Tein kuvakirjan ystävälle. Kätevä kierreselkäinen, vähän sanoja, kuvia yhteisistä hetkistä. Tein entiselle toimittajalle, oikolukijalle, kirjojen suurkuluttajalle kuvakirjan, jossa on vain muutamia sanoja.
En tiedä onko hän saanut kirjettäni, toivottavasti joku on lukenut sen hänelle. Poika sanoi, ettei tiedä osaako äiti enää lukea. Näin voi käydä meistä kelle tahansa elämän tehdessä temppunsa. Reilu neljä vuotta sitten diagnoosi. Toisen käden lepovapina oli parkinsson. Lääkäri ei sitä ensin epäillyt, potilas ehdotti sitä itse. Toimittaja oli taustatyönsä tehnyt. Ystäväni katse alkoi pysähdellä. Istuessamme kesäyönä ulkona jutustellen, hän sekoitti poikansa tämän isään: "Kyllä kai sä tiedät missä me asuttiin, meidän ensimmäinen yhteinen koti ..." Mutta ei poika tiennyt, ei ollut tulloin edes syntynyt. Lyhyitä huolestuttavia hetkiä kirkkaan ajatusmaailman keskellä.
Parkinssonin kanssa voi elää vuosia sovussa. Siltä oli näyttänyt muiden tietämieni parkkislaisten kanssa. Oikeaa lääkitystä ei kuitenkaan tahtonut löytyä. Tullessaan tapaamaan minua Malagaan kaksi vuotta sitten, hän etsi tunnin tietä lentokenttärakennuksen tuloaulaan, jossa seisoin odottamassa. Meillä oli silloin kuitenkin vielä pitkät yölliset juttuhetkemme, kiivaatkin uskonopilliset kiistat. Tuli pelkoja, harjoja, levottomuutta, epämääräisiä kipua. Viime kesänä hän lähti harhailemaan täysin vika suuntaan juna-asemalta, jonka laiturilla seisoin häntä odottaen. Sain juosta hänet kiinni, sillä hän ei tajunnut huutojani.
Muutaman viikon päästä olen menossa Suomeen ja häntä tapaamaan viime talven tapaan. Näin hänet edellisen kerran lokakuun alussa. Tuolloin hän oli huonossa kunnossa, ei olisi halunnut asua yksin, pienetkin asiat olivat ylivoimaisia päättää. Kotisairaanhoito kolme kertaa päivässä ei ollut riittävä apu hänelle. (Hesarin jutussa eilen, oli kerrottu osuvasti hänenkin huolestaan.)
Pelottaa. Hän odottaa sairaalassa paikkaa muistisairaitten palvelutaloon. On löytynyt uusi diagnoosi Lewyn kappale -tauti. Siksi kai oikeaa lääkitystä onkin ollut niin vaikea löytää.
Hän ei tiedä tulostani. Hän voi päästä sairaalasta "kotiin" jos vointi sallii, eli yökylään lapselle tai ystävän luo. Mutta vierailusta ei voi kertoa etukäteen, sillä se saa hänet liian levottomaksi. Levottomuus vaatii lääkitystä ja olo on sen jälkeen puuroinen. Osaanko minä kohdata hänet? Mitä häntä taluttavat herrat Parkinsson ja Lewy ovatkaan tehneet?
Ystävänpäivä oli juuri. En kirjoittanut toivotusta hänen aikajanalleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?