sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Muuttolinnut palaavat



Nyt alkaa tämän muuttolinnun talvi olla takana päin. Koiran lentolaatikko on otettu esille ja sen pölyt pyyhitty, patja petattu ja vesipullo täytetty. Oma matkalaukku painaa vielä liikaa, joten siitä täytyy valuttaa jotain miehen tuotavaksi parin viikon päästä.

Eilen vietettiin läksiäisiä ja äitienpäivää. Hyvä illallinen  ihanan aviomiehen kanssa päättyi syntiseen jälkiruokaan, joka valmistettiin siinä silmiemme edessä. Pannule laitettiin keko sokeria, pala appelsiinin kuorta, pala sitruunan kuorta, sitten voita, appelsiinimehua, annettiin karamellisoitua ja liekitettiin Grand Marinerilla ja jollain tuntemattomalla liköörillä. Tarjottiin lettujen ja vaniljajäätelön kera. Olipa hyvää ja makeaa. Vastoin alkuperäistä suunnitelmaa oli seuraksi pakko ottaa Malagan talven kunniaksi lasi dulcea malagaviiniä.

Hyvä talvi takana, toivottavasti mukava (ainakin juuri nyt hyvinkin talvinen) kesä edessä. Huomenna iltapäivällä olen Helsingissä. Vävy tulee kentälle vastaan minua ja koiraa. Näen ihanat lapseni ja huristelen tiistaina kohti Päijänteen rantaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa menee varmaan pää pilvissä ja kädet siivouksissa. Sitten toivon mukaan voi alkaa sulatella mennyttä talvea ja suunnitella mitä tekisikään loppuvuonna. Mutta sitä jaksaa, kun on jotain mitä odottaa,näinhän sitä sanotaan. Ja minullahan näitä ihania odotettavia asioita on pajon, odottelen ensimmäistä lapsenlasta, odottelen lapsiani kyläilemään niin sinne maalle kun sitten ensi talvena tänne etelään. On mukava nähdä taas kaikki hyvät ystävänsä ja päivittää suhteet ajan tasalle, kulkea metsäpolut ja poimia korvasienet ja vuorollaan kaikki muut metsän antimet, katsella Ristinselkää omalta laiturilta, nauttia rantasaunasta... niin paljon kaikkea.
 Lisäksi päässä pyörii tekstiä, jonka paikka toivon mukaan on paperilla jonkun hetken päästä. Ehkä kirjoittelen sullekin, eihän muuttolintu lakkaa elämästä kesälläkään.

2 kommenttia:

  1. Höh, koitin laittaa tänne kommentin jo aikaisemmin, mutta ei näy. Sitä vaan, että tervetuloa ja on luvattu niin huonoa keliä, että paras paikka päälle parin seuraavan viikon ajan on varmasti pipo!

    VastaaPoista
  2. Onneksi pipo on vakiovarusteena kotimatkalla. Huono keli on hyvä opas sisätöihin.

    VastaaPoista

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?