Siis vielä huomenna aamulla saan kattaa pöydän kolmelle. Aamupalan jälkeen viimeisetkin rakkaat jouluvieraat, tytär ja Pikku-Myy suuntaavat kohti Suomea. Lounasta katan siis enää kahdelle. Mahtaa tuntua tupa tyhjälle.
Jouluaatosta asti on koti ollut täynnä elämää. Pöytä katettiin neljälle lähes kaksi viikkoa. Ja useimmiten Pikku-Myy istui sitterissä tai jonkun meidän sylissä ruokailun aikana. Istui ja ihasteli kaikkea ympärillään, erityisesti joulupöytäliina keräsi vauvan kiinnostusta. Ja me ihastelimme Pikku-Myytä. Kun vävy vuoden toisena päivänä lähti kohti Suomea, oli poika saapunut puoli tuntia aiemmin. Sain edelleen kattaa neljälle, Pikku-Myy kulki edelleen sylistä syliin. Loppiaisena poika lähti, katoin yhden lautasen vähemmän. Pala nousi kurkkuun, kun katselin ikkunasta kadulla matkalaukun kanssa etenevää lastani, aikuista.
Nyt on jo vauvanvaunut pakattu omaan matkalaukkuunsa. Aamulla tytär pakkaa loput tavarat. Lakanat laitetaan pyykkiin, sänky petataan odottamaan seuraavia kuun lopulla saapuvia nukkujia, hoitopöytä puretaan. Tulee hiljaista. Illalla ei loisku kylpyvesi, ei kuulu vauvan hihkaisuja, ei loppuillan raastavaa uni-itkua.
Etä-mummina en voi vaihtaa vaippaa, en kantaa vauvaa maharepussa kaupunkireissuilla. Mutta kaikki tämä on muistissa. Etä-mummi jää odottamaan seuraavaa tapaamista. Kuinka paljon vauva kasvaa neljässä viikossa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?