Etäsuhde

 

En minä sitä hankkinut – etäsuhdetta. Tämä kahden rannan loukku vaan johti siihen, että rakkaasta miehestäni on tullut ajoittain etärakas. Tällä erää etäilyä on jatkunut reilut kaksi viikkoa, mutta viikon lopulla olemme taas lähisuhteessa reilun kuukauden.

Kuinka hyvin olen selviytynyt? Hyvin. Aika on rientänyt niin nopeasti, että voisin ottaa vaikka aikalisän. En siksi, ettenkö kaipaisi rakastani. On ihanaa taas pian nukkua saman peiton alla, olla keskusteluetäisyydellä muutenkin kuin puhelimen ja watsupin välityksellä, tuntea toisen lämpö lähellään. Viime viikot tapaamisineen ovat kuitenkin  virkistäneet mieleni.  Tuntuu, että  luovuudellekin löytyy taas tilaa, kun arkea on hiukan rikottu. Ja alan myös ymmärtää niitä  aviopareja, joissa toinen viettää talvensa etelässä, toisen jäädessä pohjoiseen. Välimaatkan ei tarvitse olla merkki suhteen viilenemistä. Itse en kuitenkaan haluaisi olla puolta vuotta erossa puolisostani.

Vielä on edessä reissun viimeinen saunominen. Me tytöt - tytär, Pikku-Myy (ammeessaan) ja minä, istumme ylimmällä lauteella ja nautimme ulkona vallitsevasta pimeydestä, hirsien lämpimästä hehkusta ja löylyveden sihahtelusta kuumia kiviä vasten. 

Ulkona sataa kevyesti veden sekaista räntää, mutta aamulla sään pitäisi kirkastua. Sopivasti, sillä edessä on automatka Helsinkiin ja uudet mummi-haasteet. Pääsen vielä kokeilemaan, miten pärjäämme Pikku-Myyn kanssa illalla, kun vanhemmilla on menoa. Ehkäpä pidät meille peukkuja.