Ostoslistalla pienemmän ihmisen tuoli, jakkara ja muuta joulutarpeellista

Niin se vain jouluun valmistauminen edistyy. Ikea-retkeltä tarttui matkaan ostoslistaan merkitty tuoli ja jakkara, wc-istuimeen laitettava lisärengas pikkuihmistä varten, kynttilöitä, silliä ja mätitahnaa...

Kahden eläkeläisen talous tarvitsee kaikenlaista ihmeellistä tarpeistoa, että perheen pieninkin jäsen tuntee itsensä tervetulleeksi. Nyt roikkuvat Pikku-Myyn pyyhkeet naulassa, amme suihkukopin seinällä, myös lapsikokoiset aterimet odottavat ensipesuaan astianpesukoneessa. Uskokaa tai älkää tämä on minusta mukavaa puuhaa. Onneksi kaikkia valmisteluja ei ole vielä tehty, ettei aika käy pitkäksi ensi viikonloppua odottaessa.

Lista asioista, joita täytyy tehdä ennen joulua:

Vävyn villasukat valmiiksi.

PikkuMyyn lahjat paketoi (osta toistakin joulupaperia, etteivät kaikki paketit näytä samalta).

Muuta kalustusta: Pöytään pitää mahtua 7 henkeä, siirrä huonekaluja huoneesta toiseen, tuo ulkoa joku rottinkituoli sisälle, että kaikille löytyisi mukava oleskelupaikka. Ja tietenkin on siivottava vaikka ei vaihdetakaan verhoja, kuten äidillä oli tapana.

Leivo jotain hyvää kahvileiväksi, hyödynnä jotenkin Suomesta roudattuja kuivattuja mustikoita, mansikoita ja puolukoita. (Onneksi mies hoitaa kalat, kinkun ja juomapolitiikan.)

Muista ostaa: Tiikeri-kaupasta joulupipareita, lisää AA-paristoja jouluvaloihin, Pikku-Myylle suklaajäätelötikkuja ja Veetapixiä. Mistähän löytäisin juustokuminaa, sitä tarvittaisiin ihanaan punajuuri vuohenjuustosalaattiin - millähän nimellä sitä voisi edes alkaa kaupasta etsiä?


Jos tuosta listasta et arvannut, niin lukemiseni alla on parhaillaan Mia Kankimäen iki-ihana Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Siinähän niin hän kuin Sei Shonagonkin kirjoittavat jos jonkinmoisia listoja, toinen jokunen vuosi sitten, toinen tuhat vuotta sitten. Lienee osa naiseutta, koskapa omat muistikirjani ovat täynnä listoja.

PS: Maanantaina Malagassa myrskysi ja satoi. Vesi meinasi jälleen kerran tunkeutua keittiön ja työhuoneen ikkunoista sisälle. Kaupungilla kaatui puita ja putoili isoja oksia, tuossa lähelläkin (en ole vielä itse tsekannut vahinkoja, katsoin vain netin kautta Surin sivuilta). Myrsky, joka riepotti koko niemimaata, oli täällä kuitenkin ohi jo iltapäivän alussa. Helpolla päästiin. Nyt se kuulemma piiskaa kotomaata - toivottavasti Rannalle ei tule pitkiä sähkökatkoja.

Vuokralla asumisen koukeroita

Olemme hyväksyneet sen tosiasian että tässä uudessa asunnossamme voimme toteuttaa kaikki haluamamme muutokset kunhan maksamme ne kokonaan itse, vaikka ne sitten nostaisivatkin asunnon tasoa ja arvoa, esim. turvallilsuutta tai toimivuutta lisäämällä.

En missään nimessä uskalaisi ostaa omaa asuntoa täältä, ei  kyllä olisi varaakaan. Olemme siis vuokralla. Asunnon sijainti on meille ihanteellinen eikä maisemistakaan voi valittaa. Meri loiskii (nyt tosin makaa turkoosina auringossa) terassin puolella, toiselta puolelta huushollia näemme kattojen yli ja talojen välistä vanhalle Gibralfaron linnoitukselle ja Catetraalille. Kurkistaapa jossain Paseo Parkin -puiston latvustojakin. Vuokra ei ole halpa, äärirajoilla mennään. Luulenpa että Fuengirolassa asuisimme samalla rahalla isossa modernissa rivitalossa aidatulla alueella. Olisi kuntosalit ja allasalueet  varmaan kaksinkertaiset ikkunatkin. Mutta me valitsimme tämän.

