Marjastressi iski taas

Se iskee minuun joka vuosi riipumatta siitä onko marjoja vähän tai paljon. Tänä vuonna mustikoita on ollut erityisen runsaasti. Talomme ja järven väliin jäävä rinne on luonnostaan nyt niin suosittua kunttaa eli varvikkoa. Mustikan ja puolukan varpuja riittää joka neliölle, tosin kivet ja kivenkolot tekevät siitä hiukan mykyriäisen. En tahdo löytää sijaa jakkaralle, sillä jakkaralla istuen minä olen viime vuosina marjani poiminut. Ja joka kerta siltä jakkaralta nouseminen tuottaa enemmän tuskaa. Siihen lienee tässä iässä tottuminen.

Marjat kypsyivät tässä aiemin kuin muualla. Olin onnesta revetä, kun katsoin "minun" marjojani. Parin viikon aikana sain kerättyä niitä parikymmentä litraa pienin erin, siskokin oli kantanut kotiinsa lähes kymmenen. Sato näytti edelleen lähes koskemattomalle ja lonkkaani kivisti joka päivä yhä enemmän. Kuivattuja mustikoita oli kertynyt Malaga-talvea ajatellen pari litraa, pakkasessa oli jo vähän, mutta se vaatii vielä täydennystä. Ei hätää, voisin pitää pari vapaapäivää ja antaa lonkalle aikaa vetristyä.

No, luonto osoitti missä paikkani on. Olen vain yksi poimijoista, marjat eivät ole minun. Olin tottunut jo varpujen lomassa kävelevään sorsaan, ja onnellinen siitä ettei neljää muuta ollut siellä näkynyt. Uskoin myös närhien ja koskeloiden vieneen osansa, mutta mahdotonta lovea laariin ei ollut ilmestynyt. Kunnes muutama päivä sitten mies aamulla verhoja avatessaan havaitsi koko joutsenperheen aterialla, vanhemmat ja kuuuusi! poikasta. Ja toden totta siltä tontilta ei enää minulle poimittavaa riittänyt. Perhe oli vetänyt ateriakseen muutaman sata neljiötä mustikkaa. Itku.

Luulin jo  että marjastus pakon edessä loppuisi. Vattusato näytti sateitten vuoksi aivan onnettomalle ja kauempaa katsottuna mustikoita ei enää pihasta löytyisi. Päätin kuitenkin kerätä rippeet talteen.

Yllätykseni oli suuri, kun polun toinen puoli - tosin huomattavasti pienempi läntti - olikin edelleen mustikoita pullollaan. Nyt otin käyttöön poimurin ja ajattelin, että ehdin varmasti osingoille ennen luontoa. Pari litraa jaksoin vouhottaa, juuri niin paljon että huomasin lillukanvarsien pelastaneen tuon osan sadostani. Niitä kasvaa varvikossa niin tiheästi, etteivät linnut pysty siinä polkua tallaamaan sotkeutumatta varsiin. Ehdin siis varmaan ensi viikon poutajaksoilla kerätä vielä muutaman litran pakkaseen ja monen monen monta litraa ihan suoraan syötäväksi.

Mieheni on muuttanut Espanjaan

Koira ja mies tarkkana luontoretkellä lähes kymmenen vuotta sitten.

Itse asiassa miehen virallisesta muutosta on jo useampi vuosi. Se tapahtui pian sen jälkeen, kun hankimme asunnon Malagasta. Jollain tasolla tajusin tuon syvemmin tänä aamuna keittäessäni puuroa vain itselleni täällä Päijänteen rannalla.

Minä, joka olen talvipakolainen, palaan Suomeen kun talvi hellittää otteensa ja hyväksyn ilmat, jotka minua täällä odottavat - nytkin kesäkuun alussa  luoteistuuli ja hädin tuskin kymmenen astetta. Mies ei ole talvipakolainen vaan hänen elämänsä painopiste on todellakin siirtynyt Espanjaan. Sitähän verottajakin edellyttää. Hän viettää Suomessa vain pari kuukautta vuodessa eikä varmaan hallua silloin ainakaan palella.

