Sydäntalvella Malagassa oli aamulla plus kuusi ja iltapivällä plus seitsemäntoista. Suomen vihreässä talvessa kesäkuun alussa on aamulla ehkä plus yhdeksän ja iltapäivällä jopa viisitoista. Mitä siis on tehtävissä? No, maalarihommia tietenkin. Kun ulkona ei voi sateessa lukea kirjaa, ei nauttia auringosta (kuin viisi minuuttia kerrallaan - kun hyvin käy), kun puutarhahommissakin tarvitsee takin ja ehkä toppaliivin, on hyvä linnottautua sisälle. Nikkarituvassa voi laittaa kamiinaan tulen ja maalata vaikka kylpyhuoneen liki kolmekymmentä vuotta tummeneita mäntysäleisiä kaapinovia.
Ulkona taivas on häikäisevän sininen, eikun sysiharmaa, tulee vettä, eikun lähes rakeita, on tyyntä, eikun sittenkin, tuuli kääntää kaikki lehdet ylösalaisin, järvenselkä on savuharmaa, vaahtopäät nousevat. Kaikkea tätä viisi minuuttia kerrallaan. Ja kaiken keskellä luonto valmistautuu kesän juhlaan, juhannusruusun nuput pullistuvat, sireeni kukkii, kurjenpolvet ovat komeimmillaan... aamukävelylä lasken liki 30 eri kasvilajia kukassa, kaikki tienpientareella.
Olen koto-Suomessa ja olo on mahtava. Viimeiset päivät maalisudissa kiinni, kahden projektin loukussa. On se kylpyhuone ja rantasaunan pukuhuone. Viime kesänä saunaterassi sai uudet värit, nyt olen maalannut pukuhuoneen katon ja seinät. Ja tietenkin naulakon, penkin ja pöydän - kokonaisuuteen kuuluviksi. Lopputulokseen ilahtuu tai vihastuu. Pian näen mitä lapset sanovat. Mutta on kiire, sillä Juhannus on tulossa. Kaikki pitää saada valmiiksi. Juhannushelpuli, kun talvipakolainen ei voi puuhata Joulua kylliksi.
Lupasivat tavanomaista Juhannussäätä: tuulta, sadetta ja kylmää. Siispä nautitaan sisätiloissa. Pelataan vaikka korttia ilman sähkövaloa yöttömänä yönä tai luetaan sitä sadepäivien varalle pidettyä kirjaa. Katetaan pöytä koreaksi, syödään ja nautitaan. Lämmitetään sauna ja yllätetään kaikki uudistetulla pukuhuoneella. Missä on noki? Nenänpäässä ja edelleen laudeliinan alla ainakin.
Hyvää Juhannusta!
PS. Tajuammeko me Suomalaiset lainkaan, miten ihmeellisessä maassa elämme. Tyttären anoppi afrikasta kysyi pelargonioista "ovatko nuo sinun kesäkukkiasi". Ovat, vastasin ja vasta myöhemmin tajusin, että minun olisi pitänyt näyttää hänelle kuva pihastamme keväällä. Kaikkihan täällä on kesäkukkia, eivät vain ne puutarhalta ostetut pelargoniat. Toukokuun jälkeen ovat nousseet niin kullerot kuin päivänliljatkin, kultapallojen ja ritarinkannusten varret ja monet muut. Kuukausi sitten kaikki oli kuollutta, vaikka nyt täynnä vihreää. Ei, me Suomalaiset emme tajua mikä ihme meitä ympäröi. Se on nii..iin jokavuotinen ilmiö. Me valitamme vain siitä, ettei ole hellettä - kesän alussa. Ei kai kuuluisikaan olla... hyvä, jos ei ole pakkasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?