Fammu teki ristisanoja. Ne olivat hänen harrastuksensa, joiden
avulla anoppini pyrki pitämänään aivonsa virkeänä. Kun tyhjensimme kirjahyllyt sisäkaton
maalauksen tieltä, nostettiin alas myös Fammun moninaiset sanakirjat.
90-luvun alkupuolella ei monellakaan eläkeläisellä ollut nettiä.
Vaikka töissä jo teimmekin asioita tietokoneella, ei tiedon kaivaminen
internetistä ollut vielä kovin helppoa eikä yleistä. Silloin ostettiin vielä
tietosanakirjoja. 90-luvun lopulla kuollut Fammu käytti omansa lähestulkoon loppuun. Nidokset ovat osin
rikki, kannet repsottavat. Sivut ovat hiuki kuluneet ja monien marginaalit niin
täynnä ”päivityksiä” ettei niistä tahdo saada selvää. Kappale ihmisen arkea,
pala historiaa tuokin.
Noita kirjoja ei kukaan kuitenkaan kaipaa, kaikki tieto on
saavutettavissa parilla klikkauksella. Kuluminen on vienyt niiden arvon
antikvariaattien silmissä, perheen mielestä ne vievät vain hyllytilaa. Eivät hänen
lapsensa eivätkä lapsenlapsensa ole niistä kiinnostuneita. Silti en raaskisi
heittää niitä pois. Siksi otin nuo kuvat, että edes jotain jäisi, kun hyllytila
loppuu.
Lohduttaako jos kerron, että suurin osa kirjahyllyn
kevyestä lukemistosta ei kelvannut edes ilmaiseksi kirpputoreille, joille niitä
yritin. Onneksi yksi otti parhaat palat, suomenkieliset romaanit, tuulikaappiin hyllyyn, jossa lukee: Ole hyvä, saa ottaa! Ruotsin ja englanninkieliset jouduin repimään
kansistaan kierrätyspaperiin. Minulle, joka seitsemänkymmentäluvulla rakastui
kirjapainossa työskennellessään painettuun paperiin, se oli lähes liikaa. Mitä
tuhlausta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?