Vuodenaika on vaihtunut

Ulkona sataa vettä, illalla katsotaan telkkaria, juodaan teetä. Elämä on joskus täällä etelässäkin kuin kaksoiskappale suomalaisesta. Ja miksi ei saisi olla? Eihän elämä eikä sen laatu sinänsä ole paikkaan sidottu vaan ihmiseen. Minun elämäni on omanlaistaan riippumatta siitä missä olen.

Monet ystävät ovat ihmetelleet, mitä me teemme täällä. No, ihan sitä samaa mitä teemme Päijänteenkin rannalla, kotoilemme. Päivät kuluvat kotiaskareissa, koiralenkillä, ruokaa laittaen ja illalla kirjaa lukien tai - nyt kun meillä taas on sellainen viritettynä - telkkaria katsellen. 

Paikka aiheuttaa tietenkin omat muutoksensa. Kotiaskareisiin ei täällä kuulu puiden kanto liiteristä, eivät lumityöt tai saunan lämmitys. Koiralenkillä pistäydymme usein metsäpolun sijasta katukahvilaan joko kahville tai lasilliselle viiniä tai olutta. Ruokaa laitetaan osin hieman erilaisista aineksista kuin Prisman valikoimat, syödään useammin äyriäisiä, munakoisoa, artisokkaa, iberian kinkkua... aamupalalla on marjojen sijasta tuoreita hedelmiä. 

Päivän värikin on ainakin tähän aikaan vuodesta hiukan erilainen. Kotona Suomessa rannallemme ei paista aurinko ennen helmikuun loppua, täällä heräämme useimmiten siihen, kun aurinko noustessaan valaisee koko huushollin viimeistä nurkkaa myöten. Aamiaista syödään hyvänä aamuna nyt marraskuussakin parvekkeella, mutta illan viileyteen emme voi sytyttää takkatulta vaan pitää vetää päälle lisää villaista. 

Pari päivää sitten piti ottaa peitto käyttöön pelkän pussilakanan sijasta. Viimeisen viikon olin sinitellyt viritellen sen päälle kaikenlaista villakappaletta, hartiahuivia ja vauvanpeittoa. Olipa makea nukkua ison lämpimän täkin alla, mieskään ei kuulemma hikoillut.

Pilvet näyttävät nousevan korkeammalle, ehkä täänkin täytyy lähteä ulos. Ei tullutkaan pyjamapäivää vaikka niin odotin. Täytyy ostaa ainakin maitoa, että saan aikaiseksi kunnonn maitokahvin. Ostinhan heräteostona Ikeasta sellaisen patterikäyttöisen maitovispilänkin, jolla tilkka maitoa kuohkeutuu niin ettei uskoisi. Lopputulos täyttää kahvimukini ääriään myöten, tuskin se pääasia, kahvi, mahtuu joukkoon.