Heti alkajaisiksi kustansimme korotuksen terassin 95 cm korkeaan kaiteeseen - mieletämme se oli aiheellista 17 kerroksessa. Sitten maalautimme seinät uudelleen, sillä tehty muutoremontti oli ihan kelvoton. Kesällä levisi jääkaappi. Se oli kuulemma niin vanha, että uusiminen on meidän vastuulla. No, ilman jääkaappia ei pärjää.

Sitten piti saada lisää säilytystilaa pieneen sokkeloiseen keittiöön. Onneksi on Ikea. Jatkossa täällä on tilaa missä pitää pesuaineet ja myrkyt, joita ei halua lasten ulottuvilla säilyttää.

Viimeisin uudistus meni täysin nautinnon piikkiin ja oman energian kulutukseen. Maalasin keittiön vanhat kaapit. Erittäin espanjalainen keittiö säilyi sellaisena edelleen. Mutta kun vanhat tummat lakatut kaapinovet muuttuiivat raikkaan vaaleiksi, on ilo tepastella yölläkin jääkaapille - ihan vain nähdäkseen pimeässäkin himmeästi hohtava lopputulos. Tämä nyt taisi olla hankinnoista kaikkein halvin. Tosin ostimme maalia liikaa ja pensseleitäkin jäi, mutta kustannukset olivat silti alle satasen.

Nyt vain kiitos vuorkaisännälle, että saamme tehdä paikasta "oman" ja toimivan. Toivottavasti uudet naapurit eivät aiheuta ongelmia, jotta viihtyvyys säilyy. Sen saamme tietää 15. päivän jälkeen, kun uusi perhe muuttaa Madridista naapuriin.

Laatuaikaa ja avaruusmusiikkia

Ulkona on pimeä. Työhuoneen ikkunaan loistavat katetraalin valot, lentokone toisensa jälkeen laskeutuu, vilkkuva valoviiva liikkuu oikealta vasemmalle. Malagan kenttä on kiireinen.  Minä en ole.

Mies on katsomassa jalkapalloa, koira makaa olohuoneen matolla, sytyttelin sille juuri muutamat valot ettei se luulisi yön tulleen. Nyt on vasta ilta. Aktiivisuusrannekkeesta huolimatta olen istunut viimetunnit työpöydän ääressä. (Askeleista puuttuu vielä ihan liikaa, mutta tämänkin aamun jouduin lahjoittamaan migreenille. Selityksiä näköjään löytyy.)

 Luin jälleen kerran vanhaa käsikirjoitusta, josta en osaa päästää irti. Se  pitäisi varmaan haudata piironginlaatikkoon ja unohtaa, mutta jokin siinä vain vetää minua puoleensa. Haluaisin kirjoittaa sen vielä kerran - jos se sitten kelpaisi jollekin julkaistavaksi. Olen kuin äitini kopio.

Kyllä minä tiedän, ettei minusta ole kirjailijaksi, ei ollut taiteilijaksikaan, ei tanssijaksi, ei musikantiksi. Proosallisemmista asioista piti palkkansa ansaita. Mutta osasta haaveita tuli rakkaita harrastuksia, joista juuri tälläisenä iltana on ihana pitää hetki kiinni.

Puhutaan  laatuajasta, minäkin olen varmaan puhunut. Mitä se on? Viihtyminen itsensä kanssa varmaan kuuluu siihen kastiin, vaikka ei katakaan koko käsitettä. Vietän minä laatuaikaa monella muullakin tapaa. Nyt kuitenkin tuntuu ensimmäisen kerran Malagaan paluun jälkeen, että olen kotona, rauhassa, kiireettä - ja nautin siitä. 

Kolmen migreenipäivän jälkeen alkavat aivotkin vihdoin raksuttaa. Onneksi sentään selviydyin eilen illaksi miehen kanssa konserttiin. Laatuaikaa sekin oli.  Oli nautinnollista istua musiikin kylläsmässä tilassa. Star wars -elokuvista tutut näyt ja tunnelmat täyttivät mielen. Tajusin, että minulle - ja varmaan miljoonille muille - avaruuden äänimaalma on Williamsin muovaama, siis amerikalainen. Toinen oivallus oli, että klassista musiikkia on kaikkiallla - vaikka emme sitä aina tajuakaan ( -no,  tuo on käynyt mielessä jo aiemminkin). Jokainen lapsikin pystyy tunnistamaan näitä kappaleita kahden ensimmmäisen tahdin kuultuaan - ja minä ihmelin aina, kun isäni pystyi tunnistamaan aikansa tai aikaansa edeltävät sävelmät lähes järestään kaksi kolme tahtia kuultuaan.

