Ystävyys

Kesä on muun muassa ihania hetkiä ystävien kanssa.
Tässä mansikkakakkuhetki joitakin vuosia sitten. Varmaan tuonakin kesänä satoi ja myrskysi. Minun mielessäni ovat kuitenkin nämä ihanat muistot. 

Kun on pois kuvioista kuukausitolkulla, kuten minä olin reilun puoli vuotta Malagassa, on kiire tavata ystäviä. Todellinen ystävyys ei tietenkään katoa minnekään, mutta se on rakentunut ja lujittuu yhä yhteisten kokemusten ja tekemisen pohjalle. Ystävyys tarvitsee historian, niin kuin moni muukin asia ollakseen pintaraapaisua syvempää. 

Ystäväni yli neljänkymmenen vuoden ajalta, sairastui joitain vuosia sitten parkinssoniin. Hän koki viime talvena myös syvän masennuksen ja kaiken kukkuraksi ankaran noroviruksen, yhdessä ne olivat viedä hänet mennessään. Onnekseni hän on nyt toipumaan päin. Viime viikolla sain hänet "täysihoitoon" luoksemme kokonaiseksi viikoksi. Saatoin itse todeta millaisessa kunnossa hän nyt on, puhelinkeskustelut ja muutaman tunnin tapaaminen kun eivät kerro kaikkea.

Huojennuin mutta olen edelleen kovin huolissani. Meillä ei ole ikäeroa kolmea vuotta enempää, mutta elämä on kohdellut ystävää rankemmalla kädellä kuin itseäni. Se näkyy olemuksessa, sen hauraudessa ja pysähtyneisyydessä, harvenneissa hiuksissa, kaiken hidastumisessa. Sen huomaa olemattomassa lähimuistissa ja siinä kuinka näkee hänen etsivän asioita tietoisuutensa sokkeloista. Normaalit arkirutiinit vaativat onnistuakseen pitkän pohdinnan. Sairaanhoitajaystävältäni kuulin ystäväni arviointikeskuksen vaurioituneen. Silloin jokainen arviointi, esim. paljonko kello on kun se on yksi, saattaa olla ongelma.

Surulliseksi minut teki myös havainto, että suhteellisuuden taju joidenkin asioiden kohdalla oli kadonnut. Älykäs ystäväni ei muistanut nähneensä uutta saunankuistia vaikka edellisenä päivänä siivosimme saunan perusteellisesti; hän pesi ikkunat, jotka nyt päästävät maiseman sisälle kaikessa loistossaan.  Mutta uusittu entistä isompi kuisti - jonka hän huomasi vasta tänään, se nyt vain oli ilmestynyt  yön aikana itsekseen eikä asia sinänsä ihmetyttänyt ystävää.

Positiivista oli havaita edelleen hänelle ominainen elämänmyönteisyys ja halu kohentaa kuntoa, voimistua ja liikkua. Hän halusi muistilistan ruuista, jotka saivat hänen aineenvaihduntansa toimimaan normaalilla tavalla. Kotona se oli ollut jatkuvana vaivana ja vaatinut apteekin apua. Kun kopioin hänelle reseptejä kotiin vietäväksi, muistin kuitenkin kuinka äitini sairaalassa ollessaan kaavaili aloittavansa uudelleen ruuanlaiton, leivonnan ja monet muut asiat. Ystävänikään ei liene laittanut ruokaa talven aikana. Vierailullani näin jääkaapissa avatun sardiinipurkin, puoliksi syödyn eineslaatikon...

Ulospäin suuntautunut, ihmisten kanssa mainiosti toimeen tuleva ystäväni haluaisi muuttaa palvelutaloon. Toivonkin, että hän muistaa vielä kotiin palattuaan päätöksensä olla yhteydessä sosiaalihoitajaan, joka kuulemma tietää palvelutalopaikoista. Ilmoittautuminen jonotuslistalle saattaa taata paikan joskus tulevaisuudessa. Lisäksi toivon, ettei ystäväni kunto odotellessa laske vuodeosaston tasolle vaan edessä olisi monta onnellista vuotta - minunkin kanssani. Olimmehan tälläkin vierailulla onnistuneet hetkittäin tavoittamaan entisten keskusteluhetkiemme intensiivisyyden ja vastavuoroisuuden.

Eilen saattelin ystävän asemalle ja katsoin junan ikkunasta että hän löysi oikean paikkansa. Määränpäässä häntä oli vastassa poika perheineen. Olin helpottunut saatuani viestin, että kaikki on kunnossa.