lauantai 28. maaliskuuta 2015

Uusi matkalaukku petti odotukset


 Olin Itäkeskuksessa. Tytär huomasi syrjäsilmällä sivummalla Hullujen Päivien tarjouksessa olevat kovat Delseyn matkalaukut. Sitä ennen olimme onnistuneet luovimaan ohi monen Stokkan osaston ja ne kuuluisat keltaiset tarjoukset - nyt en tekisi mitään heräteostoja. Mutta, olin jo kauan haaveillut matkalaukusta, jossa olisi alla neljä pyörää kahden sijasta. Kiireessäkin niitä oli pakko käydä vilkaisemassa.

Näissä oli neljä pyörää, hinta vaikutti kohtuulliselle, ne rullasivat liikkeen lattialla hurmaavasti. Olin myyty. Kassajonon jälkeen minulla oli uusi neljällä pyörällä kulkeva hehkuvan punainen kovakuorinen matkalaukku, vihdoin.

Tyttären luona siirsin vanhasta matkalaukusta tavarat uuteen. Kyynärpääni olisi kiitollinen, kun en enää joutuisi vetämään laukkua perässä vaan voisin "taluttaa" sitä vierelläni.

Lukkomekanismi näytti niin hankalasti tavoitettavalta, että ajattelin antaa sen asettamisen vävyn huoleksi seuraavana aamuna ennen kentälle lähtöä. Häneltä se kävisi varmaan nopeammin kuin itseltäni. Vaan eikö mitä. Lukkomekanismi ei suostunut toimimaan niinkuin hyvin ylimalkaisissa ohjeissa oli sanottu.  Tehdasäätöjen muutaminen ei onnistunut. Ja sitten kun onnistui, lukko toimi odotetusti vain yhden kerran. Lukkomestarini oli ihmeissään ja vihainen "nämähän ovat niin yksinkertaisia".

Aikataulu alkoi näyttää kireälle, eikä vastausta lukkopulmaan putkahtanut. Soitin tietenkin liikeeseen, sillä käsittääkseni sillä on hyvä asiakaspalvelu. Hieman pelotti, että Hullut Päivät asettuisivat minua vastaan. Kerroin ongelmani ja sen, että kohta pitäisi lähteä kentälle, en ehtisi millään palauttamaan tai vaihtamaan laukkua. Enhän voisi pakata tavaroitani kovaan laukkuun, jonka lukon avautumisesta ei ollut varmuutta. Sama se olisiko 5  vuoden takuu voimassa kaikkialla maailmassa, minä halusin kuitenkin tavarani ulos laukusta perille päästyäni ilman lukkoliikkeen apua. Asiakaspalvelija sanoi ottavansa yhteyttä esimieheensä ja tämän palaavan asiaan mahdollisimman pian. Vävy ahkeroi edelleen lukko-ongelman kimpussa, tuloksetta.

Puhelimen soidessa ongelma ei ollut ratkennut, eikä ratkennut vielä puhelimessa saatavan konsultaationkaan aikana. Säätövivun vapauttaja ei suostunut liikkumaan. Minulle luvattiin pitää viimeistä punaista laukkua varattuna kunnes vävy ehtii noutaa sen. Ja koska asiakaspalvelu oli toistaiseksi toiminut hyvin, uskon heidän pitävän lupauksensa. Vävy sanoi haluavansa liikkeltä myös opastuksen lukon asetusten säätämiseen, ettei hankala tilanne toistuisi.

Päätin siis pakata tavarani uudelleen vanhaan matkalaukkuun, jonka kanssa olin reissannut niin Kauko-Aasiassa kuin Afrikassakin. Olihan se vielä ihan käyttökelpoinen kaksine pyörineen ja onneksi mies oli luvannut tulla minua kentälle vastaan. Hän saisi raahata laukun tälläkin kertaa minun puolestani.

Mitä tästä opin? Sen, että minun ostokseni ovat aika usein maanantaikappaleita, vrt. monitoimilaitehankinta. Toivottavasti en opi myös sitä, että heräteostoksia ei kannata tehdä. Käykö sinulle koskaan köpelösti hankintojesi kanssa?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?