Miehellä on muuttoon terveydelliset syyt, joita ymmärrän hyvin. Silti mieleni kapinoi aina välillä, kun olen täällä yksin. Kaipaan kovin yhdessä tekemisen meininkiä - me kaksi. Vaikka patikkareissut, veneilyt ja metsäkävelyt yhdessä ovatkin jääneet, niin mietin kuinka ihana olisikaan palata tänne yhdessä keväällä. Tehdä kesä säistä välittämättä,  kaivaa pihamaa esiin talven jäljiltä, kuulla lintujen äänet ja nauttia löylyistä rantasaunassa. 

Vaikka ajatus miesten töistä ja naisten töistä, ei olekaan ihan mieleeni, täytyy tunnustaa, että tunnen itseni joissain hommissa tosi vajavaiseksi. Ystävät ovat avuliaita, mutta enhän voi olettaa heidän saapuvan automaattisesti asentamaan vesipumppua, nostelemaan painavampia huonekaluja, auttamaan siivouksessa, ym. ym. Nyt paikallisen rakennuspalvelun kaverit kävivät putsaamassa katot ja poistamassa niiltä sammalet. Tulevina vuosinakin minun tarvitsee kääntyä erilaisten  ostopalveluiden puoleen, jotta saan itse keskittyä talonhollossa rakastamiini pensselihommiin. Tänä keväänä terassi ja verannat saivat uudet pinnat.

Onneksi myös säiden haltija on tullut avukseni ja hidastanut kesän lopullista saapumista - vielä ensiviikollakin ehtii käydä hakemassa kesäkukat puutarhalta eikä ruohokaan ole kasvanut koneella leikkaamattomaan pituuteen. Kirjapinotkin odottavat lukijaansa ja keskeneräiset käsityöt vetävät puoleensa. Ei siis ihme, jos tietokoneen ääressä ei tulekaan vietettyä aikaa ja blogipäivityksetkin venyvät. 

Tuleva viikonloppu on erilaisten juhlien sävyttämä. Lauantaina naapurin tyttären lakkiaiset, sunnuntaina miehen kummipojan tyttären valmistautujaisjuhlat. Lauantaina viettää miehen sisar myös 60-vuotisjuhliaan. Minä edustan meitä, sillä mies ei tule Suomeen vielä pariin viikkoon.  Ja onneksi silloinkin on syytä moneen juhlaan  - ja niihin osallistumme yhdessä.

Räntäsateesta aurinkoon

 Tällä kertaa kävi juuri niin. Onnekseni Espanjan aurinkorannikkoa koetellut pahin myrskylaineikko
22 vuoteen livahti näkemättäni viime viikolla. Voimakkaat laineet olivat kurittaneet rantaviivaa yhtäjaksoisesti monta päivää. Ne tekivät tyhjäksi suuren osan edellisen myrskyn jälkeen tehdystä korjaustyöstä. Uimavalvojan metallinen tornikin, joka näkyy terassiltamme, oli kadoksissa muutamia päiviä.

Kun sunnuntaina saavuin kotiini Malagan Malaquetan rannan tuntumaan, olivat ilma ja laineet tyyntyneet. Myllätty rantavesi, märkä hiekka, muutaman rantakahvilan terassien kadonneet perustukset  ja roskat olisivat kuitenkin kavaltaneet tapahtuneen vaikka mies ei olisikaan. Ehkä kuitenkin osa turisteista saattoi ajatella, että ompa täällä tosi hoitamattomat rannat. Kun pari päivää on kulunut, on osa roskasta saatu korjattua.

Kesä tuli ollessani Suomessa. Totta se on. Vielä neljä viikkoa sitten paljain oksin seisseihin puihin on ilmestynyt lehdet, ruusut kukkivat ja tänään oli varjossakin lämmintä. Talvella lämpö loppui kuin veitsellä leikaten, kun astuit pois auringosta. Tuoksukin on toinen kuin talvella.

