tiistai 1. huhtikuuta 2014

Vesiongelmia









Näin ihanan puhdasta vettä tursui
suihkukaappiin lattiakaivojen tyhjennyksen
yhteyessä. Oliko mekaaninen puhdistus voinut
rikkoa hauraat putket?
 

Kun aikanaan veneilimme, aiheutti enemmän ongelmaa katon läpi tuleva vesi, kuin veneen pohjalle kertyvä. Oli ikävä herätä yöllä ja huomata ensimmäisenä, että makuupussi tai peitto oli märkä. Vaikka kantta kuinka olisi tilkinnyt tuntui sadevesi löytävän tien sisälle hyttiin.

Enää ei veneillä, mutta toissailtana naapurilla oli hiukan samanlainen ongelma, joka heijastui meillekin. Olin juuri sammuttamaisillani lukulmapun, kun ovikello soi. Itse asiassa luulin, että joku soitti alhaalla ulko-oven kelloa ja oli näppäillyt väärin. Emme odottaneet ketään. Tyynnytin koiraakin, ettei se mitään ole, jatka unia.

Mutta soitto jatkui itsepintaisesti. Oli pakko nousta vuoteesta. Ovikello se on, kymmeneltä illalla. Joku oli käytävässä ja vaati itsepintaisesti että avaan ovea.
-- Por qué? katsoin samalla ovisilmästä minkänäköinen häiriköijä siellä on, kelle tahansa en avaisi.
Oven takana seisoi aamutakissaan alakerran vanha leskirouva ja sanoi että kyllä minun nyt on ihan pakko avata ja tulla katsomaan.

En ymmärtänyt puhetulvasta lähes muuta kuin että kylpyhuonetta täytyy tulla katsomaan. Ja totta totisesti: naapurin kylpyhuoneen katossa oli monta märkää läikkää ja yhdestä jo hiukan alas notkuvasta tippui vettä lattialle. Meidän kylppäristäkö? Tässä vaiheessa palasin jo herättämään miehenkin, joka kaikesta hälystä huolimatta nukkui "Ruususen unta".

Viemärihommat ovat tämän talon vitsaus. Olimme jo vuosi sitten ilmoittaneet vuokraisännälle että vessanpöntömme vuotaa vettä lattialle, siihen saatiin korjaus syksyllä. Pönttö irroitettiin, tiivisteet vaihdettiin. Ei pitäisi vuotaa. Kun tyhjentää ammeen, tulevat vedet osin lattialle vaikka röörit rassattiin tammikuun lopulla, minun syntymäpäivänäni, jos muistatte. Olimme tehneet sen, mikä on ollut vallassamme. Nyt emme kuitenkaan olleet kylpeneet moneen viikkoon. Muutenkaan ei vettä oltu hulvattu lattialle. Oliko mekaaninen puhdistus voinut rikkoa hauraat putket?

Yöllä ei ollut muuta tehtävissä kuin sulkea kokonaan kylpyhuoneeseemme tuleva vesi. Onneksi kylpyhuoneita on kaksi. Ensimmäiseksi aamulla asiasta kerrottiin vahtimestarille, joka kävi katsomassa tilanteen ja totesi että vian täytyy olla jossain putkistossa.  Saimme siis synninpäästön, mutta hanat pysyvät kiinni niin kauan että joku tulee todenteolla tutkimaan vikaa. Siis odotellaan.

On se luojan lykky, että olemme tässä vain vuokralla. Pahoin epäilen, että talolla on edessä suuri putkiremontti. Sitähän enteili jo joulukuussa keittiömme seinällä kulkevasta putkesta tulvahtanut saippuavaahto ja vesi. Tietenkin remonttikulut siirtyvät vuokriin jollain aikajänteellä, mutta ainakin meidän vuokra on "suojeltu sopimuksella" seuraavat neljä vuotta.

Aina kun kuulen veden lirinää - ja sitä kuuluu jatkuvasti - olen varma, että nyt taas vettä juoksee seinää pitkin. Nyt pelkään myös kylpyhuoneemme lattian romahtavan naapurin niskaan jonain yönä, jos korjausmies ei pian ilmesty paikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?