Espanjalaisten mielestä on vielä kevät. Aamulla näkee ihmisten kiiruhtavan töihin untuvaliiveihin tai toppatakkeihin pukeutuneena. No, toki ei kaikkien. Rantakatumme kahvioissa istuskelevat ovat vähentäneet vaatetustaan jopa lyhytihihaiselle, mutta edelleen paikallisilla naisilla ovat helyt kaulassa, korkokengät jalassa, neuleet ja asusteet viimeisen päälle ja naama meikattuna, kiharat kohdillaan. No, toki ei tässäkään tapauksessa ihan kaikilla.
Mutta meidät turistit, jotka olemme onnistuneet aika hyvin pukeutumisella naamioitumaan paikallisväestöön talven aikana, erottaa nyt kyllä helposti katukuvasta. Me pujahdamme koloistamme kadun poikki shortseihin ja t-paitaan tai rantamekkohin sonnustautuneena, jalassa rantasandaalit tai kroksit. Varusteena iso kassi, jossa rantapyyhkeet, aurinovoiteet, tyynyt ja lukemiset.
Ja rannalle ovat ilmestyneet jo virvoitusjuomakauppiaat. Yksi kantaa kylmälaukkua, toinen ämpäriä muovikassissa, kolmas jäillä ja juomilla täytettyä muovikassia. Jokainen tarjoaa olutta, cocacolaa, fantaa, vettä. Hinnat vaihtelevat euron ja kahden välillä.
Auringonpalvojalta toiselle kulkevat myös hierojat huudelen vaikka keskelle untasi "masaje, masaje". Sen saat viidellä tai kymmenenllä eurolla, riippuen siitä hierotaanko vain kehon yläosa vai myös jalat.
Mutta rannalla on vielä tilaa ja näin viikolla Malaguetan rannassa on rauhallista. Kun istuu iltapäivällä xiringuito Mamissa syömässä tulilla paistettua kalaa, tuntuu kuin olisi maalla. No, ehkä täällä on nytkin astetta enemmän porukkaa kuin kotikylällä juhannuksenkaan aikaan.
Ps. Ehkä espanjalaiset ovat oikeassa. Iltapäivällä työntyi mereltä viileä sumu ja kummasti oli kevään tuntua ilmassa.
Kenellä teistä on crocsit???
VastaaPoistaMulla. Ihan hirveät. Tänään jo hiplasin toisia rantakenkiä - hyvät jalassa, kauniit. Mutten sitten raaskinut. Ehkä kysymyksen innoittamana menen huomenna sijoittamaan 10 euroa.
VastaaPoista