Nautin suunnattomasti Päijänteen rannan hirsitalon kotoisuudesta, pihamaan haravoinnista ja rantasaunan lämmöstä. En olisi millään malttanut lähteä, kun jäätkin olivat aloittaneet murenemisen ja vapaata vettä oli näkyvissä kilometriä pitkissä metrien levyisissä railoissa. Yöllä ennen lähtöäni oli satanut luntakin, sain kokea vielä lumen peittämän maan ja sen koristamat oksat, sain ottaa valokuvat seuraavaan joulukorttiin.

Kuitenkin tuntui hyvälle tulla viettämään rantalomaa kotimaan jähmeästi aina vain pitkittyvän kevään keskeltä. Ja mikä parasta minä lähdin kotoa ja minä tulin kotiin. Taidan olla erityisen onnekas ihminen.

Yllättävä havainto

Suomen talvea ikävöiden pakenin pohjoiseen lomalle. Tein yllättävän havainnon, täysi hiihtokeskus ei ole unelmien täyttymys. Talveen kuuluu lumen lisäksi rauhallisuus, jota täältä ei löydy.


Vajaa kaksi viikkoa sitten istuin lentokoneeseen Malagassa matkatakseni Helsinki Vantaan lentokentälle. Seuraavana päivänä ajoin kotiin järven rannalle rakastamaani hirsitaloon. Oi ihanuutta, lunta ja avaruutta. Pihamaalla oleva jääkansi sanoi minulle kuitenkin syyn, miksi mieheni paikka tähän aikaan vuodesta on Malagassa. Ymmärsin ettei hänen houkuttelemisensa tänne olisi oikein.

Olin suunnitellut tiukan viikko-ohjelman. Sen kohokohtia olivat Seela Sellan esityksen "Pieni eläin" Tampereen Työväenteatterissa ja ystävien kohtaamiset. Yllätyksekseni jouduin myös vaateostoksille, sillä hiihtovarusteeni eivät olleetkaan aivan ajan tasalla. (Oman mausteensa asiaan loi tietenkin se, että hiihtokausi etelän kaupoissa oli jo ohi.) Olin menossa Ylläkselle hiihtolomalle ystäväpariskunnan kanssa.

Äkäslompolossa jouduin kokemaan uusia oivalluksia. Neljän vuoden hiihtotauon jälkeen metsässä puikkelehtiva latu on haastava elementti. Mutkamäkeen en tee edes mieli. Malagan tasasia katuja käveleminen on varmaan vaikuttanut tasapainooni. No, saattaahan olla, että iälläkin on jotain tekemistä asian kanssa.

Parasta täällä on ollut aurinko, lumi, sauna ja ystävien seura. Sen sijaan ladulla jatkuvana virtana ohikiitävät ja vastaantulevat ihmiset alkoivat häiritä jo ensimmäisen hiihtopäivän jälkeen. Jounin kaupan tungos ja kahviloiden täpötäydet penkit. Oivalsin että olin rakastunut hiljaisen vuodenajan Äkäslompoloon vietettyäni täällä joskus viikkoja varsinaisen hiihtosesongin ulkopuolella. Sillon ei haitannut vaikka kaatua kupsahti ladulla mäen alaosassa - heti ei ollut joku toinen tulossa niskaan.

Tänään paistaa aurinko, tiedossa on lähes kymmenen plusastetta. Toivottavasti mahdollisimman moni suuntaa mäkeen ja hiihtoladuille. Minä lähden sauvakävelemään lämmön pehmittämille kävelyreiteille. Lihasjumppaa ja mahdollisesti sen jälkeen auringossa istuskelua kirja kädessä. Ja tietenkin saunahetki, joista olen nauttinut päivittäin. Illan tulee kruunaamaan Toni Metsäkedon konsertti Pyhän Laurin kirkossa. 

