Ei pääsiäistipuja

Espanjan pääsiäinen on täynnä perinteitä. Minunkin pääsiäiseni on ollut aiemmin. Olen  kaivanut kaapeista joskus ammoin kotiapulaiseltamme saadun pahvisen pääsiäismunan, ottanut esille pienet keltaiset tipukynttilät, kylvänyt rairuohon tai vehnän, yleensä - liian myöhään. Näillä pikkujutuilla koko koti on ollut täynnä Pääsiäiseen kuuluvaa valoa ja uskoa tulevaan.

Pääsiäisen ruokalistaan on kuulunut lammasta, kanamunia ja mämmiä. Aamulla on siitä vanhasta munasta kaivettu pikkuyllätykset vaikka kaikki ovat aikuisia.

Mutta nyt oma traditioni on aivan hukkateillä. Kuvan pikkunarsisseja sai täällä joskus itsenäisyypäivän aikoihin. Pajunkissoista ei ole tietoakaan. Vasta pitkäperjantaina huomaan, ettei minulla ole ensimmäistäkään pääsiäiskoristetta, ei ensimmäistäkän pääsiäisliinaa, jollei mukaan lueta  Pylsyn keltaista huopaliinaa, joka on ollut pöydällä jo joulukuusta lähtien.

Tänä keväänä ei ole pikkunarsisseja,
ei pihalla eikä pöydällä.

Jälleen kerran huomaan, kuinka helposti lukkiudun vanhoihin tapohini. Mistä se sitten johtuukin, tämä Pääsäinen ei tunnu aidolle vaikka kuinka olen nähnyt noita Semana Santan kulkueita, taittanut ruokapöytään Marimekon keltaiset servietit, kekustellut runsaasti uskonnollisista aiheista - kiivaastikin, lukenut jopa Hesasrista tutkijan ajatuksia siitä "mitä Jeesukselle todellisuudessa tapahtui Pääsäisenä".

Ensi syksynä taidan roudata mukanani nuo tärkeimmät pääsiäisreliikkini. Ehkä silloin pääsen oikeaan tunnelmaan.

ps. Jos huomaatte tässä tekstissä jotain käsittämättömiä epäjohdonmukaisuuksia, se saattaa johtua siitä, etten ole enää vuosiin työskennellyt avokonttorissa ja nyt ympärilläni risteilevät keskustelut tuntuvat vievän omat ajatukseni taivaan tuuliin.