Harmittaa aiheesta - tai toisaalta aiheetta. Tuntuu siltä että olen paisutellut tätä onnettomuutta. Tietenkin sattui kun töhmähti katuun ja sattuu taas vieläkin. Mutta tämä ei kuitenkaan ole mitään monen muun ongelmiin verratuna. Ei minulla ole mitään vakavaa sairautta, verestäni ei ole löydetty syöpäsoluja, minulla ei ole hivuttavaa tautia - vain yksi kömmähdys. Ja silti tässä vaan valittelen.
Eilen mentiin ulos. Vielä tämä ja ensi viikko on luvassa tällaista suomalaisittain ihanaa kesäkeliä. Lämpötilat reilu kaksikymmentä, mukavaa pikkutuulta ja kirkasta taivasta. Ei tehnyt mieli jatkaa sängyn pohjalla, jossa olin SENTÄÄN jo kaksi päivää maannut. Oli se Pacon tuoma pyörätuoli, tottakai teki mieli ulos. Mukava retki vaikka ei kovin pitkä. Kipeä reisilihas ei kuitenkaan ollut rentona vaan jännitin sitä koko ajan. Arvaat, ettei tykännyt yhtään. Iltapalapitsan nautin "baaritiskillä hengaillen" eli keittiön työtason ääressä seisten. Samassa paikassa nautin aamupuuronkin. Oma vika.
Lihas kertoo nyt levossakin olevansa olemassa ja loukkaantunut saamastaan kohtalosta.
Jollain lailla tarvitsisi taas saada väännettyä tämän ihanan elämän auringonpaiste ja onnellisuus päällimmäiseksi ja survastua kiukutteleva lihas ottamaan ihan iisisti sitä mukavaa Ikean höyhentyynyä vasten, jolle olen sen hellästi asettanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?