Eilinen aamu oli kaunis. Taivas kirkkaan sininen. Puolilta päivin alkoi lounaan suunnalta nousta mustia pilviä, kaukaa kuului välillä ukkosen kumu. Pilvet näyttivät kuitenkin aina väistyvän Päijänteen itäpuolelle. Nautimme kauniista kesäsäästä. Yksi pilvi ei sitten tainnutkaan taittaa matkaa sinne idän suuntaan.
Sinisen taivaan edelleen kaartuessa yläpuolellamme, kuului kaamea pamaus. Olin kiireen kaupalla ennen nousevaa pilveä ja odotettavissa olevaa ukkossta heittämässä paatsaman oksia roskiin, ettei Pikku-Myy söisi vahingossa niiden marjoja. Olin juuri saanut hänet isoisän hoiviin sisälle. Tytär teki tietokoneella töitä ranta-aitassa.
Sen pamauksen jälkeen luulin ensin että minuunko osui. Ei osunut, tuli kiire mutta pääsin vaivoin liikkeelle. Mies käski hakea tyttären sisälle aitasta. Huusin enkä oman huutoni läpi kuulut ensin avunhuutoja aitalta. Tyttäreen oli sattunut.
Hänen jalkansa oli kuulemma jotenkin liimautunut lattiaan, käsi aloittanut discotanssin yläilmoissa. Sattui jollain lailla, kihelmöi. Haisi palaneelle. Ja sen jälkeen eivät jäsenet sitten totelleetkaan, kädessä ei ollut voimaa eikä jalka kantanut. Mieli oli tietenkin hämmennyksestä sekaisin. Jonkin ajan päästä hän kuitenkin selvisi omin voimin rannasta, mutta syliin haluavan lapsen nostaminen ei kädellä kuitenkaan onnistunut. Mitä oli tapahtunut? Salamaa ei ollut näkynyt ja taivas oli ollut vielä kirkas, vain pilven helmat olivaat saavuttamassa meitä.
Meillä oli onni matkassa. Ystävä sanoi, että suojelusenkeli istui tietokoneen päällä. No, meidän kanssa niillä on aina riittänytkin hommia. Terveyskeskuksesta pyydettiin soittamaan 112:een. Sieltä lähetettiin ambulanssi. Ensihoitajat tutkivat ja ottivat kokeita, sydänfilmi ok. Kädessä ja jalassa olevia syviä palovamoja he eivät kuitenkaan olleet ennen salamanlyömillä havainneet. Ihon alla risteili kuin pienien salamien verkko, kuin puun juuret. Tytär joutui sairaalaan seurantaan, josta hän juuri nyt - Luojalle kiitos - on pääsemässä kotiin. Kaikki hyvin, selvisimme säikäyksellä.
Mitä tästä opimme vaiko mitään? Ainakin suhtaudun jo nousevaan ukkoseen kunnioituksella. Mieli on edelleen hiukan haparoiva tapahtumien jälkeen, mutta helpottunut. Nyt lämmittämään hernekeittoa sillä mitään muuta ei ruokakaapista löydy, aivokapasiteettia oli ole riittänyt kauppalistaa laatimaan. Niin, ehkä on hyvä pitää aina komerossa myös jotain ruokaa hätävaraksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?