Malagan sinisen taivaan alla

Kesä on tullut Malagaan. Taivas on häikäisevän kirkas ja lämöpötilat kivasti yli kahdenkymmen. Lyhythihaisella pärjää, mutta vielä helle ei uuvuta aamusta alkaen. Tämä taitaa olla aurinkorannan parasta vuodenaikaa, lämmintä ja raikasta.

Kävin viime viikolla keskustassa ja hämmästyin ihmisten määrää kaduilla, suurin osa tuntui olevan turisteja (kuten minäkin, vaikka en sitä aina haluisikaan myöntää). Minusta tuntui vähän samalle kuin Äkäslompolossa kesken vilkkaimman hiihtokauden - pidin paikasta enemmän silloin, kun väkeä oli vähemmän. No, viikon päästä pääsen nauttimaan Päijänteen rantojen rauhasta. Liika ihmisvilinä ei todellakaan vaivaa.

Meidän  Málaga-historiamme on vienyt vuosien varrella yhä etäämmälle keskustan vilinästä, otsoskaduista, ihmisistä ja kerjäläisistä. Eka talvi hurahti hurmoksessa vanhassa kaupungissa Calle Marques de Larioksella ja saimme totisesti kokea kaikkien tapahtumien hulinan, äänimaailman ja ihmistungoksen. Muistan vieläkin Semana Santan  ah niin sielua raastavan, mutta samalla sitä lääkitsevän musiikin ja rakastamani puhallinorkesterin ilmaiskonsertit, arkisimmista äänikkuvista puhumattakaan.

Muutto Malaguetan rantakadulle oli muutto pieneen kylään vaikka talot olivat korkeita. Hiljaisuus oli ihanaa. Samalla saimme meren aivan ikkunan alle ja  nurkan taa MuelleUnon "Water frontin" liikkeineen ja baareineen ja ravintoloineen, naapuriin oman parturin, apteekin, lähikaupan ja baarin. Kaikkialle oli lyhyt matka, paitsi maanpintaan, jonne parhaimmillaan jouduimme matkaamaan 17 kerrosta alaspäin.

Täällä Limonarissa olemme keskustasta bussiyhteyden tai kolmenvartin kävelymatkan päässä. Pihaovi on alle kymmenen rappua alaspäin. Silti kauppoja ja apteekkeja riittää lähietäisyydellä, merelle on matkaa puolisen kilometriä.

Olemme sukeltaneet yhä syvemmälle Espanjaan. Vanhoja tuuheita puita, pensasaitoja ja köynnöksiä, suuria viherkasveja. Kerros- ja pientalojen lomassa on vanhoja suuria huviloita puistomaisine pihoineen, pikkutaloja aitojen takana ja loputon kortteleiden sokkelo aina erilaisia aamulenkkejä varten, ylä ja alamäkiä vaan ei aivan uuvuksiin. Kaduilla kulkevat lapsiaan tarhaan tai kouluun vievät vanhemmat, koirien ulkoiluttajat, köpöttelevät hiljkseen vanhukset ja nuorisoa kännyköitään selaten. Puistokadun parkkipaikat  ovat täynnä ja liikenne rullaa yksisuuntaisella kotikadulla, suojatiellä autot odottavat että ehdit yli. Ja vanhan villan portineduspenkillä istuu usein säveltäjä ja täyttää nuottiviivastoaan. Äänimaailmaa johtavat koirat, mustarastaat ja pensasleikkurit, kunnes tuuli lehvistössä peittää ne kaikki alleen.

Aivan varmasti muistan tätä kotiani lämmöllä, vaikka juuri nyt ikävöinkin Suomen kesään. Myöhästyinkö siitä, sillä sehän oli jo tällä viikolla?