keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Yllättävä havainto

Image may contain: sky, outdoor and natureSuomen talvea ikävöiden pakenin pohjoiseen lomalle. Tein yllättävän havainnon, täysi hiihtokeskus ei ole unelmien täyttymys. Talveen kuuluu lumen lisäksi rauhallisuus, jota täältä ei löydy.


Vajaa kaksi viikkoa sitten istuin lentokoneeseen Malagassa matkatakseni Helsinki Vantaan lentokentälle. Seuraavana päivänä ajoin kotiin järven rannalle rakastamaani hirsitaloon. Oi ihanuutta, lunta ja avaruutta. Pihamaalla oleva jääkansi sanoi minulle kuitenkin syyn, miksi mieheni paikka tähän aikaan vuodesta on Malagassa. Ymmärsin ettei hänen houkuttelemisensa tänne olisi oikein.

Olin suunnitellut tiukan viikko-ohjelman. Sen kohokohtia olivat Seela Sellan esityksen "Pieni eläin" Tampereen Työväenteatterissa ja ystävien kohtaamiset. Yllätyksekseni jouduin myös vaateostoksille, sillä hiihtovarusteeni eivät olleetkaan aivan ajan tasalla. (Oman mausteensa asiaan loi tietenkin se, että hiihtokausi etelän kaupoissa oli jo ohi.) Olin menossa Ylläkselle hiihtolomalle ystäväpariskunnan kanssa.

Äkäslompolossa jouduin kokemaan uusia oivalluksia. Neljän vuoden hiihtotauon jälkeen metsässä puikkelehtiva latu on haastava elementti. Mutkamäkeen en tee edes mieli. Malagan tasasia katuja käveleminen on varmaan vaikuttanut tasapainooni. No, saattaahan olla, että iälläkin on jotain tekemistä asian kanssa.

Parasta täällä on ollut aurinko, lumi, sauna ja ystävien seura. Sen sijaan ladulla jatkuvana virtana ohikiitävät ja vastaantulevat ihmiset alkoivat häiritä jo ensimmäisen hiihtopäivän jälkeen. Jounin kaupan tungos ja kahviloiden täpötäydet penkit. Oivalsin että olin rakastunut hiljaisen vuodenajan Äkäslompoloon vietettyäni täällä joskus viikkoja varsinaisen hiihtosesongin ulkopuolella. Sillon ei haitannut vaikka kaatua kupsahti ladulla mäen alaosassa - heti ei ollut joku toinen tulossa niskaan.

Tänään paistaa aurinko, tiedossa on lähes kymmenen plusastetta. Toivottavasti mahdollisimman moni suuntaa mäkeen ja hiihtoladuille. Minä lähden sauvakävelemään lämmön pehmittämille kävelyreiteille. Lihasjumppaa ja mahdollisesti sen jälkeen auringossa istuskelua kirja kädessä. Ja tietenkin saunahetki, joista olen nauttinut päivittäin. Illan tulee kruunaamaan Toni Metsäkedon konsertti Pyhän Laurin kirkossa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?