tyytyväinen.. Eihän näihin kannata ihan sokeasti luottaa, joten jäin odottelemaan puhelinsoittoa, jossa saisin tilinumeron. Soittoa ei koskaan tullut (saapuvat puhelut kyllä pääsivät läpi liittymästäni).

Nielaisin pari kertaa ja hengitin syvään. Lapset, perintönne pienee jälleen kovaan vauhtia. Päädyin siihen kalliinpaan vaihtoehtoon. Tosin jätin pois etuhampaitten paikkojen vaihdon, joidenkin kruunujen vaihdon ja hampaanvalkaisun - vaikka se olisi ollut ilmainen. En myöskään tilannut itselleni väliaikaista siltaa poistettavan tilalle. Sen kustannukset olisivat olleet 450 euroa - ehkä tämän rahanmenon jälkeen ei enää hymyilytäkään niin leveästi.

Nyt odottelen tiistaille luvattua  lääkärin komenttia tänään leuastani otetusta 3D-röntgenkuvasta. Se kertoisi miten hoito etenee.

Jos olin luullut, että täällä hoito olisi halvempaa kuin Suomessa, olin  väärässä. Luultavasti hyvästä sairaanhoidosta saa aina maksaa. Ja antaisihan suomalainen sairasvakuutus minulle korvauksen tästäkin hoidosta hakemuksesta jälkikäteen. Loppuviikko pitää hymyillä leveästi koko seuraavan puolen vuoden edestä. Ehkä jo maaliskuussa uudet kruunut peittävät leukaani istutettavat implantit.

No hablo español

Hankimme paikalliset kännykkäliittymät. Siis, varsinainen man-passiivi, sillä mies hankki minunkin liittymäni. Eilen yritin soittaa hänelle, että missä tavataan. Mies oli ollut ostoksilla hallissa ja minä tutussa kiina-kaupassa ostamassa koirashampoota. Puhelin ilmoitti, että vain hätäpuhelut mahdollisia. Hmm.. Huomasin viestin palvelutarjoajalta: "Tu movil no esta correctamente configurdo.." Ei kun aamulla Movistarin myymälään puhelimen ja sopimuksen kanssa. Tunsin itseni aika tumpeloksi, kielitaidottomuus tekee ihmisestä tyhmän. Se ei ole kovin mukava tunne. Toivonkin kielitaidon jollain salakavalalla tavalla uivan aivokoppaani. Ainakin joka päivä on ollut hieman helpompi yrittää tulla ymmärretyksi. Onnekseni olen opiskellut aikanani italiaa. Siitä on jotain hyötyä - jos toki haittaakin.

Asiakaspalvelija ei puhunut muuta kuin espanjaa, mutta onneksi osasin sanoa: tengo un problema.   Minun liittymäni oli kuulemma avattu vain internet-käyttöön. Vaan ei hätää, hän soitti yhden puhelun ja korjautti asian - nyt liittymä toimii puhelimena.

Tästä olikin hetimiten apua kotiin palattua. Meille tuli korjaaja katsomaan, mitä lattialle vettä valuttavalle wc-pöntölle voisi tehdä. Olimme ilmoittaneet viasta vuokraisännälle heinäkuussa. Vilkaisu kylpyhuoneen lattialle, pöntön alle ja itse pönttöön sai yksityiskohtaisen selityksen tulvan kuultavakseni. No abla espanol. Piti soittaa aviomiehelle, joka makoili rannalla. Ei hänkään osaa kieltä, mutta nyökkäilee sujuvammin kuin minä. Häntä odotellessa hain aulavahtimestarin tuekseni paikalle. Hän puhuu vain espanjaa ja osaisi myöhemmin kertoa asiasta jotain ainakin omistajalle. Aviomieheni tuli rannalta ja siinä vaiheessa korjaaja oli puhunut omistajan kanssa puhelimessa jo viisi minuuttia.

Puhelun päätyttyä seurasi lähes yhtä pitkä sepustus miehelleni, joka nyökkäili näyttävästi. Si, si grazias. Korjaaja kuulemma palaisi joku päivä takaisin tarvittavien varaosien kanssa. Nyt siis odotellaan ja kuivataan lattiaa päivittäin. Onneksi valuva vesi näyttää olevan aivan kirkasta.

Tähän on tultu - mutta rantaan on edelleen lyhyt matka

Kaksi viikkoa sitten pakkasin kodin pakettiin. Tyhjensin vesikourut neulasista, lukitsin portin, laitoin havut ja kanervat laatikoihin odottamaan jouluvieraita, asetin pönkän rantasaunan oveen, kiersin pois sulakkeet. Ajoin Helsinkiin ja hyppäsin koneeseen. Málagassa odottivat jo mies ja koira. Olinko muuttolintu, kun lensin pois pohjolasta? No, talvipakolainen ainakin.  Muutin Päijänteen rannalta Välimeren rannalle; ikkunan takana ovat edelleen laineet - mutta nämä eivät jäädy talven pakkasiin.

Mies ilmoitti joku vuosi sitten, että lumityöt eivät enää onnistu, ei käveleminen pimeillä talviliukkailla kyläteillä, ei puiden kaataminen metsästä, klapien teko, ainainen polttopuitten kärrääminen. Koska halusin pitää miehen rinnallani, lähdin viime syksynä katsomaan millainen talvi olisi Espanjassa. Olimme kokeilleet sitä jo muutaman kerran aiemmin eri puolilla maailmaa. Parina vuonna Namibiassa, kerran Malesiassa. Mutta viime talvena pakkasimme koiran mukaan. Pahinta edellisissä vuosissa oli ollut monen kuukauden ero Vilhostamme.

Ja tähän on tultu. Viime talvi ylitti odotuksemme ja tammikuun lopulla aloitimmekin katselemaan vuokralle tarjotaan kylttejä "sillä silmällä". Jokusen viikon ja lukuisten yleensä masentavien katselmusten jälkeen löysimme haluamamme. Läpitalon huoneiston kerrostalossa pikku matkan päässä Malagan vanhasta kaupungista. Olohuoneesta ja parvekkeelta aukeaa kuulu hiekkaranta yksisuuntaisen kadun takana, keittiöstä näkymä Muelleunoon, Paseo Pargueen ja Gibralfarolle.

Nyt on edessä arki täällä. Miten se sujuu kun ei voi sanoa puhuvansa espanjaa. Siitä ja vähän muustakin ajattelin kertoilla sinulle tässä blogissani.

Nyt hyvää yötä.