Aika valmistautua Jouluun

Ovi sai koristeen - onhan huomenna jo joulukuu.

Masentavaa marraskuuta pakoillut lomavieraamme lähti maanantaina Kuusamon lumisiin maisemiin. Se taisi olla lähtölaukaus Malagan talvelle, sillä sateet ovat alkaneet. Tosin juuri nyt paistaa aurinko vaikka säätiedotus lupasi iltapäivälle 4 mm vesisadetta. Yölämpötilat ovat kuitenkin jo laskeneet ja makuuhuoneessakin oli aamulla enää +19. Jos kääntää tuulen pohjoiseen (eli suoraan sisään makuuhuoneeseen, joka on vain parvekelasein ja alaslaskevalla rulolla ulkoilmasta eristetty) täytyy kaivaa lämpöpatteria esille.  No, onhan huomenna jo joulukuu. 

On siis aika viritellä itseään joulun odotukseen. Tänä vuonna odotan innolla perheeni kokoontuvan pitkästä aikaa saman pöydän ääreen. En enää edes muista millon viimeksi olen saanut molemmat lapseni yhtä aikaa luokseni jouluna. 

Maassa maan tavalla? Niin mutta, jouluun ainakin minun sieluni kaipaa hiukan supisuomalaisia perinteitä. Ajatuksissani onkin kotoa tuttu jouluaattoillan seisova pöytä. Se tietää siis laatikoita, kalaa ja kinkkua. Laatikoita ei tosin taida syödä lisäkseni kuin miniä, mutta täkäläisistä äyriäisistä tykkää aika moni ja kaupasta löytyy myös punajuurta ja purkitettuja sekasieniä. Ainakin suolakalalle ja suutarinlohelle löytyy meidän perheessä aina kysyntää.  Piparjuurtakin sattuu nyt olemaan jääkaapissa, niin että eiköhän se jotenkin onnistu vaikka ei Rajamäen etikkaa olekaan saatavilla. Ostin tänään pikkupullon riisiviinaetikkaa ja toivon, että mies saa sen avulla ihmeitä aikaan. 

Anoppi aloitti aikanaan joulun valmistelut jo marraskuun puolella. Hänen listansa oli meikäläisittäin loputtoman pitkä. Siihen kuului tietenkin itse suolattu kinkku, itse valmistetut dryffelit ja marmelaadit, minttukarkit, piparit, tortut, laatikot, suuritöinen sillrätt, suolakala, lihapullat, rosolli ym. ym.... Lopulta tuo kaikki oli hänelle liikaa ja suuren perheen yhteisestä aattoateriasta luovuttiin. Mieleen kuitenkin iskostui ajatus, että joulupöydässä pitäisi riittää väkeä. Tulloin kouluikäinen tytär ehdotti eräänä aattona joulusaunassa istuessamme että kolisiko pitänyt hakea vanhainkodista lisää porukkaa. Ei haettu. Ja olenpa jo joutunut tottumaan jouluihin jopa kaksin miehen kanssa. 

Nyt yritän kovasti hillitä intoani ja pidättäytyä valmistamaan ja varustamaan joulua  vain meille seitsemälle. Jokaisen haluaisin kuitenkin löytävän pöydästä juuri omia herkkujaan. Ei siis vain maassa maan tavalla - vaan vähän sieltä täältä. Ihana haaste.

PS. Harmikseni perheenjäsenet haluavat ettei aikuisille hankita lahjoja. Onneksi on kuitenkinn Pikku-Myy.