perjantai 6. toukokuuta 2016

Siivotaan - ei ehdi someen

No, ei ehdi. Aamulla aurinko nousee aikaisin, mutta yritän estää heräämistä verhoilla - onneksi makuuhuoneen rullakaihdin sai jäädä paikalleen. Kahdeksalta ehtii mielesäni hyvin päivän töihin. Ja puoli kahdeksalta illalla alkaa olla aivan valmis saunaan tai suihkuun. Talvipakolaisen kevättyöt ovat pakkautuneet tiukkaan.

Keskiviikkona olimme kotona iltapäivällä. Matkalla kävimme ostamassa ruokaa Helatorstaille ja perjantaille, kaapithan olivat tientenkin aivan tyhjät. Unohdimme ostaa hernekeittoa keskiviikolle, samoin osan perjantain ruuan aineksista.  Auto kuitenkin rutisee edestä ja vinkuu takaa. Huolto on keskiviikkona, mutta jotain taitaa olla enempi vialla. Ei kehtaa ajella yhtään ylimääräistä reissua kaupunkiin eikä oikein kylällekään. En sitten mennyt eilen käymään puutarhallakaan ostamassa orvokkeja vaikka olin niistä haaveillut.

Täällä on niin kaunista, niin keväistä ja lämmintä. En osannut odottaa näin mahtavaa keliä.
Ja sitten aloitettiin siivoaminen. Edes joku krookus näkyviin lehtien alta, edes muutama nojatuoli omalle paikalleen. Kaikki huonekalut olivat remontin jälkeen mikä missäkin. Sängyt olivat varmaan ainoat, jotka olivat paikallaan. Rantasauna lämpesi heti ekana iltana. Kastauduin, vesi oli +5 ja jalat meinasivat kohmettua kerrasta.

Nyt perjantai-iltana alkaa suurin osa siivouksista olla tehty. Vain verhotangot täytyy vielä kaivaa jostain esille ja ripustaa, samoin verhot - onneksi pesin syksyllä useimmat. Ai niin kirjat ovat vielä laatikoissa talosaunan lauteilla, jokunen tavara hukassa. Yhtäkään syksyn lehteä ei ole haravoitu eikä muitakaan pihatöitä tehty puhumattakaan ikkunanpesusta. Se odottakoon vielä.

Rantasauna lämpesi heti en ekana iltana. Kastauduin, vesi oli +5 ja jalat meinasivat kohmettua kerrasta.

Kello tulee puoli kymmenen. Ulkona on sininen  kuulas yötaivas, puut piirtyvät mustana sitä vasten. Mustastat huhuilee. Saunoessa katselimme rantasipien kiitoa veden pinnalla. Koira kulkee iso kauluri kaulassaan, extrahommiini lisättiin aamuin illoin vasemman tassun lääkepesu ja hoitaminen kortisoonilla ja antibiootilla - kaksi viikkoa tai sitten enemmän. Perro-rukka, kolistelee menemään ja kaataa vesikupin kuupallaan.

Mutta huomisellekin on luvattu ainakin puolipilvistä ja lämpöä noin kaksikymmentä. Elämä on ihanaa. Ja itsepähän nämä kiireet olen itselleni järjestänyt. Nautin siis täysillä. - Ja koiran tassukin varman paranee tulehduksestaan kesäkuun lähestyessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?