Yllätyksiä ja suunnitelmia

Joulu alkaa pikkuhiljaa hiipiä katukuvaan mm. erilaisina kukkaistutuksina. Kaupoissa se on näkynyt jo monta viikkoa. Itsekin tekisi jo mieli ripustaa joulurusetti oveen, mutta yritän sinnitellä viikonloppuun.

Mies lähti perjantaina käymään Suomessa. Sain samana iltana kännykkääni kuvan, jossa hänellä on lapsenlapsemme sylissään. Onnellinen hetki sekä hänelle että minulle. Silmä kostuivat. Miehen loma oli lyhyt, odottelen häntä kotiin jo muutaman tunnin päästä.  Veikkaan, että palattuaan hänkin alkaa kerrankin odottaa joulua vaikka ei erityisen jouluihminen olekaan (Pikku-Myy tulee silloin kylään).

Viime viikon vieraat heittivät ilmaan kysymyksen: lähtisinkö maaliskuulla mukaan hiihtämään? Viime keväinen retkeni Äkäslompoloon nousi elävästi mieleeni. Nyt en ole tosin pakannut tavaroita valmiiksi, mutta suunnitelma alkoi kehittyä mielessäni. Jospa olisinkin kevättalvella hetken kotona, siellä järven rannalla. Saisin nähdä täysikuun paistavan jäälle, auringon nousun vastarannalta aamuseitsemältä, saisin leikattua omenapuunkin oikeaan aikaan, kerättyä hiihtokamppeet ja matkalla voisin tietenkin pysähtyä menen tullen Helsingissä Pikku-Myytä katsomassa. Houkutteleva ajatus.

Ja siitä yllätyksestä. Hyvät ystävät, joita jo ehdimme tottua näkemään täällä aurinkorannikolla ovat vuokranneet asunnon - Portugalista. Ja minä kun olin ehtinyt jo haaveilla, että joskus viellä viettäisimme talvia samassa kaupungissa, täällä Malagassa.  Nyt minun täytyy reitittää ajatukseni uudelleen ja miettiä, miten voisimme nauttia toistemme seurasta näissä uusissa olosuhteissa. Tässä yllätyksessä on kyllä omat positiiviset puolensa, olisivathan he voineet päätyä vaikka Etelä-Afrikkaan. Sinne olisi ollut jo hankalampi järjestää pidennettyjä viikonloppuja. Talkoo-matkat olisivat olleet pitkät.

Mitä taas tästäkin opin. Elämä ei ole jämähtänyt paikalleen, minäkään en saa jämähtää.