Malagan sinisen taivaan alla

Kesä on tullut Malagaan. Taivas on häikäisevän kirkas ja lämöpötilat kivasti yli kahdenkymmen. Lyhythihaisella pärjää, mutta vielä helle ei uuvuta aamusta alkaen. Tämä taitaa olla aurinkorannan parasta vuodenaikaa, lämmintä ja raikasta.

Kävin viime viikolla keskustassa ja hämmästyin ihmisten määrää kaduilla, suurin osa tuntui olevan turisteja (kuten minäkin, vaikka en sitä aina haluisikaan myöntää). Minusta tuntui vähän samalle kuin Äkäslompolossa kesken vilkkaimman hiihtokauden - pidin paikasta enemmän silloin, kun väkeä oli vähemmän. No, viikon päästä pääsen nauttimaan Päijänteen rantojen rauhasta. Liika ihmisvilinä ei todellakaan vaivaa.

Meidän  Málaga-historiamme on vienyt vuosien varrella yhä etäämmälle keskustan vilinästä, otsoskaduista, ihmisistä ja kerjäläisistä. Eka talvi hurahti hurmoksessa vanhassa kaupungissa Calle Marques de Larioksella ja saimme totisesti kokea kaikkien tapahtumien hulinan, äänimaailman ja ihmistungoksen. Muistan vieläkin Semana Santan  ah niin sielua raastavan, mutta samalla sitä lääkitsevän musiikin ja rakastamani puhallinorkesterin ilmaiskonsertit, arkisimmista äänikkuvista puhumattakaan.

Muutto Malaguetan rantakadulle oli muutto pieneen kylään vaikka talot olivat korkeita. Hiljaisuus oli ihanaa. Samalla saimme meren aivan ikkunan alle ja  nurkan taa MuelleUnon "Water frontin" liikkeineen ja baareineen ja ravintoloineen, naapuriin oman parturin, apteekin, lähikaupan ja baarin. Kaikkialle oli lyhyt matka, paitsi maanpintaan, jonne parhaimmillaan jouduimme matkaamaan 17 kerrosta alaspäin.

Täällä Limonarissa olemme keskustasta bussiyhteyden tai kolmenvartin kävelymatkan päässä. Pihaovi on alle kymmenen rappua alaspäin. Silti kauppoja ja apteekkeja riittää lähietäisyydellä, merelle on matkaa puolisen kilometriä.

Olemme sukeltaneet yhä syvemmälle Espanjaan. Vanhoja tuuheita puita, pensasaitoja ja köynnöksiä, suuria viherkasveja. Kerros- ja pientalojen lomassa on vanhoja suuria huviloita puistomaisine pihoineen, pikkutaloja aitojen takana ja loputon kortteleiden sokkelo aina erilaisia aamulenkkejä varten, ylä ja alamäkiä vaan ei aivan uuvuksiin. Kaduilla kulkevat lapsiaan tarhaan tai kouluun vievät vanhemmat, koirien ulkoiluttajat, köpöttelevät hiljkseen vanhukset ja nuorisoa kännyköitään selaten. Puistokadun parkkipaikat  ovat täynnä ja liikenne rullaa yksisuuntaisella kotikadulla, suojatiellä autot odottavat että ehdit yli. Ja vanhan villan portineduspenkillä istuu usein säveltäjä ja täyttää nuottiviivastoaan. Äänimaailmaa johtavat koirat, mustarastaat ja pensasleikkurit, kunnes tuuli lehvistössä peittää ne kaikki alleen.

Aivan varmasti muistan tätä kotiani lämmöllä, vaikka juuri nyt ikävöinkin Suomen kesään. Myöhästyinkö siitä, sillä sehän oli jo tällä viikolla?

Matkustan ympäri Eurooppaa

Malagan vesisateet vaihtuivat kuukausi sitten Suomen pakkaseen. Talvilomani vei minut todellakin keskelle kimallusta ja lumisateita. Sain kokea kaksi vuodenaikaa samaan syssyyn, kuten äitini olisi sanonut, sillä hanget ehtivät paitsi kasvaa myös huveta reippaasti, varvikko kurkotella kevätvaloon ja kelirikko muuttaa sivutiet liejuisiksi luistinradoiksi.
Rengasmatkani  kulki Espoon kautta Päijänteen rannalle ja sitten edelleen mummihommiin Ruotsin Malmöhön, josta minun on  tarkoitus palata vielä katsomaan joko kesä olisi saapunut Málagaan.

