Hiilijalanjälkiä ja pienhiukkasia

Talo täyttyi elämästä, kun lapsenlapsi saapui Afrikan kierrokseltaan jouluaattona. Vauvanitkua on ollut todella vähän, enemmän hymyä ja jokellusta. Joulurauhaa taas on ollut uskomattoan paljon. Vaikka jouluja ei voi listata paremmuusärjestykseen, tämä on ihan kärkijoukoissa.

Mummusta tulikin mummi ja mummihommia olen saanut tehdä viime päivinä sydämeni kyllyydestä. Olen jopa tarttunut puikkoihin. Pienet tossut tulivat valmiiksi, nyt on koekudonnassa "uninuttu" - vaatekappale, jossa on vain hihat ja selkäkappale kaikki samaa putkea. Tytär totesi, että sellaiselle olisi käyttöä, kun lapsi kulkee rintarepussa. Siinä tulee helposti kuuma vatsa ja rinta äidin rintaa vasten.

Ajauduimme myös vaateostoksille. Malagassa tarvitaan vähintään iltaisin lapsellekin tuulenpitävää takkia. Päivän lähes parikymmentä aurinkoastetta viilenee nopeasti illan kymmeneen. No, tietenkin ostimme sen, joka äidin ja mummin mielestä paremmin sopi Pikku-Myylle: tummansinisen. Ja sitähän eräs naapureista suureen ääneen ihmetteli, miten tyttövauva ei saanut punaista takkia. No, se punainen oli kaksi kertaa kalliimpi, ja kotona odottaa se varsinainen Suomen talveen vaadittava takki. Tätä sinistä tarvitaan siis vain pari viikkoa  eli järki voitti. 

Sille cunalle sen sijaan ei ole ollut käyttöä kuin "komerona" - mutta siinä se onkin ollut tarpeen. Pikku-Myy haluaa nukkua vanhempiensa kanssa samassa vuoteessa. Vierassänky ei kuitenkaan ole kuin140 cm leveä ja iskä on joutunut muuttamaan toiseen vierashuoneeseen. Hän ei kuitenkaan, ihme kyllä,  ole valittanut osaansa lainkaan ja lapsikin on nukkunut rauhallisesti. Yö on hiljainen lukuunottamatta isoisän (ehkä minunkin) kuorsausta. Ja helmikuussa pinnasänkykin on taas tarpeen Myyn vuoden vanhan pikkuserkun tullessa vierailulle. Eli kaikki hyvin.

Toivottavasti en tuota kenellekään mielipahaa, kun totean että täällä Malagassa paistaa aurinko. Tuuli on heikko ja lämpimämpää on luvassa. Mieli on hyvä kun tiedämme, että tytär ja Pikku-Myy ovat seuranamme vielä ensi viikonkin vaikka isänsä pitääkin palata töihin. Hän nousee torstaina samaan koneeseen, jolla Myyn eno, poikamme, saapuu meitä tervehtimään. Tämä vuodenvaihde alkaa siis hyvin perhekeskeisesti - kaikista meitä erottavista kilometreistä huolimatta.

PS. Yritän olla saamatta huonoa omaatuntoa perheeni hiilijalanjäljen kasvaessa talvipakolaisuutemme vuoksi. Toisaalta täällä syömme monesti lähiruokaa niinkuin kotona Suomessakin, kävelemme lähikauppaan emmekä aja autolla kuten kotisuomessa, jossa lähin on kymmenen kilometrin päässä. Eikä meillä ole täällä takkaa eikä puilla lämpiävää saunaa - tuotamme siis vähemmän hiukkaspäästöjä siltä osin.