Mitä muuttui? Käsittämätön sai muodon, rakkaus kasvoi uusiin mittasuhteisiin.Ultrakuvien hahmo tuli näkyväksi, kontaktit hänen kanssaan ovat mahdollisia myös muille kuin äidille, jonnka kohdussa pieni ihminen vietti elämänsä alkutaipaleen. Tyttärestä tuli äiti, minusta mummu - saimme uuden tarkoituksen. Sukupolvien nauha kasvoi yhdellä.
Minulta on eilisen jälkeen kysytty lukemattomia kertoja: joko olet käynyt katsomassa? oletko jo pakannut kassin, joko istut autossa menossa? Pieni pisto rinnassani olen sanonut: en vielä. Kysyjän hämmästys on ollut suuri ja minä olen tuntenut käyttäytyneeni väärin. Kuitenkin, olen tehnyt sen tarkoituksella: pienen elämän ensimetrit ja -tunnit ovat äärimmäisen yksityinen juttu, jota ei ole mummun tehtävä mennä hämmentämään hössötyksellään. Äiti, isä ja lapsi ovat ansainneet sairaalan perhehuoneen rauhan. Kiireinen arki ongelmineen tempoo heitä kuitenkin heti sairaalasta pääsyn jälkeen. Siihen arkeen voivat isovanhemmat tulla auttamaan, jos heitä siihen kaivataan. Olen onnekas, sillä minä olen kutsun saanut.
Kun odotin tuossa pinnasängyssä nukkkuvaa esikoistani hänellä oli työnimi. Niin oli tälläkin lapsella. Nyt nimi on jo toinen, sillä vasta lapsen synnyttyä vanhemmat näkivät kuka siellä masussa oikein oli. Nyt minä mutustelen suussani tuota uutta nimeä, jonka varmasti sisäistän huomenna, kun olen itsekin saanut pitää häntä sylissäni - tai ainakin olen nähnyt hänet ihan livenä, en vain seitsemän sekunnin videona puhelimeni näytöltä.
PS. Kovin monenlaiset asiat kutovat ystävyyssuhteistamme lujia. Hyvä ystävä soitti aamulla ja totesi, että tuo 1.10. on nyt meille molemmille merkityksellinen päivä. Hän menetti oman poikansa 1.10. jo monta vuotta sitten. Ajatus siitä, että minä sain lapsenlapsen samana päivänä, oli hänen mielestään lohdullinen, iloinen asia. Elämä on ihmeellistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?