Aivotoimintani vilkastumisesta kielii myös se, että aloin suunnitella uuden kotimme sisustusta taas askelen eteenpäin. Hämmästys oli suuri kun mieheni (jälleen kerran muuten) olikin sitä mieltä, että ajatuksessani oli  itua. Itse asiassa hän vei sitä pidemmälle, kuin olin itse uskaltanut ajatellakaan. Katsotaan nyt sitten, tuleeko pesu- ja kuivauskoneitten yläpuolelle seinään kaapit, johon saan sulkea piiloon pesuaineet sun muun roinan koneitten päältä ja lapsivieraita ajatellen turvaan pesualtaan alakaapista.

Elämähän on yhtä laatuaikaa, kun ei ole migreeniä.

250 metriä vei Espanjaan

 Muutimme pari viikkoa sitten Malaguetan rannalla 250 metriä itään ja 11 kerrosta ylöspäin. Ajattelin, että lähes mikään ei muutu, mutta tulimmekin Espanjaan. Niin pieni matka - ja kuitenkin niin suuri muutos. 



Luulen, että kaikki johtuu kaakeleista ja espanjalaistesta arkkitehtuurista. Edellisen asunnon pohjoismaisittain tuttu suoraviivaisuus on tästä asunnosta kaukana. Keittiö on pieni ja värikkäät kaakelit peittävät sen seinät, kaapit ovat tummaa puuta, kuten ovet koko asunnossa, vinkkeliä ja mutkaa riittää siellä täällä, ikkunat terassin suuria liukuovia lukuunottamatta ovat pieniä.

 

Ensivisiitillä keittiö hirvitti, samoin pienenpieni vessa sen vieressä, kaakeli-iloittelu jatkui sielläkin. Hyvin pian jokin minussa muuttui. Aloinkin pitää keittiöstä juuri sien pienuuden, epäkäytännölliyyden ja hirveitten kaakeliden ansiosta. Nehän olivat koko asian juju - vasta nyt olimme muuttaneet Espanjaan. Aiemmin olimme jatkaneet pohjoismaista asumista moderniksi remontoidussa kerrostaloasunnossa, jonka olimme viimeistelleet niin ikään pohjoismaiseen makuun suunnitelluilla Ikean kalusteilla.

Toki samat kalusteet seurasivat meitä tännekin, mutta näihin sokkeleihin sovitettuna ne tuntuvat entistäkin kotoisemmille. Lopputuloksena oli kodikkuus, jota en osannut odottaa.  Kun vielä saamme viimeisen Ikea-ostoksemme viimeisteltyä ja siirrettyä siihen osan astioista, vapautuu keittiönkaapeissa tilaa myös ruokatarvikkeille.
Toki jotkin asiat täällä etsivät edelleen paikkaansa, mutta vaakakuppi on kallistunut yhä voimakkaammin positiivisen puolelle. Minä viihdyn täällä.

17. kerros - kaiteen korkeus 95 cm

Kulttuuriero lienee tuokin. Suomessa kaiteen tulee olla 120 cm korkea, mikäli pudotusta on yli 6 metriä. Paljonkohan mahtaa pudotusta tulla katutasolle 17. kerroksesta. Onneksi huomenna kaidetta korotetaan, uusi korkeus 125 cm.

Tänään muutto edistyi kananaskeleen verran. Löytyi nimittäinn naulakko eteiseen koiran hihnalle ja  muutamalle takille "joita juuri tänään vedetään niskaan", sekä just passeli metallinen rullakko, jonka hyllylle voi piilottaa teleyhtiön tukiaseman, joka oli pakko asentaa kapeimpaan paikkaan eteisessä. Hauskinta oli, että kummatkin huomasin ihan eri liikkeitten ikkunoissa ja ihan sattumalta. Ja kummassakin on samanlaista hapettuneen metallin vihreyttä - toisessa aavistus ja toisessa rutkasti.