Lomalla Suomessa

Hassu juttu, mutta huomasin juuri ajattelevani niin. Olen kesälomalla Suomessa. No en ehkä koko aikaa toukokuusta lokakuun alkuun, mutta juuri nyt olo on kesälomalaisen.

Ja mitä tekee kesälomalainen. No, tämä ei ole kerännyt  yhtään kulttuuripistettä. Ei ainuttakaan kesänäyttelyä, konserttia, kulttuuritapahtumaa, kesäteatteria. Olen tuskin liikkunut toukokuuta lukuunottamatta tältä tontila 25 kilometriä kauemmaksi. Eli olen kyllä käynyt pari kertaa lähimmässä kaupungissa ja lähes päivittäin tuossa kylällä kaupassa ulkoiluttamassa koiraa ja puistossa Pikku-Myyn kanssa sekä harvakseltaan metsässä tai vattupuskassa.  Ja siitä huolimatta päivä on illassa ennenkuin ehdin huomatakaan.

Toinen ominaisuus tälle kesälle ovat keskenjääneet kirjat. Niitä jää käsistäni hyllylle yksi toisensa jälkeen. Onko minusta tullut niin vaativa lukija, vai olenko kadottanut kyvyn keskittyä lukemiseen? Edes lehdet eivät ole puhutelleet minua viime kuukausina. Kesälukemistokseni tilaamani Kotivinkin puoli vuosikertaa on ollut pettymys, ei mitään minulle. Parasta tilauksessa oli tällä kertaa se kylkiäinen: keraaminen veitsisetti. Sen vien syksyllä Malagaan.

Ehkä tuo lomalaisolo tulee lähinnä siitä, että nyt riittää että ympärilläni olevilla ihmisillä on kaikki mahdollisimman hyvin. Sitä kun vielä petraa pari kertaa pullaa paistamalla, saunomisella ja illan telkkariannosta höystää lasillisella punkkua ja viiden minuutin sudoku-sessiolla ennen nukahtamista - niin aika rento olo on laskea pää tyynyyn herätäkseen aamulla uimapulahukselle ja puuron keittoon.


Kesä, sateista huolimatta. Nytkin paistaa aurinko.

Mustikoita ja mummihommia - jopa ylisuorittamista

Pikku-Myy ei ole soittanut kuin satunnaisesti. Silloinkin olen jättänyt vastaamatta ja huikannut olohuoneeseen, että "täällä mummi on!" Olemme siis samassa osoitteessa isoisä, mummi, lapsenlapsi ja äitinsä. Nyt seuranamme on myös "dadi!", joka saapui viettämään parin viikon lomaa kanssamme. Tietenkin Suomen suvi on näyttänyt hänelle tämän sateisen puolensa. Näin yleensä dadin vierailessa täällä rannalla.

Pakko on myös mainita että Koirakin on täällä. Pikku-Myy huutaa kuulemma aamulenkinkillä isoisän kanssa "Koira! tänne!" Koiralla on tietty nimikin, mutta lapsenlapselle se on Koira, kaikkien hänen tuntemiensa koiran versio 1.0.

Juuri nyt ulkona sataa, kaikki ovat lounaan jälkeen jonkinlaisessa horteessa päiväunilla. Pikku-Myy urvahti aamulenkillä ja on nyt kärttyisänä herännyt tunnin unien jälkeen. Uunilohi ja perunat jäivät väliin - heräämisen jälkeen kärttyisyyttä haihduttaa vain "tisuu!" kuten, neiti asian ilmaisee. Hänen lounaansa odottaa löytämistä keittiön pöydällä. Jos sen sattuu itse löytämään, se saattaa maistua taivaalliselle, tarjoiltuna se on pakkopullaa joka jää syömättä.

Sade kiihtyy, sieniretki jää tältä sunnuntailta väliin. Kalan kanssa söimme parinpäivän takaisen sauvakävelyretken saaliin: sylillisen herkkutatteja kermakastikeessa.

