Aamulla koiran kanssa lenkille, huominen aamulenkki päättyykin bussipysäkille. Minä matkaan lentokentälle, mies ja koira jatkavat näissä maisemissa. Milloin palaan? Ehkä vasta kuukauden puolentoista päästä. Pitkä ero. Ehtii varmaan tulla ikävä sekä miestä että koiraa, ehkä jopa aurinkoa ja lämpöä. Yli neljänkymmenen avioliittovuoden aikana emme ole olleet kertaakaan niin pitkään erossa. Mutta kun tietää toisen olevan täällä "kotona" voi olla levollisin mielin. Onneksi on tietotekniikka joka kutoo yhteyksiä - ero ei ole totaalista.
Haluan ehdottomasti kokea nuo tulevat viikot Suomessa. Ensin ystävän kanssa laatuaikaa viettäen, sienestäen, maailmaa parantaen, syöden, juoden, saunoten, ehkä maalaten - ehkä kirjoittaen. Noin viikko ilman minkäänlaista ohjelmaa.
Kaiken aikaa olen kuitenkin varpaillani, valmiina siirtymään elämän seuraavaan vaiheeseen: mummouteen. Pienet tuokiot mieleeni nousee asioita, jotka saavat sydämeni sykkyrälle. Saanko todella kokea sen, pienet sormet omiini tarttuen, lapseni onnen... ? Olen luvannut olla apuna ensi alkuun, varmaan yhtä paljon kuin tytärtäni autan silloin omaa itseäni mummon ensi askelissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?