Rakkaita vieraitakin kävi pikavisiitillä. Ikävä kyllä he saivat tällä kertaa lähteä kuivin suin. Alunperin heidän piti tulla meille yöksi, mutta kapuloita rattaisiin heitti ystävien narttukoiran juoksu. Se esti lähemmän kanssakäymisen oman perromme seurassa. Nyt tapasimme sitten tyhjässä asunnossa ja ratkoimme erilaisia sisustuksellisia ongelmia. Minä sain monta hyvää vinkkiä ja uutta uskoa siihen, että "hyvä tästä tulee". Ja varmaan tuleekin, kun antaa kaiken mennä painollaan eikä hermoile. Jotenkin on vain pakko myöntää, että paineensietokyky on viimeisen kymmenen vuoden aikana (= pois työelämästä) romahtanut roimasti. Nyt ei päivään mahdu kuin yksi ongelma, silloin niitä oli vähintään joka tunnille omansa - ja siinä vain mentiin eteenpäin, jopa nauttien.

Mutta huomenna nautitaan. Tytär lunastaa lähes vuoden myöhässä syntymäpäivälahjansa: hemmottelun kylpylässä. Pääsen siis siinä siivellä toistamiseen Hammamiin. Baño y Ritual Nazari odottavat. Ja abuelo on luvannut olla Pikku-Myyn vahtina sillä aikaa.

Ja ei kuin leikkaa liimaa askartele

Huomasin, etten älynnyt ottaa uudesta kodista tarpeeksi kuvia, ja epäilen pitävätkö kaikki ottamani mitatkaan paikkaansa. Silti olen nyt aloittanut leikkiä, kuten leikittiin pihalla pikkutyttönä.

Isolle hiekkapihalle piirrettiin ystäväni Pirjon kanssa  kodin pohjapiirros ja siihen sitten sijoitettiin pöydät, tuolit, sängyt ja kaikki tarpeellinen - piirtämällä tietenkin. Siinäkin hurahti helposti monta tuntia, niinkuin tässäkin leikissäni. Olen monta kertaa miettinyt, että missä mahtaa olla Erolan Pirjo, jonka kanssa aloitettiin kansakoulu aikanaan yhdessä, myöhemmin ostettiin samanlaiset käsilaukut, samanlaiset huopahatut, samanväriset sammarit, käytiin ahkerasti uimahallissa ja oltiin Beatles-faneja.... kuulin, että Pirjosta tuli sukellluksen opettaja, asui jossain Etelä-Ranskassa, mutta siinä kaikki. (Huhuu! Pirjo, jos sattumoisin näet tämän niin ota yhteyttä!)

Silloin oli vain mielikuvitus rajana, mutta nyt tosin rajan asettavat ne seinät ja mutkat, lisätilaa ei heru - ellei sitten onnekseni joku ottamani mitta olekin liian pieni. Toivottavasti ei toisinpäin. Tulee myös mieleen ne monet messuosastot ja näyttelyt joita aikanaan töissä suunnittelin, samanlaista leikkaa, liimaa askartele -juttua se oli ennen tietokoneita, samoin kuin kaikki lehtien taitotkin. Laskettiin kirjaimia ja rivejä, jotta saatiin tietää miten paljon pitää lyhentää tai jatkaa tekstiä, minkä kokoinen kuva mahtauu sivuille. No, taas sorruin muistelemaan noita ihania työntäyteisiä vuosia. Mutta se oli todella mukavaa, kun sai tehdä asioita, joista todella nautti. Leipääntyminen ja pettymykset tulivat sitten vasta myöhemmin.

Mutta tämä askartelu on siis mulle kuin toinen luonto - en saata pitää näppejäni erossa.Seuraavaksi pitäisi piirtää sivukuvat huoneista, että näkisin, miltä seinät näyttävät, mitä pannaan mihinkin roikkumaan. Ja sitten ne verhot. Ihanaa, että pääsen etsimään verhoja, joita ei tässä asunnossa ole ollut yksiäkään. Tosin on todettava, että alku ei näytä kehuttavalle, kaksi isoa kangaskauppaa antoi tosi laihan tuloksen, ei yhtään edes ajateltavissa olevaa - ja minä kun luulin.. Onneksi El Cortessa oli yhdet aikas kivat. Mutta en vielä luovuta, etsiminen - sehän on tässä kaikista kivinta.

Niin, se mahdolllinen muuttofirmakin kävi katsomassa tavaramme. Lupasivat lähettää tarjouksen parin päivän päästä. Katsotaan olemmeko niille "liian pieni" asiakas, kun rompetta ei ole vallan kovasti kertynyt. Heillä kun tuntui olevan kokemusta mm. kodin siirtämisestä uudesta kotitalostamme  Saudiarabiaan... No, odotellaan taas.