Elämä on siis mallillaan.  Paitsi että mummilla menee välillä ylisuorittamisen puolelle. Aamiaista, aamupäiväkahvit, siisti keittiö, lounasta, päiväkahvit piirakan kera, iltapalaa, mummihommia ja mustikanpoimintaa, pyykinpesua... innoissani yritän selvitä kaikesta priljantisti ja eihän se ole arkea. Jos ei muuta, niin unohdan koiran ruokkimisen josta onneksi isoisä onneksi huomauttaa, unohdan koiran korvien putsaamisen ja huomaan vihdoin jossain vaiheessa niiden tulehtuneen - ja tajuan, miksi se on monta päivää tuijottanut minua intensiivisesti kesken askareitteni "etkö tajua, mustkin pitää huolehtia".. Siltä varmaan tuntuu perheen ei pienimmästä, kun kuopus vie kaikkien huomion.

No, silti elämä on mallillaan. Yritän relata välillä - ja onneksi se on mahdollista kun vain muistan sen itse.

Ai niin, minulla on uusi harrastus: hyötykasvikuivuri. Se maksoi kymmenen kertaa enemmän kuin halvin marketin malli. Mutta yhden vuoden takuun sijasta siinä on viiden vuoden takuu, harvan muoviritilikön sijasta sen kuivaustasot ovat passeleita teräsritilöitä, siinä on portaaton lämmönsäätö 0-60 % ja 12 tunnin ajastin - sanalla sanoen sillä voin kuivata mm. mustikoita Malagaan vietäväksi. Litra mustikoita mahtuu 3 desiin eikä paina paljon mitään. Ja mustikoita pihamaa on täynnä. Sieltä riittää minullekin vaikka Pikku-Myy istuukin varpujen keskellä joka päivä niitä popsimassa. Ranta on hänelle varmaan ensi talvena muistoissa yksi mustikkamaa. Ja seuraavan viiden viikon aikana jonka saamme viettää yhdessä ehtii kypsyä koko sato, vatut ja mustat viinimarjat...

Siivotaan - ei ehdi someen

No, ei ehdi. Aamulla aurinko nousee aikaisin, mutta yritän estää heräämistä verhoilla - onneksi makuuhuoneen rullakaihdin sai jäädä paikalleen. Kahdeksalta ehtii mielesäni hyvin päivän töihin. Ja puoli kahdeksalta illalla alkaa olla aivan valmis saunaan tai suihkuun. Talvipakolaisen kevättyöt ovat pakkautuneet tiukkaan.

Keskiviikkona olimme kotona iltapäivällä. Matkalla kävimme ostamassa ruokaa Helatorstaille ja perjantaille, kaapithan olivat tientenkin aivan tyhjät. Unohdimme ostaa hernekeittoa keskiviikolle, samoin osan perjantain ruuan aineksista.  Auto kuitenkin rutisee edestä ja vinkuu takaa. Huolto on keskiviikkona, mutta jotain taitaa olla enempi vialla. Ei kehtaa ajella yhtään ylimääräistä reissua kaupunkiin eikä oikein kylällekään. En sitten mennyt eilen käymään puutarhallakaan ostamassa orvokkeja vaikka olin niistä haaveillut.

Täällä on niin kaunista, niin keväistä ja lämmintä. En osannut odottaa näin mahtavaa keliä.
Ja sitten aloitettiin siivoaminen. Edes joku krookus näkyviin lehtien alta, edes muutama nojatuoli omalle paikalleen. Kaikki huonekalut olivat remontin jälkeen mikä missäkin. Sängyt olivat varmaan ainoat, jotka olivat paikallaan. Rantasauna lämpesi heti ekana iltana. Kastauduin, vesi oli +5 ja jalat meinasivat kohmettua kerrasta.

