Matkustan ympäri Eurooppaa

Malagan vesisateet vaihtuivat kuukausi sitten Suomen pakkaseen. Talvilomani vei minut todellakin keskelle kimallusta ja lumisateita. Sain kokea kaksi vuodenaikaa samaan syssyyn, kuten äitini olisi sanonut, sillä hanget ehtivät paitsi kasvaa myös huveta reippaasti, varvikko kurkotella kevätvaloon ja kelirikko muuttaa sivutiet liejuisiksi luistinradoiksi.
Rengasmatkani  kulki Espoon kautta Päijänteen rannalle ja sitten edelleen mummihommiin Ruotsin Malmöhön, josta minun on  tarkoitus palata vielä katsomaan joko kesä olisi saapunut Málagaan.

Suomi-viikot olivat todella luksusta. "Luksusta", sanoo puolestaan yksi naapuri, aina kun elämä hymyilee. En voi mitään sille, että taivastelin ympärilleni milloin rantajäällä, milloin lumilapion varressa illan pimetessä, milloin lapsuuteni mökkisaunan lauteilla, takkatulen ääressä, vesijumpan jälkeen ja aina aamulla ensimmäiseksi verhot aukaistessani: tämä on luksusta.

 Sitä lisäsi myös pojan ja miniän vierailu Pääsiäisenä. Poltimme kerrankin pääsiäistulia, sillä rannasta oli kaadettu koivuja, joiden oksat oli kerätty korkeaksi keoksi. Savunhaju, siinä yksi piste reissulle lisää. Listaa voisi jatkaa loputtomasti, eikä kuohuviinin nauttiminen puuliiterin seinustalla auringossa istuen tuonut sekään miinuksia. Luks... hyvä on, yritän jättää tuon sanan taas naapurin käyttöön.


Sain varmasti kotomaastani sellaisen kuvan, jonka haluaisimme antaa turisteille: Tule ja koe eksoottinen Suomi! Aktiivilomani antoi minun polttaa tulia, kahlata syvässä hangessa, siivota pihamaata, kutoa, lukea, saunoa, tehdä lumitöitä - tavallaan olla tekemättä itään.   Lumikolan kanssa koluaminen ei varmasti olisi tuntunut yhtä terapeuttiselle, jos olisin joutunut työntelemään sitä viikko toisensa jälkeen. Siis, kuten monesti ennenkin, sain taas nauttia rusinat pullasta.

Viikonloppuna asemapaikkani siirtyi astetta keväisemmän Ruotsin puolelle, jossa saan viettää pari viikkoa laatuaikaa lapsenlapseni kanssa.
"Mummi, miksi sinä tulit vahtimaan minua?" Minua kaivataan tällä kertaa mm. äidin työmatkojen takia.  Ja koska aamuinen vesisade taukosi juuri, saan ehkä hakea Pikku-Myyn päiväkodista kuivan sään aikana. Sitä odotellessa mummihommat kattavat jälleen kerran mm. villatakin kutomista.

Kuusi kiloa kuudessa viikossa

Tasapaioa etsimässä. Tässä kutomisen ja kirjan kesken.
Aamun sauvakävelyn ansiosta askeleitakin jo reilu 12.000.

Siitä on kuulemma kirjoitettu  kirjakin. Oma painonpudotukseni/kunnon kohentaminen etenevät huomattavasti maltillisempaan tahtiin. Mutta eilen aamulla minulla oli vyötärö, tosin se katosi iltaan mennessä. Jos se ensi viikolla pysyisi iltaan asti.

Kunnon kohottaminen on ollut agendana kaikki nämä viikot siitä alkaen, kun kerroin aktiivirannekkeestani.  Kaksi-kolme viikkoa sosiaalista seurustelua vuoden lopulla, itsenäisyyspäivä, Joulu ja uusivuosi tosin asettivat omat haasteensa. Ja minähän olen aika nöyrä myöntymään kaiken hyvän syömiselle. Nyt on palattu arkeen.

Ihme kyllä aktiivirannekkeen asettamat askeltavoitteet ovat täyttyneet lähes joka päivä, usein puolitoistakertaisina. Puntarissa tuo kuitenkin näkyy vasta kilon pudotuksena. Hiljaa hyvä tulee, jopa ajatellen aivan valmis. No, se ei taida ihan niin mennä.

Olen kuitenkin ollut tyytyväinen itseeni, kai nyt vähän saa kehua. Lankku pysyy parhaina kertoina jo kolme minuuttia, alussa 30 sekuntiakin oli aivan tuskaa. Kyykkyjä kertyy tavallisesti kuitenkin vain parikymmentä yhtä soittoa, mutta päiväsaldo on usein kuitenkin korkeampi.  Tosin kyykkyhaasteeseen verrattaessa olen jämähtänyt jonnekin 5. päivän seutuville. Lonkat yleensä hanaavat vastaan, jotta saldo kasvaisi.

