lauantai 14. helmikuuta 2015

Kevät



"Aloita tänään ja tästä - löydät onnen elämästä." Näin lukee serkulta tuliaisiksi saadussa laatassa, jonka ripustin keittiön seinälle hellan viereen kaikkien kapustoiden kumppaniksi. Se tuli mieleeni, kun istuin tänään Muelle Unon Small Caféssa, kantapaikassamme, iltapäiväkahvilla.

Kaksiviikkoinen vierailuputki oli päättynyt. Saattelimme eilen kentälle tyttären ja Pikku Myyn. Illalla sammuin kuin saunalyhty kello yhdeksältä. Yöunia kertyi lähes 12 tuntia, mikä on minulle ihan huippu. Taisin olla ihan naatti.

Päivä kului siivotessa ja pyykkiä pesten.Välillä rivakastikin puhaltava puhuri ja auringon paiste pitivät huolen siitä, että kaikki oli kuivaa jo iltapäivän alussa.

Kun sitten istuimme aivan rauhallisesti kahvilassa auringon paisteessa, huomasin nauttivani. "Kevät", sanoi mies ja tajusin ensimmäistä kertaa etten verrannut hetkeä iltapäiväkahviin mökin seinustalla, en aurinkohiihtoon ladulla, en keväthankiin tai ensimmäisen kuohuviinilasillisen nauttimiseen ison halkopinon kyljessä. En mihinkään entiseen, vaan suuri tähän hetkeen tässä.  Kahvin jälkeen tilaamani cava ja mummille sopiva käsityö seuranani, puoliso vieressäni kirjaa lukien ja koira rauhallisesti maaten nautin keväästä - tässä.

P.S. 1 Hetket Pikku Myyn kanssa olivat tietty ihania. Odotan jo innolla seuraavaa tapaamistamme.
P.S. 2 Pikku Myy sai ensimmäisen hampaan maanantaina 4 kk 9 päivän ikäisenä. Muistan vieläkin kun hänen äitinsä puraisi minua ensimmäisen kerran rintaan upouudella hampaallaan lähes neljäkymmentä vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?