maanantai 16. marraskuuta 2015

Ihania ilmaisia puheluita



Olenko koskaan älynnyt kehua niitä? Näitä ilmaisia puheluita.Pikku-Myyn asettuminen kauaksi Afrikkaan on siedettävää, kun näkee ja kuulee lapsenlapsen innoissaan osallistuvan Skypetykseen.

Yhtenä päivänä huomasin puhuvani Watsupin puhelua. Toisena juttelevani messengerin kautta. Monta mukavaa hetkeä on sen jälkeen vierähtänyt kuulumisia vaihdellen ystävien ja perheenjäsenten kanssa. Ei tarvitse olla huolissaan soittajan eikä omankaan puhleinlaskun paisumisesta. Me kun emme edelleenkään ole hankkineet paikallisia espanjalaisia liittymiä. Silloin ensimmäisenä vuonna niitä kokeilimme, mutta prepaid-liittymistä oli jostain syystä puheaika loppu jo muutaman lyhynen puhelun jälkeen. Yksien puhelimien/yksien liittymien käyttäminen osoittautui ainakin meidän hermoillemme ja puhelimen käyttötapoihin sopivammaksi.

Nämä uudet ilmaispuhelut varmaan muuttavat hiukan kontaktejamme kotimaahan. Ehkä tulee soitettua useammin pelkän sähöpostin lähettämisen sijaan.

Nuoriso on varmaan ollut tietoinen näistä uusista mahdollisuuksista jo kauan, mutta olen yllättänyt monen hiukan vanhemman  soittamalla hänen kännykkäänsä ihan uudenlaisen puhelun. En edelleenkään ole puhelimesta yhtään sen innostuneempi kuin aiemminkaan, annettuani mielestäni aikanaan ihan kylliksi (20v)  sen käyttökulttuurin edistämiseksi. Mutta vaikka luuriin tarttuminen ei ole minulle mieluisaa, vetää kuulumisten vaihtaminen ystävän kanssa pidemmän korren.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?