Joulu ja sitä edeltävä viikko olivat varsinaista itsetutkiskelun aikaa. Elämäni on mallillaan, mutta koko ajan kyselen itseltäni: Mitä minä oikein haluan? Kun muutama päivä sitten luin Hesarin kulttuurivieraana olleen Seela Sellan haastattelun, jotain loksahti paikalleen. Tiesin, että haluan nähdä hänen 80-vuotiskiertueensa juhlamonologin Pieni eläin. Koska löysin sille viimeisen esityspäivän maalikuun lopulta, sinetöi se kevään suunnitelmani. Lennän Suomeen, niin että pääsen silloin katsomoon.
Seela Sella on minulle suomalaisten naisnäyttelijöiden ikoni. Rakastan hänen ääntään, näyttelijätyötään ja kunnioitan häntä ihmisenä. Kaiken kukkuraksi jutun otsikko antoi ajattelun aihetta: "Kannattaa elää niin, ettei vanhana tarvitse olla katkera". Taisin ottaa sen äidillisenä ohjeena, kun oma äitini ei ole enää ohjeita antamassa.
Vaikka jouluna mietiskelinkin olemistani, on se hyvä merkki siitä, että Joulu tuli taloon kaikesta epäilystäni huolimatta. Se hiipi sisälle varkain perunalaatikon ja rosollin toksun ja perinteisen Joulurauhan julistuksen kera. Oli hyvä olla, lukea kirjoja, katsella televisiota, syödä hyvin muttei ähkyyn - sain jopa piirrettyä hiukan, se on jo selvä merkki rauhoittumisesta.
Ja kuten varmaa monella muullakin, minullakin on edessä laihdutuskuuri ja kunnon kohottaminen. Otin siihen jo varaslähtöä sauvakävelyillä, kyykyillä ja jopa kokeilamalla lankuttamista. Tammikuun alku kuluu kuitenkin kummipojan vieraillessa perheineen, joten luulempa että kuuri pääsee kunnolla alkuunsa vasta heidän lähdettyään. No, mikäänhän ei ole niin tervetullutta kuin tekosyyn keksiminen laihdutuskuurin lykkäämiseksi hiukan tuonnemmaksi.
PS. Psiit.. kevään suunnitelmissa siintää nyt myös viikko Lapissa ja vielä kolmen viikkon kaupunkiloma, kas kummaa, Malagassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?