Aaltojen murtuminen rantaan kuuluu oleellisesti elämäämme niin täällä Malagassa kuin Päijänteen Rannallakin. Meren äärellä maininkien kumu on kuitenkin hallitsevampaa, koska metsän suhina puuttuu. Ja se kuuluu jopa silloin kun ei tuntuisi lainkaan tuulevan - aallothan ovat kuulemma seurausta siitä, että jossain on tuullut, ei välttämättä tässä ja nyt.
Liekö yksi sopeutumisen askel, että aamulla laskeuduin hiekkarantakävelylle ja sitten aallonmurtajan suojassa aamu-uinnille. Suomessa se oli tänä kesänä vain muutaman aamun ilo. Pilvien tummentamat aallot eivät kutsuneet pulahtamaan kylmänä pysyneeseen Päijänteeseen vaikka usein harrastan sitä läpi kesän säistä riippumatta.
Ensikosketus mereen on siis tältä syksyltä luotu. Nyt mietiskelen sitä, voisinko sitkeällä aamu-uinnilla pakoilla kuntosalia. Se sijaitsisi melkein yhtä lähellä kuin ranta ja tiedän, että tässä iässä kuntoa pitäisi jollain lailla pyrkiä kohentamaan. Mutta edelleen, niinkuin viime syksynäkin, kuntosali ei kutsu minua lainkaan. Toisaalta, viimeistään joulukuulle tultaessa, merivesi on saavuttanut Päijänteen lämpötilan tai ainakin lähentelee sitä. Ja kuntosalin kuukausimaksu olisi alle kolmekymmentä euroa. Tarjolla olisi vaikka mitä yksilöjutuista erilaisiin ryhmiin, jogaa, pilatesta... vaiks mitä.
Viime talven pakoilin kuntosalia sauvakävellen ja omalla kolmenkilon kuntosalillani. Kyllä se nosti kuntoa ja tiputti painoa. Kevättalven hiihtolomallani kuitenkin huomasin, että jalkalihakseni eivät olleet ladun vaatimalla tasolla - tasamaa meni jotenkin, mutta pienikin lasku oli lihaksilleni liikaa. Vaikka en tänä talvena taidakaan hiihtää, epäilen ettei sauvakävelyt sulata vatsarasvojani tai vahvista kyllin jalkojeni rapistuvia lihaksia. Mutta askel kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?