No, pitkään on vielä kuljettava. Useimmat puolihameet olen siirtänyt ylähyllylle laatikkoon, niin monen sentin päässä olen vielä tavoitteestani. Mutta se 6 kiloa 6 päivässä: ystävätär oli puolisoineen aivan innoissaan. Ovat nyt menossa puolivälissä ja vyötäröstä on lähtenyt jo 9 senttiä. Ehkä juttua valaisee hiukan se, että käyvät kuulemma 2 kertaa viikossa uimassa, kolmasti kuntosalilla ja muina päivinä sauvakävelevät. Siis - siihen nähden oma kilon pudotukseni tuntuu aiha hyvälle. Minun sauvakävelylenkkini on vain reilu neljä kilometriä.  Kohtuus kaikessa ja niitä juhlavuoden vauvasukkiakin täytyy ehtiä kutoa ja sitten ne kirjahaasteet. 

Suomi 100 vuotta - juhlavuosi alkoi

Malagasta ei sinivalkoisia kynttilöitä löydy.
Tästä viisastuneena ystävät ovat alkaneet tuoda niitä tuliaisiksi.

Omassa joulukortissa, jonka lähetimme ystävillemme, onnittelimme jo 100-vuotta täyttävää Suomea! Nyt ympäri maata kudotaan joukolla sukkia kaikille juhlavuonna syntyville. Sukuseura on päättänyt kokoontua kesällä juhlimaan synttäreitä ja miettii miten voisimme omalla postimerkillä juhlistaa niitä.  (Hankalaksi asian tekee se, ettei postimerkkikuvassa saa olla valtiollisia tunnuksia, sanaa Suomi eikä lippua.)

Satavuotiasta kannattaa juhlia, itsenäisyys ei ole itsestäänselvä hopealusikka suussa. Puhalletaan siis yhteen hiileen ja tehdään hyviä asioita. Tiedän niistä jo ainakin nuo vauvojen sukat, Suomi on runo -sivuston ja Suomen luonnon päivän -virallisen (vaikkakin  vain) kertaluontoisen liputuksen 26.8. Toivottavasti hyvien asioiden lista vain kasvaa.

Olen siis sujuvasti livahtanut joulutunnelmista Suomen juhlavuoteen. Ystävän tuliaisina odottavat jo sinivalkoiset itsenäisyyspäivän kynttilät laatikossa ensi vuotta. Espanjasta niitä ei löydy kaupan hyllyltä. Odotan myös älyäisikö Havi tehdä kynttilöistä uudet versiot. Niitähän poltetaan aina kaksin kappalein rinnakkain. Miksi siis toinen ei voisi olla yläosaltaan sininen - toinen valkoinen. Näin niiden palaessa näkisimme loppuun asti sinivalkoiset värit. (Tuo tuli mieleemme, kun seurasimme ystävien kanssa sinivalkoisuuden katoavan kynttilöiden palaessa yli puolen välin. Siis, Hyvä Havi, jos otat ideasta vaarin, niin lähetäthän parin minulle ja ystävälleni. Kiitos!)

Seuraava toiviomatkani suuntautuu lankakauppaan ostamaan sinistä ja valkoista villalankaa. Keski-Suomen keskussairaalan ostalta sukkatavoite on vasta alkumetreillä - vasta 10 %  siitä on  Ylen artikkelin mukaan toistaiseksi saavutettu.

Sadepäivän ratoksi

Onneksi edes joskus sataa täällä Malagassakin. Saa hyvällä omalla tunnolla olla kotona ja tarttua kutimeen. Lankavarastoni eivät ole häävit, mutta jotain sentään löytyi. Sain mieheni kaulaliinan edes alkuun.

Nyt loppui sade ja jatkuu mahdollisesti vasta kahden päivän päästä. Mutta niin melkein loppui lankakin. En ole onnistunut löytämään tästä kaupungista vielä kunnon lankakauppaa. Kiinalaisten kaupoissa on pelkkiä akryylilankoja ja mikä hämmästyttävintä Corte de Inglesin lankavalikoima oli sekin todella surkea. Ja sielläkin villa/silkki/puuvillalangat olivat vähemmistönä.

Olen kävellyt joskus tuolla vanhassakaupungissa käsityöliikkeen ohi jollain kapealla kujalla. En tiedä onko se enää hengissä, ainakaan en ole törmännyt siihen toistamiseen. Voihan olla, että senkin paikalla on nykyään joku baari, burgeripaikka, ikkunassaan paria kallista hamosta esittelevä butiikki tai ulkolaisen kauppaketjun halpamyymälä. Näin on käynyt monen pikkuliikkeen kohdalla.