Suomi-viikot olivat todella luksusta. "Luksusta", sanoo puolestaan yksi naapuri, aina kun elämä hymyilee. En voi mitään sille, että taivastelin ympärilleni milloin rantajäällä, milloin lumilapion varressa illan pimetessä, milloin lapsuuteni mökkisaunan lauteilla, takkatulen ääressä, vesijumpan jälkeen ja aina aamulla ensimmäiseksi verhot aukaistessani: tämä on luksusta.

 Sitä lisäsi myös pojan ja miniän vierailu Pääsiäisenä. Poltimme kerrankin pääsiäistulia, sillä rannasta oli kaadettu koivuja, joiden oksat oli kerätty korkeaksi keoksi. Savunhaju, siinä yksi piste reissulle lisää. Listaa voisi jatkaa loputtomasti, eikä kuohuviinin nauttiminen puuliiterin seinustalla auringossa istuen tuonut sekään miinuksia. Luks... hyvä on, yritän jättää tuon sanan taas naapurin käyttöön.


Sain varmasti kotomaastani sellaisen kuvan, jonka haluaisimme antaa turisteille: Tule ja koe eksoottinen Suomi! Aktiivilomani antoi minun polttaa tulia, kahlata syvässä hangessa, siivota pihamaata, kutoa, lukea, saunoa, tehdä lumitöitä - tavallaan olla tekemättä itään.   Lumikolan kanssa koluaminen ei varmasti olisi tuntunut yhtä terapeuttiselle, jos olisin joutunut työntelemään sitä viikko toisensa jälkeen. Siis, kuten monesti ennenkin, sain taas nauttia rusinat pullasta.

Viikonloppuna asemapaikkani siirtyi astetta keväisemmän Ruotsin puolelle, jossa saan viettää pari viikkoa laatuaikaa lapsenlapseni kanssa.
"Mummi, miksi sinä tulit vahtimaan minua?" Minua kaivataan tällä kertaa mm. äidin työmatkojen takia.  Ja koska aamuinen vesisade taukosi juuri, saan ehkä hakea Pikku-Myyn päiväkodista kuivan sään aikana. Sitä odotellessa mummihommat kattavat jälleen kerran mm. villatakin kutomista.

Ylimääräiset tavarat autopaikalla tuottavat päänvaivaa

Muutosta on kolmisen viikkoa. Tavarat alkavat olla löytäneet paikkansa, verhot on saatu kutakuinkin ripustettua ja pahvilaatikoista on päästy eroon. Autopaikalla könöttää kuiitenkin edelleen kasassa kaksi aurinkovuodetta, sillä niille ei ole täällä tilaa. Lisäksi siinä on suurehko aurinkovarjo ja sen painava jalka, pari kevyttä kokoontaitettavaa rantatuolia, pari ylijäämähyllyä ja koiran suht iso kuljetuslaatikko, jota tarvitaan vain kaksi kertaa vuodessa, mennen tullen.

Autopaikalla oleville tavaroille ei kuitenkaan tahdo löytyä tilaa asunnosta, jonka vinttiomero ei ole meidän käytössämme. Autopaikka sen sijaan kuuluu vuokraan. Sille ei suurimman osan ajasta ole käyttöä, kun ei ole autoakaan. Vain ystävät tarvitsevat sitä satunnaisesti meillä vieraillessaan. Kevään aikana käyttöä löytyy noin viikoksi.Tietenkin tavaroista on nyt valitettu.

Mies sanoo, ettei vuokralaisen asema ole sama kuin talon muitten auskkaiden ja onhan selvää, että en mieluusti itsekään katsoisi naapurien keräävän parkkiruutuunsa sekalaista tavaraa. Siksi olimme jo päättäneet luopua suurimmasta osasta niitä.

Nyt vain sitten odottelen, että enlantilainen ystävä Jane, jolle lahjoitin englanninkieliset dekkarit saisi autonsa kuntoon ja tulisi hakemaan tavarat. Toivotaan, että se tapahtuu ennenkuin naapurien pinna palaa. Ei olisi kiva joutua silmätikuksi. Kun parkkiruudun nurkassa on vain yksi siisti kuljetuslaatikko ja yksi tuuletin, toivon niiden saavan hyväsynnän  siinä missä naapurin polkupyörien ja pahvisen mainosstandinkin.