Nyt perjantai-iltana alkaa suurin osa siivouksista olla tehty. Vain verhotangot täytyy vielä kaivaa jostain esille ja ripustaa, samoin verhot - onneksi pesin syksyllä useimmat. Ai niin kirjat ovat vielä laatikoissa talosaunan lauteilla, jokunen tavara hukassa. Yhtäkään syksyn lehteä ei ole haravoitu eikä muitakaan pihatöitä tehty puhumattakaan ikkunanpesusta. Se odottakoon vielä.

Rantasauna lämpesi heti en ekana iltana. Kastauduin, vesi oli +5 ja jalat meinasivat kohmettua kerrasta.

Kello tulee puoli kymmenen. Ulkona on sininen  kuulas yötaivas, puut piirtyvät mustana sitä vasten. Mustastat huhuilee. Saunoessa katselimme rantasipien kiitoa veden pinnalla. Koira kulkee iso kauluri kaulassaan, extrahommiini lisättiin aamuin illoin vasemman tassun lääkepesu ja hoitaminen kortisoonilla ja antibiootilla - kaksi viikkoa tai sitten enemmän. Perro-rukka, kolistelee menemään ja kaataa vesikupin kuupallaan.

Mutta huomisellekin on luvattu ainakin puolipilvistä ja lämpöä noin kaksikymmentä. Elämä on ihanaa. Ja itsepähän nämä kiireet olen itselleni järjestänyt. Nautin siis täysillä. - Ja koiran tassukin varman paranee tulehduksestaan kesäkuun lähestyessä.

Talvipakolainen lentää pohjoiseen - muut muuttolinnut ovat jo siellä

Mies istuu terassilla katse merelle ja rantaan ajatukset parin viikon päässä, jolloin pääsee taas istumaan samalle tuolille naama aurinkoon. Minä kuuntelen meren pauhua selkä siihen päin katse tiukasti puikoissa ja ajatukset Keski-Suomessa. Päättelen neuletta. Siitä piti tulla alunperin torkkupeitto jäännöslangoista, tulikin kesään iloisen raidallinen neule hartioille heitettäväksi.

Tämä talvi Malagassa talvipakolaisena alkaa olla tässä. Matkalaukku on pakattu, toinen odottaa tätä tietokonetta ja aamulla hammasharjoja. Eväät on vielä tekemättä, iltapala syömättä. Aurinko paistaa rullaverhon läpi ja valaisee koko työhuoneen. Tälläistä valoa ei Rannalla tule olemaan. Kaiken läpi tunkeutuvaa, joka sopen täyttävää. Rannan valo on pehmeää, lehtiverhon läpi siivilöityvää tai auringon säteitä, jotka heijastuvat Päijänteen laineista aamulla aikaisin.


Täällä ylhäällä lokkien ja päästysten äänet ovat arkipäivää. Rannalla ne jäävät vähemistööön vaikka toki lokit ovat sielläkin naapurina. Siellä virittävät soittoa peipot ja tintit, metsässä huhuilevat mustarastaat ja kyyhkyset, huutaa palokärki ja etsii puolisoa. Ehkä kuulen myös kanalintujen kujerruksen, kun istun saunan verannalla.

Vaikka mieleni on tulevissa viikoissa ja kuukausissa, ei mennyttä talveakaan voi olla kiittämättä. Se antoi taas paljon. Tulivat tutuksi ensiavun päivytykset ja täkäläinen kulttuuri niissä. Saimme uudet vuokraisännät, entistä mukavammat, löysimme uuden kodin ja sain taas sisustaa sydämen kyllyydestä. Kirjapinot tuli luetuiksi, espanjan kieli alkaa sujua edes hiukan - vieraus katoaa pikkuhiljaa. Kun huomenna aamulla lähden, menen kotiin. Kun syksyllä joskus syys-lokakuussa tulen takaisin, palaan kotiin. Elämä on ihmeellistä.

