Keittiövuoro hellittää

Kun tavallisessa arjessa kattaa kahdelle hengelle, yllättyi kuinka kauan aikaa parissa viikossa saa viettää pienessä keittiössä, kun pöydän ympärillä istui päivästä toiseen 5-7 henkeä. Aaamu alkoi hedelmällä, puurolla, kahvilla ja teellä. Pikku-Myy söi ja syö huonosti, ei lainkaan tai kaiken mitä annetaan. Koskaan ei tiedä etukäteen. Osa porukasta oli koko ajan flunssassa, toinen puoli yritti välttää sitä sairastettuaan juuri sitkeästi kolme viikkoa Suomessa. Itse olen toistaiseksi välttänyt sen karikon. (Tietenkin tämän lauseen kirjoitettuani tunnen vasemman korvan takana kovan, turvonneen imusolmukkeen - se on kipeä.)

Lounasta iltapäivällä, illalla jotain iltapalaa tai peräti kunnon illallinen...
Tosin muutaman kerran istuimme lähiravintoloiden pöytäliinojen ääressä, mutta kotona kokattavaakin riitti. Koska talvipakolaisen keittiö on pieni "läpikäytävä" ei tavaroiden järjestyksestä sen vuoksi ollut jouluaikaankaan varaa luistaa. Koska tarjottavaa oli normaalia enemmän ja tilaa aivan liian vähän, oli senkin sijoittelu oma haasteensa. Siksi varmaan tavallistakin hanakammin yritin pitää muut pois keittiöstä ja saada jutut luistamaan. Aina en onnistunut ja olihan halukkaita auttajia paikalla, kun vain älysin tai osasin sitä  pyytää. Aika usein en halunnut enkä osannut. Flunssaiset halusin pitää pois keittiöstä, yksi oli kiireinen tieteellisen artikkelin ded-linen kanssa ja halusin, että työläiset saavat nauttia Malagan lämmöstä, auringosta ja lomasta. Täytyy myöntää, että pidin lankoja turhaan tiukasti kädessäni, onneksi antoivat minun kuitenkin häärätä (sehän on äidin ja mummin oikeus). Välillä energia tuntui kuitenkin loppuvan. Ja silti oli niin ihanaa, että kaikki olivat kerrankin paikalla.

Pikku-Myy ja äitinsä saattelivat Daddyn Afikkaa kohti torstaina, poika ja miniä lähtivät lauantai-iltana. Nyt tuntuu tupa kovin tyhjälle. Onneksi saamme pitää Pikku-Myyn ja äitinsä seuranamme vielä lähemmäs viikonlopua.

Kun tilanne rauhoittuu on keittiössäkin väljempää. Tytär laittaa tänään maukkaalta kuulostavaa marokolaista ruokaa ja minä vetäydyn katsomaan lapsenlapsen kanssa katsomaan Elsa-elokuvaa. Ei haittaa vaikka iltapäivälle on luvattu sadetta, kun tuo korvantakunen vain jättäisi rauhaan eikä äityisi flunssaksi.