Mitä muuta kuuluu? Flunssa ei ole vielä päästänyt täysin otettaan meistä. Uskon, että se häipyy vasta, kun pääsemme eroon Malagaa jo kolmisen viikkoa piinanneista sateista. Asunnossa on edelleen niin kosteaa, että  minun vaatekomerossani, joka on kolmelta sivultaan ulkoseiniä vasten, vaatteet ovat nihkeitä vaikka pidän ovia auki, kosteudenpoistajalaatikkoa alahyllyllä ja käytämme makuuhuoneessa  joka päivä sitä sähköllä toimivaa vekotintakin (jonka 2,5 litran vesisäiliötä tyhjennetään päivittäin). Luojan kiitos täällä on suurimman osan vuotta todella kuivaa keliä. Liekö seinissä minkäänlaisia kosteussulkuja suomalaiseen tapaan? Mutta nyt kun vinttikerroksesta löytyi katon alta pyykinkuivaustilakin, olen entistä tyytyväisempi paikkaan.

Jos suomalaiset kaverit kyselevät Facebookissa "käsi pystyyn niiltä, jotka ovat kyllästyneet lumeen" täällä voi kysellä samaa vesisateeseen ja poikkeuksellisen pitkään epävakaiseen säätilaan kyllästyneiltä. En ole varmaan ainoa, joka nostaa kätensä vaikka en helteitten perään olekaan.

ps. Jotain miinustakin. Nyt kun silmät alkavat flunssan hellittäessä aueta, huomaan että muutossa työpöydän nurkkaan on tullut lyöte, peukalon  kynnen kokoinen pala puuttuu, sama juttu lasisen sohvapöytämme jalkaosassakin (sen saa onneksi peittoon jalan muovisen "eristeen" alle. Plussapuolelle voi kuitenkin laittaa, että mies sai korjattua hajoamispisteessä olleen vuoteemme. Ei paha. Nämä asiat kuitenkin puoltavat "oikean"muuttofirman käyttöä - jos siis joskus vielä joudumme täällä muuttamaan. Nyt se tuntuu mahdottomalle ajatukselle.

HUH! Toivottavasti ei tarvitse enää muuttaa

 

Olihan se rankempi homma, kuin olisi halunnut myöntää. Ihan ensimmäisenä en ala katsella ympärilleni ja miettiä oisiko jossain talossa kiva asua. Kun vain vaan saan kolme viikkoa kestäneen flunssan selätettyä ja tämä jo hyvinkin toista viikkoa kestänyt sadekausi päättyy, alkaa aurinko varmaan paistaa sieluunikin. 

Ihan ensin on sanottava, että asunto on tähän mennessä yllättänyt vain positiivisesti. Flunssa on kuitenkin vienyt terän kaikesta tekemisestä, jopa suihkuun vääntäytyminen on vaatinut keskittymistä - aivoni ovat olleet off-line -tilassa tulostimeni tavoin. Kummatkin pitäisi kuitenkin saada fiksattua, jotta elämä saisi mahdollisuuden näytää kuinka onnekas olenkaan. Jos armas sisko ei olisi vieraillut luonamme, en olisi varmaan saanut yhtään tauluakaan seinälle.

Kiitos avusta ja inspiraatiosta siskoseni! Olihan täällä ainäkin vähemmän paukkupakkasta vaikka sadetta saatiinkin välillä kaatamalla.

 Hajanaiset ajatukset muuttoa koskien ovat täyttäneet mieltäni niistämisen ja yskimisen lomassa:
- Jos ei olisi omia kalusteita, muuttaminen olisi halvempaa ja helpompaa.
- Kalustetussa loma-asunnossa asustaminen on harkittava teko, kun ikää karttuu ja lompsa laihtuu.
- Seuraavan muuton tekee muuttofirma "kukat maljakkoon" periaatteella, jos rahkeet kestää.

Hei, me muutetaan!

Nämä muuttolaatikot ovat edelliseltä
kerralta,mutta tuskin niitä on nytkään
vähempää.