PS. Niin se mies, hän palaa tänne vielä odottamaan, että Suomen suvi kunnolla lämpenee. Ensin hän kuitenkin käy tekemässä kanssani kevätsiivon maaliremontin jäljiltä. (Mikä ihana asia, kiitos rakkaani!)

Lisäys edelliseen erämaapostaukseen

Tämä aamu näytti aurikoiset kasvonsa.
Hiekkarannan reunaan oli vain syntynyt aikamoinen dyyni.
Ja tietenkin rojua oli kaikkialla.

Eiliseen tekstiin voisin lisätä vielä sen hauskuuden, että vanhassa kaupungissa kävellessä tuosta myllerryksestä ei tiennyt mitään. Kun olimme edenneet rannalta pois vievää sivukujaa (omaa "tuulitunneliamme") pitkin Muelle Unon suuntaan, saattoi avata untuvaliivin vetoketjun ja jatkaa matkaa lähes tyynessä säässä. Myös takatukkaan syntynyt jakaus tasoittui.

Ei siis ihme, että taksikuski sanoi minulle viime syksynä tänne tullessani ja osoitteen kertoessani: Malagueta! Ei siellä kannata asua, siellä tuulee ja on kylmä. Kaikesta huolimatta minä olen eri mieltä. Ja nyt paistaa taas aurinko ja meri on laiska.

Aurinkoranta erämaan armoilla

Meillä on ollut tapana käyttää sanontaa erämaan armoilla hyvin monella tavalla. Joskus olemme todella sitä olleet, erityisesti kun tuuli oli viedä telttamme ja hyvä ettei meitä itseämme kerran käsivarren vaelluksella. Erämaan armoilla olemme olleet myös silloin, kun on täytynyt juoda kuohuviinia tuulensuojassa halkopinon takana omassa pihassa. Tänään sen armoille joutui Malaguetan ranta.

Mainingit olivat aika mahtavia jo aamusta. Oli kuitenkin aurinkoista ja lämmmintä, tuulta vain nimeksi. Tuntui hassulta katsella rantaan vyöryviä aaltoja, ei voinut käyttää sanontaa meri myrkskyää.
Päivän mittaan sää kuitenkin muuttui hyvinkin hitaasti, mutta varmasti. Iltapäivän alussa seurasimme risteilijän epätoivoista yritystä ajaa sisälle satamaan. Se joutui palaamaan merelle ja odottelemaan siellä hieman suotuisampaa tuulta. Jossain vaiheessa se oli kuitenkin kadonnut rediltä ja satamaan näytti tulleen yksi lisää.

Nämä ainakin säästyivät.
Kiitos ripeitten miesten.

Aamullakaan rantavedessä ei ollut näkynyt uimareita. Iltapäivän kovassa aallokossa ja virinneessä tuulessa sen yläpuolella kieppui kaiken maailman varjoilla liitäjiä, myös muutama jolla kiisi hurjaa vauhtia aina vain kasvavassa aallokossa. Harvat rannalla aurinkoa ottaneet häipyivät laineiden vyöryttäessä vettä kauan rantaviivasta. Jossain vaiheessa myös aurinkovarjot ja penkit olivat joutua veden vietäviksi. Onneksi miehet tarttuivat toimeen ja kantoivat kalusteet suojaan. Rantatuolien vuokraajaa en kantajien joukossa nähnyt, mutta tunnistin ainakin yhden siringuito Mamin työntekijöistä. Kiitos noille miehille. Ilman heitä kaikki aurinkovarjot ja laverit taitaisivat nyt vyöryä edestakaisin aaltojen ruhjottavina.

Nyt on ilta pimennyt, aallot pauhaavat edelleen, sade lyö ikkunaan ja äsken jyrähteli jopa ukkonen. Rantaviiva on edelleen erämaan armoilla. Ja ehkä vähän tämän talon asukkaatkin: ainakin yksi rappukäytävän ovilaseista räsähti äkkinäisessä vedossa rikki illansuussa, aikamoinen helinä.