On asioita, jotka saavat minut hyvälle tuulelle. Yksi niistä ovat ikinuuoret blondit. Tapaan heitä ympäristössäni lähes päivittäin ja joka kerta ajattelen "voi kuinka ihanaa".
Odotan linja-autoa pysäkillä. Olen pukeutunut matalakantaisiin käveylkenkiin, farkkuihin ja jo vuosia vanhaan ohueen sammalenvihreään tikkitakkiini, kaulahuiviin. Yleensä minulla ei ole meikkiä, ehkä sormus sormessa ja aurinkoisella kelillä aurinkolasit. Usein unohdan laittaa huulipunaakaan.
Vieressäni seisoo hoikka nainen jalassaan tennarit, city-sellaiset, vaaleat, hopeanvärisiä niittejä ja nauhoja. Päällään farkut, tikkitakki, huivi ja auriolasit - mutta kuinka erilaiselta hän näyttääkään kuin minä. Vaalea runsas tukka on on kuohkealla nutturalla, korvissa hopeaa, kaulalla samoin, ranteissa moninaiset korut, isoja sormuksia. Ja nuo farkut ovat tietenkin tiukat, kuten pitääkin, kaulahuivi kuin pukukoru ja käsivareella keikkuu muhkea laukku, korea kuin iltalaukku mutta kokoa XXL, sinne sujahtaisi hyvin vaikka muutamakin isokokoinen tenavaippa. Aika moni hänen ikäisistään nimittäin tarivtsee niitä jo. Jostain syystä luulen, ettei hän niitä käytä.
Menee hetki ja hänen ystävättärensä saapuu pysäkille. Yhtä huoliteltuna ja näyttävänä, tennarit ovat kuitenkin vaihtuneet korkeisiin korkoihin, farkut leopardikuvioisiin trikoisiin, väriskaala kulkee puuterista kultaan ystävättären vaaleaharmaa-hopea sijaan. Ja iho heillä on kuparin tai kullanruskea niin kasvot, kädet, käsivarret kuin jalatkin. Se väri ei ole purkista kotoisin. Toisin kuin tukean vaalennus.
Nämä samat naiset ja heidän ystävättärensä tapaa päivittäin myös istumassa lähikuppilan ulkopöytien ääressä, aina yhtä huoliteltuina. Päällään villakangastakit, laskeutuvia neuleita, korkeat kaulukset tai laajat pääntiet saapikkaat tai sandaalit. Edessään heillä on kahvikuppi tai vesilasi, mutta yhtä usein tuoppi olutta tai lasi viiniä. En tunne heitä. Mutta kaiksesta näkee että he ovat vanhoja ystäviä, juttua riittää.
He ovat niin selkästi blondeja, että tietenkin heitä pitäisi ajaltella typeriksi aivottomiksi naisiksi - ja vielä kaiken lisäksi eläkeläisiä. Ikähaitaria en uskalla sanoa, sillä voihan se olla yhtä lailla reilu kuusikymmentä kuin seistemäkinkymmentä. Minusta he näyttävät vanhoille, mutta minäkin näytän muiden silmissä vanhemmalta kuin omissani. Ehkä me 60+ näytämme ryppyinemme juuri tuolta. Mutta olen varma, että kun minä istun katukahvilassa en saa ketään ohikulkijaa niin hyvälle mielelle, pelkällä olemassaolollani, kuin he saavat minut. Kiitos, että ikinuoria blondeja on olemassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?