 

Näin siinä kävi, otamme askeleet kohti uutta kokemusta. Limonar on kaunis ja rauhallinen kaupunginosa keskustasta linja-automatkan päässä eikä kävelymatkakaan ole hyväjalkaiselle mahdoton.

Osa tavaroista on jo pakattu ja muuttofirma tulee hommiin huomenna. Olen yllättänyt itseni ja pessyt verhot ja villamatotkin. Ne on kiva viedä uuteen kotiin puhtaina ja pölyttöminä.  Ikeaan jouduin tekemään kaksi reissua, kun ekan reissun puolivälissä ostoslistani mystisesti katosi ja parvekkeen ulkovalo jäi ostamatta. Uuteen kotiin tarvitaan huima määrä lamppuja lisää, yhteensä kahdeksan. Onneksi niidenkin asennus, samoin kaikkien huonekalujen kasaus ja hyllyjen/taulujen kiinnittäminen on muuttofirman huolena.

Täällä ovat lähes kaikki yllyt  tyhjillään, samoin osa kaapeista, osa tauluista on riistetty seiniltä ja pöydät ovat ilman liinoja - kuppi kilahtaa ikävästi lasipöydälle.. Kun pestyt matot ovat rullalla somistavat lattioita vanhat stoppfiltit, mattojen alla olleet liukuesteet jotka ovat matkalla roskiin.

Keittiön kaapit jätän suosiosta muuttofirman pakattaviksi. Samoin kaikki lasit, kupit ja lautaset. Silloin vastuu niistä on heillä, jos jotakin menee rikki. Itse olemme pakanneet lähinnä liina- ym. vaatteita, takkeja sekä kenkiä että papereita ja kirjoja.

Pesukone on jauhanut keittössä koko aamun ja seuraavaksi koneeseen menevät viimeiset verhot. Kun vielä malttaisi odottaa huomiseen. Tämä on jännempää kuin jouluaatto.

Muutoksen ilmapiiri

Sen läsnääolo on tiivistynyt viime viikkojen aikana. Paluuta ei ainakaan ole, sillä sanoimme asuntomme irti tämän helmikuun loppuun. Nyt on kuitenkin (tosin vähän epävarma) kästiys siitä, minne matka tästä vie.

Ensimmäisen talvemme Malagassa vietimme  kaiken tapahtuman keskipisteessä, keskellä vanhaa kapunkia Calle Marques de Larioksen ja sen yhden pienen poikkikadun kulmassa. Juuri nyt meneillään olevaa Malaga Carnavalia tai katusoittajia  tai Pääsiäisen Semana Santan kulkueitten musiikkia saattoi kuunnella parhaimillaan pää omalla tyynyllä. Se oli hauskaa, mutta yksi vuosi riitti. Halusimme jäädä, mutta asua jossain hiukan rauhallisemmassa paikassa.


Kolme seuraavaa saimme viettää rantakadulla ensimmäisessä linjassa, kuten täällä sanotaan, meren puolelta Malaguetan hiekkarannan alkupäätä ja keittiöstä vanhaa kaupunkia ja Gibralfaroa katsellen. Carnaval näkyi ja kuului vain päätöspäivänä, kun juhla loppuu Entierro del Boqueróniin eli  bogeroonesin hautajaisiin. Tuolloin poltetaan kulkueen saattamana rantahiekalle tuotu muutaman metrin pituinen paperista ja puusta kyhätty kalapatsas.

Viimeiset kaksi vuotta on kohta kulunut tässä Paseo Maritimo Pablo Ruiz Picasson alussa.  Suurehkolta kattoterassiltamme on avautunut näkymä satamaan, rannalle ja Malagan lahden länsilaidalle. Olemme nähneet kaikki täällä vierailevat risteilyalukset suurimmasta pienimpään, mahtavia myrskyjä, suurenmoisia ilotulituksia, kuunsiltoja ja esteetöntä  auringonvaloa aamusta iltaan. Ja nyt näemme viimeisen kerran myös kuinka Carnavalin hautarovion savupatsas nousee rannalla, mutta sitä ei tule ikävä.

Joka tapauksessa muutto jonnekin on siis edessä vajaan kuukauden kuluttua. Toivotaan, että kaikki sujuu jouheasti, maksettu takuuvuokra riittää vakuuttamaan vuokraemännän ja saamme kirjoitettua sopimuksen alle mahdollisimman pian.

