Onnettomuus

Ajatuskin voi viedä ojasta allikkoon - tai paiskata katuun, kuten minut. Tein aamulenkin rantahietikkoa pitkin ja samaa reittiä oli tarkoitus tulla takaisinkin. Kääntöpisteessä kävelin kuitenkin korttelin verran rantakadun kivetyllä jalkakäytävällä. Rantaan vievien rappusten kohdalla ajattelin, jaloille pehmeä hiekkan on parempi. Muistan tuon ajatuksen, kai otin askelen sivulle. Pam. Oli miten oli samassa löysin itseni kivetyksen pinnasta. Takaa tullut polkupyörä oli osunut minuun.

Koko ajan olin ollut tarkkana etten kävele kenenkään eteen. Viikonloppuisin liikkuu paljon juoksioita ja pyöräilijöitä, joista jotkut ajavat liian lujaa jalankulkijoita väistellen. Ja hiekkarannan puolellakin saa varoa satunnaista huoltoliikennettä.

Eilinen oli varsinainen oppitunti
En ollut sittenkään varonut kyllin takaa tulevia. Auttavia ihmisiä tuli ympärilleni välittömästi, he yrittivät selvittää oliko luita poikki, enhän ollut menettänyt tajuntaani, oliko ruhjeita. He siirsivät minut jalkakäytävän sivuun istumaan selkä kiviseinää vasten pois liikenteen jaloista. Kun selvisi ettei minusta ollut kävelijäksi, he olivat kanssani siihen asti kun ambulanssi tuli paikalle. Minulla oli mukana vain kotiavain ja nenäliina. (Kuiitenkin juuri tällaisia tilanteita ajatellen olimme teettäneet itsellemme 'käyntikortit' joissa oli kaikki tarpeelliset tiedot.)

Sain lainaksi puhelimen, saatoin soittaa miehelleni. En tietenkään muistanut numeroa, eihän sitä tarvitse tavallisesti muistaa. Onneksi sentään muistin omani, aamulla olin jättänyt puhelimen miehen puhelimen viereen. Me olimme molemmat siis olleet liikkeellä ilman puhelinta. Toivottavasti hän olisi ehtinyt jo kotiin koiralenkiltä, toivottavasti hän vastaa minun puhelimeeni.. muuten olisin kohta matkalla jonnekin eikä hän saisi tietää mitä oli tapahtunut.

Auttajat vaativat, että menen ambulanssilla ensiapuun: sinut täytyy kuvata. Sain kerrottua miehelle sairaalan nimen, se ei ollut oma terveyskeskuksemme.  Ja sitten pillit soivat. Mieltäni helpotti kovasti, kun ajattelin ettei pillien soidessa täällä ollut aina henki kyseessä, kun kerran minuakin kiidätettiin näin. 

Luulen, ettei paikallinen terveydenhoito pettänyt minua. Myös mies löysi kuin löysikin minut isosta sairaalasta aika pian saapumiseni jälkeen. Minut tutkittiin, kuvattiin, määrättiin lääkkeet ja annettiin jopa littera ambulanssikyytiin kotiin.  Ainoa mikä takkusi oli paluukyydin saaminen. Odottelimme aikamme ambulanssin saapumista ensiavun käytävällä, minä sängyssä maaten, mies sängyn reunalla istuen accompañare lappu rinnassaan. Lopulta mies etsi käsiinsä pyörätuolin ja minä kampesin itseni siihen jotenkuten. Lihaksiin, erityisesti revähtäneeseen takareiteen sattui pirusti. Saimme taksin, pääsimme kotioven eteen kadulle.

En tiedä miten olisin siitä päässyt eteenpäin, kun taksin kylki loppui, parkissa olevien autojen kyljet, joista saatoin ottaa tukea. Onneksi meillä on Paco, ihana vahtimestari, joka riensi miehen avuksi minua kannattelemaan. Miehet kantoivat minut puoleksi, kunnes istuin kotona tuolissa. Huh, oli rankkaa minulle, mutta varmasti myös heille. Mies riensi apteekkiin ja palasi mukanaan myös kainalosauvat - Pacolla oli ollut sellaiset jemmassa jossain.

Vielä yksi huomio
Minun matkavakuutukseni on voimassa kolme kuukautta tänne saapumisen ajan. En enää viime aikoina ollut ostanut siihen lisäkuukausia. Se olisi ollut voimassa nytkin. Koska minulla ei ollut mukana mitään papereita, vakuutuskorttia  tai rahaa, suostuin kuitenkin yleisen sairaanhoidon potilaaksi. Enhän edes tiennyt mistä olisin tilannut ambulanssin yksityiselle klinikalle, vaikka yksi sellainen oli vain korttelin päässä siitä missä makasin. Kaikki hyvin. Toivottavasti, sillä tämän jälkeen yksityinen vakuutus ei korvaisi enää mitään tähän onnettomuuteen liittyvään, niinkuin olisi tehnyt jos olisin mennyt yksityiselle klinikalle tutkittavaksi. Toivon siis, että maltan maata kyllin, maltan kuntoutua ilman ulkopuolista apua. Selvän tästä säikähdyksellä.

Maanantain konserttiliput
Ne jäävät meiltä nyt käyttämättä. Toivottavasti Paco huolii ne. Hän kyllä sanoi, ettei niitä käytä vaan tuo huomisillaksi pyörätuolin, että pääsen liikkeelle. Se edellyttäisi kuitenkin minulta suihkussa käymistä, tukan laittamista, pukeutumista - en edes tiedä salliiko tuo jalkani minun istua konsertin ajan tuolissa. Konserttisalin portaista olisi varmaan selvitty avuliaitten ihmisten avulla, niinkuin selvisin sieltä kadun pinnastakin.