Kaksi viikkoa etelässä

Tässä vielä ihan liki Pikku-Myytä.

Kaksi viikkoa etämummuilua, yhdet vieraat ja shoppailua Ikeassa sekä Malagan ensimmäinen sadepäivä.

Ensin etämummuilusta. Tänä aikana olen ehtinyt siirrättää kunan, sen pinnasängyn, miehellä vierashuoneesta toiseen. Tässä on mielestäni joulukuussa lämpimämpää vauvalla. Olen ehtinyt ostaa yhdet lakanat ja yhden peiton. Vierailu Ikeassa lisäsi varusteita vauvan yöpussilla, lakanalla sekä  peitolla, jota Ikea kutsuu hassusti vandringrutaksi. Eli sellainen peitto laitetaan lattialle, jossa vauva sitten katselee "mitä ihmeen neliöitä nämäkin ovat mun allani".  Lisäksi mukaan tarttui  vaipanvaihtoalusliina ja vaippapussi, jonka voi sitoa sängyn päähän - ja tietenkin yksi pienen pieni pehmolelu. Ai niin, se kylpylakana jonka toivon olevan käytössä myöhemminkin, oli unohtua. Jouluun on vielä puolitoista kuukautta - mitä ehdinkään.

Yhdet vieraat 
Serkku miehineen saapui lomalle viereiseen hotelliin. Tuntui hassulta, etteivät he asuneet meillä, olihan meillä tilaa. Myöntää kuitenkin täytyy, että vuorokausi oman paluuni jälkeen tuntui ihanalle hiljentyä illalla omaan rauhaan ja vaellella puolipuikeissa, jos siltä tuntui. Muuten vietimme mukavia hetkiä yhdessä aamusta iltaan, kävimme kauppahallissa, miehet tekivät ruokaa, naiset shoppailivat, yhdessä istuttiin katukahviloissa ja syötiin ulkona, nautittiin lämmöstä rananalla maaten. Pitkä viikonloppu kului hujauksessa.

Tuleviin sadeiltoihin
Matkalaukussa odotellut telkkari on kaivannut tasoa, joka mahtuisi olohuoneeseen, digiboxi on täynnä tallenteita kotimaisilta kanavilta. Sadeiltoina niitä olisi kiva katsella. Googletukset eivät tuoneet apua tilanteeseen, mutta onneksi oli sitten Ikea. Sieltä vihdoin löytyi passeli ja kukkarolle sopiva ja pari muutakin vierashuoneitten sisustukseen liittyvää juttua.
Nyt tarvitaan vielä (ainakin) yksi Ikea-reissu ja  henkilö, jolla olisi porakone ja vatupassi. Ajattelimme kysäistä putkimieheltä. Niin, hän on nimittäin ainoita tuntemiamme täkäläisiä ammattimiehiä. Ja mehän olemme tavanneet jo menesti. Kai hän osaa ruuvin seinään propata tai ainakin tietää jonkun, joka osaa. Suomessa ei olisi tullut mieleenkään pyytää ketään apuun, eikä se johtunut ainoastaan siitä, että hirsiseinään on helppo ripustaa hylly. Emme me tunnusta uusavuttomuutta, mutta tuntuu hassulle ostaa tännekin kunnon porakone, olemmehan täällä "vain vuokralla".

Aloitin muuten kunnonkohotuksen. Nyt on hyvä hetki, kun tuliaissuklaatkin on  syöty. Jo kaksi ja puoli sauvakävelyreissua takana. Katsotaan miten jatkossa käy.  Kuuden kilometrin ripeä kävely sauvoen ennen aamiaista tekee hyvää kivistäville kankuilleni ja levottomille jaloille. Ehkä, siis ehkä, se kyllin usein toistettuna, saattaisi vaikuttaa myös vyötärönympärykseen. No, katson ensin onnitunko vetämään samaa linjaa edes viikon. Ai niin, tänä sateisena aamuna tyydyin puolikkaaseen lenkkiin. Sekin sai veren kiertämään.

Kausi vaihtuu täälläkin. Eilen oli plus 27 ja tänään vedin untuvaliivin päälle. Katukuvassa näkyi monta tikkitakkiakin. Paikalliset tuntuivat siirtyneen suoraan talveen. No, olihan lämpötila vain noin kaksikymmentä ja kova tuuli, joka onneksi puhalsi ne sadepilvet tieltään.