Mummi neuvolassa

Pikku-Myyn ansiosta sain taas kokea uutta. Tietenkään en muista entisistä neuvolakäynneistäni lähes 40 vuoden takaa paljoakaan. Valoisa ja luottavainen ilmapiiri olivat ainakin tallella. Samoin neuvolatäti. Aikanaan tuumasin, että omani oli vanha, eläkeikää lähentelevä.  Nyt kun itse olen jo 60+ ei ainakaan tämä täti tuntunut vanhalle vaan juuri sopivalle antamaan elämän makuisia neuvoja uusille äideille. Myös tytär sanoo, että on onnessaan saatuaan sattumankauppaa juuri tämän tädin eikä jotain nuoremmista vastavalmistuneista heitä neuvomaan.

Uutta neuvolassa oli rauhallinen imetyshuone. Kiitos Suomi, hyvän huolen pidät pienemmistäsi.

Vanhaa olivat rokotukset, punnitus ja mittaus. Uutta taas oli neuvolatädin asenne äidin mielipiteen huomioimisessa. Enää asioita ei ollut hakattu kiveen, vaan äiti sai vinkkejä ja neuvoja. Miten hän halusi ne toteuttaa, olivat hänen päätettävissään. Esimerkiksi lapsen siirtymisessä rintaruokinnasta kiinteään ravintoon ei ole siis näyttäisi olevan yhtä oikeaa tapaa, ehdotonta aikataulua ja kaavaa, jota kaikkien pitää noudattaa. 

Pikku-Myy sai myös rokotuksia. Yllätys, ensimmäinen niistä annettiinkin suuhun. Rokoterotavirusta vastaan oli pieni annos, jonka puolivuotias innoissaan imi pakkauksestaan. Tämän avulla kuulemma kaikkein ankarin lasten ripuli, joka vaatii aina sairaalahoitoa, on saatu kutistumaan Suomessa ihan minimiin. Muut kaksi rokotetta piikitettiin vanhan tapaan käsivarteen. Ajattelin, että varmasti nyt elän uudelleen omien lasteni neuvolakäynnit. Rokotuksissa he huusivat aina kuin hyeenat. Mutta Pikku-Myy ei pahemmin huutanut, ilmoitti vain lyhyesti, että tämä homma ei kuulu suosikkeihin. Mutta ei karpalon kokoisia kyyneleitä, ei epätoivoista itkua, vaan jo kohta taas hymyilevä lapsi. 

Lähtiessä neuvolatäti epäili, että tämän lapsen suusta alkaa varmaan tulla puhetta jo vuoden vanhana. Katsotaan loppusyksystä miten oikeassa hän on.