Jos asiat sujuvat, laskeudumme puunlatvojen tasolle, puoli kilometriä sisämaahan, puistokadun varrelle. Näkyvyys katkeaa kilometrien sijasta jo muutamaan kymmeneen metriin, ikkunsta ei näy merta. Muutos tulee olemaan suuri, mutta terveyskeskus tulee pysymään samana.  Koska viime viikolla kumpaisenkin mittari saavutti 65-vuotta, olemme siis jubilados täkäläisittäinkin. Tuo ei siis ole ihan vähäinen poitti.

Nyt on kuitenkin edessä reilu viikko lapsenlapsen kanssa. Pikku-Myy ja isoisä laseutuvat Malagan lentokentälle puoli yhdeltä ensi yönä. Tätä vuotta Ruotsissa yksinhuoltajana opintojaan jatkava tytär joutuu viikoksi seminaariin ja siksi tiedossa on minullekin mummihommia, edellisistä onkin jo kohta kuukausi. Kun lapsi on ensimmistä kertaa elämässään kuusi yötä pois vanhempiensa luota, saattaa meidän taitomme joutua koetteelle. Ikävä on itsestään selvyys, mutta kuinka me osaamme sitä helpottaa ja saada lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi.  Siinä meille opintopisteet hankittavaksi.

Elämä on elämisen arvoista.

Pysäyttäviä asioita

Vain hetki Fugessa, ja alkoi olla ikävä malagalaista kahvikupposta.
Suomalaisen pullapuodin asiakaspalvelu kolahti, muttei kivasti.

Vuosikausia 93-vuotiaan äitinsä omaishoitajana ollut ikäiseni ystävä joutui hetkessä hoidettavien joukkoon. Aivoinfarkti, kyllä kai ja todennäköisesti jotain vielä paljon vakavampaa. Minulla paistoi tänään aurinko, vaikka sydäntä ahdistaa ystävän vuoksi. Elämä ei ole oikeudenmukainen, voinko minä silti nauttia. Tai ei vain voinko, onko se minun ja kaltaisteni todellinen velvollisuus? Tehtävä, joka täytyy hoitaa, jos näin on suotu?

Vuokralla asumisen riemuja. Joko kerroin, että vouokraisäntäpariskunta tekee avioeroa, riidellen kuulemma. Vuokraemäntämme haluaa tavata meidät. Mitä on odotettavissa? Emme tietenkään tiedä, tietenkin pelkäämme, että asia vaikuttaa meidän elämäämme lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä. Mutta onko se pahasta? Sitä emme voi tietää, ehkä elämällä on meille lisää annettavaa, uusia kokemuksia.

Ennakkoäänestys Fuengirolassa, suomalaisessa seurakuntakodissa. Ja, jo joku alkaa määrätä miten jonon pitäisi asettua. Ihan oikeassa hän oli, mutta teki sen niin suomalaisen ärsyttävällä tavalla, antoi ymmärtää, että me sata muuta olimme ihan tyhmiä. "Onneksi minä en asu täällä", totesi puoliso, olin liikuttavan samaa mieltä, Malaga parempi.

Äänestyksen jälkeen menimme kuitenkin Los Bolices -aseman juurella olevaan suomalaiseen pullapuotiin, koska minä halusin pullaa. Oli Runebergin torttuja, karjalanpiirakoita ja teollisesti valmistettuja, itse paistettuja possuviinereitä. - Petyin vähän (ei korvapuustia), mutta kyllä ne possut ABC-munkille vertoja vetivät. Mies haki naapuripizzeriasta oluen, vaikka olisin äänestyskahvit tarjonnut,  "pakkosyötin" karjalanpiirakan munavoilla - jotain suomalaista hänellekin sentään.  Ai niin, se kahvi oli niin perussuomalaista kuin voi, tarjoilua myöten. Tossa! ja pieni paksu arabia-kuppi nokan alle, tuosta saa kaataa (ihan ite) ja laittaa maitoa joukkoon. Johan olinkin ehtinyt unohtaa, kuinka kiva on saada café con leche pöytään tuotuna.

Toivottavasti ei tarvita toista äänestyskierrotsta vaan ehdokkaani voitaa ekalla.