Laatikoistani löytynyt lanka on ihanaa todella pehmeää merinovillaa. Olin varmaan aikonut alunperin tehdä siitä itselleni ranteenlämmittimet (koska mua aina palelee, kun teen töitä tietokoneen ääressä). Nyt se istuu mielestäni todella hyvin miehen tummansinisen villakangastakin kanssa. Hämmästyksekseni mieskin hyväsyi värin vaikkei se harmaa ollutkaan.

Suomalaiset verkkokaupat, joiden sivuilla kävin eivät halunneet lähettää tuotetta ulkomaille. Onneksi pohjoisen ja etelän välillä on kuitenkin liikennettä. Näin viimeistään itsenäisyyspäivän aikaan minulla on lisää lankaa kaulaliinan saattamiseksi loppuun. Samaa väriä ei tietenkään enää löytynyt joten mukaan täytyy kutoa sitten sitä harmaata.

Hiilijalanjälkiä ja pienhiukkasia

Talo täyttyi elämästä, kun lapsenlapsi saapui Afrikan kierrokseltaan jouluaattona. Vauvanitkua on ollut todella vähän, enemmän hymyä ja jokellusta. Joulurauhaa taas on ollut uskomattoan paljon. Vaikka jouluja ei voi listata paremmuusärjestykseen, tämä on ihan kärkijoukoissa.

Mummusta tulikin mummi ja mummihommia olen saanut tehdä viime päivinä sydämeni kyllyydestä. Olen jopa tarttunut puikkoihin. Pienet tossut tulivat valmiiksi, nyt on koekudonnassa "uninuttu" - vaatekappale, jossa on vain hihat ja selkäkappale kaikki samaa putkea. Tytär totesi, että sellaiselle olisi käyttöä, kun lapsi kulkee rintarepussa. Siinä tulee helposti kuuma vatsa ja rinta äidin rintaa vasten.

Ajauduimme myös vaateostoksille. Malagassa tarvitaan vähintään iltaisin lapsellekin tuulenpitävää takkia. Päivän lähes parikymmentä aurinkoastetta viilenee nopeasti illan kymmeneen. No, tietenkin ostimme sen, joka äidin ja mummin mielestä paremmin sopi Pikku-Myylle: tummansinisen. Ja sitähän eräs naapureista suureen ääneen ihmetteli, miten tyttövauva ei saanut punaista takkia. No, se punainen oli kaksi kertaa kalliimpi, ja kotona odottaa se varsinainen Suomen talveen vaadittava takki. Tätä sinistä tarvitaan siis vain pari viikkoa  eli järki voitti. 

Sille cunalle sen sijaan ei ole ollut käyttöä kuin "komerona" - mutta siinä se onkin ollut tarpeen. Pikku-Myy haluaa nukkua vanhempiensa kanssa samassa vuoteessa. Vierassänky ei kuitenkaan ole kuin140 cm leveä ja iskä on joutunut muuttamaan toiseen vierashuoneeseen. Hän ei kuitenkaan, ihme kyllä,  ole valittanut osaansa lainkaan ja lapsikin on nukkunut rauhallisesti. Yö on hiljainen lukuunottamatta isoisän (ehkä minunkin) kuorsausta. Ja helmikuussa pinnasänkykin on taas tarpeen Myyn vuoden vanhan pikkuserkun tullessa vierailulle. Eli kaikki hyvin.

Toivottavasti en tuota kenellekään mielipahaa, kun totean että täällä Malagassa paistaa aurinko. Tuuli on heikko ja lämpimämpää on luvassa. Mieli on hyvä kun tiedämme, että tytär ja Pikku-Myy ovat seuranamme vielä ensi viikonkin vaikka isänsä pitääkin palata töihin. Hän nousee torstaina samaan koneeseen, jolla Myyn eno, poikamme, saapuu meitä tervehtimään. Tämä vuodenvaihde alkaa siis hyvin perhekeskeisesti - kaikista meitä erottavista kilometreistä huolimatta.

PS. Yritän olla saamatta huonoa omaatuntoa perheeni hiilijalanjäljen kasvaessa talvipakolaisuutemme vuoksi. Toisaalta täällä syömme monesti lähiruokaa niinkuin kotona Suomessakin, kävelemme lähikauppaan emmekä aja autolla kuten kotisuomessa, jossa lähin on kymmenen kilometrin päässä. Eikä meillä ole täällä takkaa eikä puilla lämpiävää saunaa - tuotamme siis vähemmän hiukkaspäästöjä siltä osin.