Mummi-vierailu Pikku-Myyn ja äitinsä luona venyi ensin viikolla, sitten toisella. Ehdittiin siinä kolmen viikon aikana koko joukkue sairastua mummin tuomaan nuhaflunssaan, mutta onneksi lapsenlapsi ei tainnut saada korvatulehdusta. Ja rokon rakkulatkin katosivat käsistä ja varpaista. Isoisä, joka oli kanssamme viikon, taisi säästyä taudilta kokonaan.
Kuinka paljon huoneilmaan mahtuukaan vettä
Syksyinen Malmö muuttui muutaman aurinkoisen päivän jälkeen umpipilviseksi ja märäksi. Taivaalta vähintään tihkui jollei suorastaan sataa ropissut tuulen kera. Olin jo unohtanut, kuinka kosteus voi tunkeutua sisälle ja imeytyä kaikkialle, vaatteisiin, peitteisiin, lakanoihin... Täällä Malagassahan tuo on arkipäivää, kun talvi etenee. Patterit täytyy kaivaa esille ja pieniä sinisiä kosteutta syöviä laatikoita ihmeaineineen täytyy taas asetella joka huoneen nurkkaan. Tyttären Malmön asunnossa oli kosteudenpoistaja, pienen kaapin kokoninen kone, joka humisten kierrätti ilmaa ja imi siitä vettä säiliöönstä. Tytär, joka oli asunut rutikuivassa Namibiassa ei osannut ajatellutkaan että sitä pitäisi käyttää. Mummi ajatteli. Laite näytti ilmankosteudeksi lähes 90 %. Monta päivää tyhjensin sen kitusista litroittain vettä viemäriin ennenkuin saimme näytön lähelle viittäkymmentä prosenttia. Jos joku tulee kertomaan minulle, että tämän meidän maailmamme rinnalla on toinen meille näkymätön, olen aika herkkäuskoinen, sillä niin paljon 'näkymätöntä' vettä keräsin talteen huoneilmasta.
Suomi 100! Hip hurraa!
Pikku-Myy oli oppinut, suomenkielisessä tarhassa varmaan, laulamaan Maamme-laulua. Yhtenä iltana nukkumaan mennessä alkoi nimittäin tyynyn ja peiton välistä kuulua aivan oikealla nuotilla ...ei laaksoa ei kukkulaa... ja niin edelleen. Niin siinä sitten lauloimme lukemattomat kerrat kaikki kolme, lapsi, äiti ja mummi isänmaallista laulua ja lopuksi Pikku-Myy nosti kädet ylös ja taputtaen huusi Suomi 100! Hip huraa! Elämä ei siis flunssasta ja sateista huolimatta ollut aivan harmaata, päinvastoin.
Talven kesäkukat
Malmössa alkoivat puut lähtiessäni olla lehdettömiä. Täällä Malagassa vihreä kausi jatkuu. Laatoitettu kattoterassimme näytti kuitenkin kolkolle, sillä puut kasvavat tuolla lähes kaksikymmentä kerrosta alempana. Minun täytyi vihdoin saada tänne jotain vihreää ja elävää. Ostanhan Suomessakin kesäkukat muutamaa kuukautta varten. Miksi en siis tänne, ehdinhän nauttia niistä kevääseen asti?
Sen verran olen viisastunut, että valitsin tuulta ja kuivaa sietävät kasvit. Viime talven myrskytuulen riepottelema joulutähti on vielä kirkkaasti mielessäni. Siitä ei jäänyt jäljelle kuin lyhyet varrentyngät. Kaiteen vieressä seisoo nyt siis vajaa metrinen tuija yhtä korkeassa ruukussa ja penkillä muutama "romero" viime vuoden tapaan sekä hieman isompi laventeli. Katsotaan miten onnistun niiden kanssa. Tietenkin haaveilen, että tuija kasvaisi korkeutta yli kaiteen, mutta vaarana on, että joutuvat kaikki kuitenkinn keväällä roskiin. - Kastelijat ovat täällä kesällä harvassa, kolmekin viikkoa varmaan riittää tappamaan kasvin Espanjan kesähelteissä.
Duolingo huomauttelee
Viimeisen kuukauden ajan espanjan opiskelu on jäänyt. Kielikurssini verkossa (Duolingo.com) lähettää sitkeästi postia, se kaipaa minua. Ja onhan se oikeassa, kieltä pitäisi opiskella ja oppia. Ruotsissa oli vaivatonta, kuin ei tarvinnut miettiä miten asiansa esittäisi (kiitos pakollisen kouluruotsin ja anopin). Toisin on täällä, jossa huomaa kielitaidottomuutensa vielä niin hyvin. Onneksi huomenet, anteeksipyynnöt ja maitokahvit vielä onnistuvat. Irrallisuus vaivaa kuitenkin niin kauan kunnes kieli sujuu. Sitä ennen ei kannata haaveilla kotoutumisesta. Täytyy siis toistaiseksi tyytyä tähän talvipakolaisen rooliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?