Rantaelämää

Tämä kuva on otettu tänään 27.4. Málagassa.  Tuo alempi 27.4.2011 Keski-Suomessa. Siinä jäät tekevät lähtöään Päijänteestä. Tänä keväänä sama näky taisi olla kuvattavissa jo toista viikkoa sitten,  ennätysaikaisisin.

Kuvien myötä tullaan siihen, että talvipakolaiset alkavat pikkuhiljaa palailla pohjoiseen. On tavattu ystäviä läksiäisten merkeissä. "Enää kaksi yötä." - Niin, mitä? Kaksi yötä kuulemma jäljellä täällä aurinkorannalla. Näin totesi ystävä eilen. Onneksi Suomen Vappua ei tarvitse tänä keväänä ainakaan Helsingissä juhlia viistorännässä.

Minä vietän Vapun täällä. Ehkä tuolla hiekkarannalla makoille, jos päivä ei ole liian kuuma. Sääennuste nimittäin lupaa koko viikolle lähes 30 astetta ja aurinkoa. Ehkä onkin pian  jo oikea aika siirtyvä viileämmälle rannalle. Toisaalta mieleen muistuu kuinka västäräkkinaaras kylmänä toukokuun päivänä tuijottaa laiturillamme syyttävästi puolisoaan, että miksi toit minut tänne palelemaan? Ja pesästä tuolla laiturin alla, kylmäällä betoniarkulla, siitäkö luulit minun haaveilleen koko lentomatkan? Lopulta muutamien viikkojen päästä se kuitenkin on onnellinen omassa kodissaan ja keikuttaa pyrstöään tepastellessaan siinä edessämme. Siksi minäkin odottelen vielä viikon verran.

Talvi on hurahtanut nopeasti. Olen niin onnellinen siitä, että meillä oli mahdollista kalustaa itse tämä vuokrakoti, jonka sijainti on mielestäni edelleen täysi kymppi. Tämä on oikeasti koti, jossa voi elää arkea - ei hotellihuone/huoneisto, jossa vain kulutetaan aikaa.

Tyttäreni oli oikeassa todetessaan että paikkaa määrittää juuri tuo arki. Paikan voi tuntea vain elämällä arkea, samaan tunnelmaan ei pääse rakkaassakaan kaupungissa vain kyläilemällä. En oikein usko, että minulla on tarvetta tulla tänne lomailemaan, sitten kun joskus on ehkä pakko lupua tästä elämäntavasta. Nythän minun elämäni on vain rusinoitten noppimista pullasta - minun kohdallani se tosin tarkoittaa, ettei niitä rusinoita tarvitse syödä.